Kuolemanpelko

Yksi voimakkaimmista tekijöistä, joka pitää ihmiset uskossa on kuolemanpelko. Ihmisestä on kauheaa ajatella, että hän tuhoutuu. Ihminen pelkää muutoinkin menettämistä. Koska uskonto tarjoaa pelastusrenkaan jossa "kuolema on vain harha", uskova ihminen lakkaa miettimästä kuolemista.

Tämä on minusta se uskonnon hyvä puoli, yksi niistä harvoista. Jotkut pitävät tätä uskonnon heikkoutena, koska se ajaa ihmiset uskomaan olemattomaankin Jumalaan pelkän pelkäämisen vuoksi. Mutta minusta he ovat väärässä; Pelko heikentää elämän laatua: Ja jos pelko saadaan pois, se on aina hyvä asia.

Suojelisimme varmasti lapsiammekin kaikilta peloilta, huijauksilta ja vastaavilta, emmekä välttämättä edes kertoisi niistä - jos vain tietäisimme että he eivät niitä joka tapauksessa joutuisi kohtaamaan. Kuten joutuvat. Pakosti. Siksi heitä on syytä "kouluttaa". Sotaan joutuvan on järkevää opetella taistelutaitoja, lintukodossa taistelutaidot eivät ole tarpeen, vaan päinvastoin voivat jopa lietsoa väkivaltaan ja vahvemman oikeuteen.

Uskonnon kohdalla pelon kohdetta ei joudu kohtaamaan; Olemme tietoisia vain ollessamme elossa. Viime hetkeensä asti uskovainen voi uskoa että vain hänen ruumiinsa kuolee. Hän ei joudu pettymään. Eli vaikka Jumalaa ei olisi (kuten ajattelen) ei uskovainen koskaan joudu kohtaamaan kuolemanpelkoaan. Elämänlaatu paranee - onko loppupeleissä merkitystä vaikka laatu paranisikin illuusiolla? Minäkin olen joskus ostanut merkkifarkkuja ja maksanut niistä rahaa vain sen takia että ne ovat "oikeaa merkkiä", vaikka samanlaatuiset ja saman näköisetkin farkut saisi halvemmallakin. Mutta merkin mukana on tullut jotain "henkistä lisää", joka itse asiassa syntyy vain minun ja joidenkin muiden "merkkiuskollisten" korvien välissä ilman ainuttakaan järkevää syytä.

Jotkut uskovaiset puolustautuvat, sanovat että eivät uskoisi harhaiseen jumalaan minkään kuolemanpelon vuoksi, koska kuolema ei olisi heille mikään ongelma : "no big deal" -kuten eräskin uskis minulle ihan vakavalla naamalla, jopa hieman hymyillen, sanoi. Ateistit, joiden aatteessa itsen lopullinen tuho on väistämätön, sanovat melko usein pelkäävänsä vain tuskaisaa kuolemaa ja vammautumista -kun eivät kuolemaansa kuitenkaan koskaan koe, vaan ovat tietoisia vain ollessaan elossa. Luulen että molemmat huijaavat ;

Jos eivät muita -rehellisesti sanoen minuun nuo "ei mene läpi"- niin ainakin itseään.

Luulen, että he ovat vain lakaisseet jollain lailla koko kuolemisajattelun mielestään. -Mikä ei tietenkään välttämättä ole huono asia! Heitä varten, jotka haluavat käsitellä asiaa lakaisematta sitä piiloon, on tiedefoorumin "Vaarilla" kuitenkin hemmetin hieno ajatuskoe:

"Ne jotka sanovat etteivät pelkää kuolemaa, tarkoittavat sanomisellaan sitten mitä hyvänsä, voivat aloittaa tutustumisen tunne-elämäänsä esimerkiksi seuraavalla harjoituksella:

Mieti jokin mukava asia, tai asia jonka tiedät omistavasi ja kuvittele että kadotat sen. Miltä se tuntuu sinusta? Älä sano että tiedät sen olevan korvattavissa. Älä sano mitään. Älä varsinkaan ettet pelkää sen katoamista. Keskity siihen miltä sinusta tuntuu menettää jotain pientä.

Hyvä. Se mitä tunnet on pettymys. Kadonnut, hajonnut, varastettu kännykkä riittää aiheuttamaan sen. Jatka harjoitusta miettimällä jotain vähän suurempaa, fillari, veneen moottori.

Älä etene liian nopeasti. Sitten kun olet harjaantunut tunnistamaan näin tuntemaasi pettymystä, voit muutaman vuosikymmenen harjoittelun jälkeen astua ratkaisevan askeleen ihmisenä elämisessä. Mieti miltä tuntuu menettää elämä.

Joillakin siihen menee koko se elämä, jonka menettämiseen liittyvän surun he oivaltavat. Se on parasta mitä voit saavuttaa. Silloin tiedät mitä sinulla on. Ja silloin voit alkaa elää elämääsi sellaisena kuin se parhaimmillaan on."

Jos kuolemalla ei ole arvoa, se johtuu vain siitä että ei koe elämää menettämisen arvoiseksi. Tälläinen asenne sopii ehkä ammattisotureille, jotka elävät vain sodalle, palvelemiselle jonkun alaisuudessa, seuraamiselle ja tottelemiselle - mutta ei tavallisille ihmisille.