perjantai 29. kesäkuuta 2007

Tauko paikalla(an)

Olen lomamatkalla seuraavat kaksi viikkoa. En siksi ole kirjoittamassa enkä vastaamassa blogiviesteihin. Olen pitänyt tätä blogia nyt riittävän tarkasti kolmisen kuukautta, joten sopivasti voin "kvartaalitalouden" tapaan pistää neljännesvuosikatsauksen pystyyn. Ainakin tuotantotahdin kohdalla neljänneksen tulos on ollut hyvä. Tyylikin on ehkä paikoin ollut turhan räväkkä. Purettavaa on ilmeisesti ollut aika paljon. Luultavasti tahti kuitenkin tulee hidastumaan seuraavassa neljänneksessä.

En oikeasti tiedä -enkä edes suuresti välittänyt- siitä onko tällä blogilla lukijoita. Teen tätä lähinnä itseni vuoksi. Mutta olen kuitenkin sen verran sosiaalinen, että kiinnostaa kaikesta huolimatta kuulla lukijoistakin jotakin, siis jos niitä on.

Siksipä nöyrästi ehdotan, että ilmoittaisitte olemassaolostanne täällä:
1: Tiedon siitä kuka olet: Jos käytät saman bloggerin nimimerkkiä, saat samalla mainontaa: (Käyn vilkaisemassa, joten käytännössä 1 hit.) Muut joutuvat turvautumaan siihen, että linkittävät html -tageilla: Vain kirjoitetut nettiosoitteet kun eivät viesteissä toimi ja ovat yleensä liian pitkiä, jotta ne saisi kokonaan näkymään. Joka on tietysti minimivaatimus sille että niille on käyttöä.
2: Tiedon siitä kuinka usein käyt lukemassa. (Jos saat iloa joko sen kautta että olen tyhmä tai sen vuoksi että saat jotain näkökulmia johonkin, niin molemmat kelpaavat minulle oikein hyvin.)
3: Nimeät artikkelin joka on mielestäsi paras. (Merkitsen ne tultuani erityisellä blogitunnisteella) Voit myös kertoa oliko valitsemisen syynä mikä. (esim "vähiten huono" on hyvä syy.)
4: Voit myös ehdottaa parannuksia tai jos haluat sanoa jotain muuta. (Ei takuuta että tottelen.)

Tietenkin voit vastata vain osaan, kirjoittaa pitkästi/lyhyesti, tai olla hiljaa. Suomi kun on sekulaari ja vapaa maa.

Ja tärkein unohtui!
PALKINTOJA EI TIPU! EIKÄ LIRISE!!

2 kommenttia:

M kirjoitti...

1. Ateismista ja uskosta -blogin laiska kirjoittelija, taitaa kyllä olla jo tuolla linkkilistallasi
http://msieta.blogspot.com/

2. 2-5 krt/vk

3. Tähän on paha sanoa. Ehkä semmoisest pienellä huumoriila höystetyt.

4. Noita "Parempaa kuin..." en ole tainnut katsoa yhtäkään, mutteivat ne minua kyllä häiritsekään.

Paholaisen Asianajaja kirjoitti...

Paholaisen Asianajaja tässä.

Lueskelen kerran päivässä, ja huomaan aika usein, että olet kirjoittanut aiheesta josta olin itse suunnitellut kirjoittavani.

Anti-hihhulointi kiinnostaa. Itse en enää kykynene väittelemään uskonnosta samalla tasolla kuin joitain vuosia sitten.

Blogisi on suosikeissani.