Aika usein "uskikset" kertovat että en suostu uskomaan koska en halua liittyä seurakuntaan, jonka koen sen määräävän mitä saan ajatella. (Lisäksi kuulen aina välistä kuinka en halua ajatella omilla aivoillani vaan ainoastaan seuraan sokeana laumaa, mutta ei siitä sen enempää..) Olen siis "pettynyt järjestöön, en Jumalaan".
Ja mitä enemmän asiaa pohtii, sitä järkevämmältä tämä tuntuu;
Olemattomaan Jumalaan pettyminen kun on kokolailla mahdotonta. Ainoastaan Pahaan Jumalaan uskovat voivat olla aidosti Jumalaansa pettyneitä. Ja olen jostain kuullut että Jumalaan uskovan on hintsusti vaikea olla samanaikaisesti ateisti.
Toisaalta en ole kovin "pettynyt järjestöönkään", en vain pidä siihen kuulumista mielekkäänä; Periaatteessa uskonasiat ovat kohdallani enimmäkseen "EVVK" -asioiota. Jos joihinkin olen pettynyt, niin niihin hihhuliyksilöihin. Joita tietyt järjestöt -kuten Helluntaiseurakunta- tuntuvat oikein sikiävän jostain syystä. Tässä kohdin on siis vaikeaa sanoa olenko pettynyt "tiettyihin alajärjestöihin" vai heidän kannattajiinsa..
Ja jos puheeksi otetaan "puhdas usko", niin sellaista ei ole. Uskolla on AINA kohde. Joko uskon Helluntaiseurakunnan Jumalaan tai johonkin muuhun. Ja vaihtoehto jossa uskotaan "omalla tavalla" on uskovaiselle kauhistus. Ainakin meillä visiteeraavat Jehovan Todistajat ja lapsuuteni Helluntainaapuri ovat usein päivitelleet aihetta; Pitäisi siis kaikesta huolimatta uskoa jonkun Järjestön tarjoamaan Jumalamalliin.
Johon pettyminen on vain pettymistä "järjestöön, ei Jumalaan"...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti