Avanto.

Erittäin usein uskovaiset perustelevat oikeuttaan häiritä ja herjata ihmisiä sillä että "he varoittavat heikoista jäistä". Että jos joku huutaa varoituksia heikoista jäistä ja sitä ei katsota pahasta, joten uskovaisilla on lupa käännyttää ja häiritä.

Aika erikoinen vertaus heiltä - ja mielikuvitukseton, kun sitä käyttävät kaikki ja aina.

Mikä vertauksessa minusta mättää eniten on se, että heikot jäät ovat konkreettinen havaittu asia. Myös heikoista jäistä kuulija on melko varma heikkojen jäiden olemassaolosta. Uskovaisille ei tälläistä ylellisyyttä ole annettu. Päinvastoin, osa uskoo että heidän "heikot jäänsä" ovat täysin kuvitteellisia. Toisekseen kyseessä ei ole samanlainen välitön hengenvaara. Minä olen usean julistavan hihhulin - kaikkien mielestä aivan liian usean - ohi kävellyt, enkä ole kertaakaan avantoon joutunut. En siis selvästikään ole heikoille jäille joutumista vastaavassa välittömän kuolemanvaaran tilassa.

Oikeampi vertaus olisi se, että joku huutaisi rannalta että "askelkin vielä, niin isoveljeni jota en hallitse, ampuu pääsi tohjoksi tarkkuuskiväärillään, ja jos en huuda, niin ampuu minunkin." Jumalahan on nimenomaan tuon veljen tapainen rankaisija -tuhoaja ; jos Jumalalla ei ole valtaa päättää siitä onko Helvetti olemassa ja keitä sinne joutuu, niin mikä "kaikkivaltias" se muka voisi olla? Toki tälläistäkään psykoottisesta veljestä varoittamista ei pidetä pahana asiana, mutta uskovaisuuden tapauksessa se kyllä asettaa erittäin kyseenalaiseksi sen kannattaako tätä isoveljeä jotenkin kunnioittaa ja palvoa, palkita ja rakkauttaan vuodattaa.

Mutta ehkä on kuitenkin kohteliaampaa sanoa että "mutta kun minä pidän avantouinnista, olen itse asiassa menossa avantouinnille, mutta kiitos vain varoituksesta. Kohdallani se on turha."