Optimismi vai pessimismi.

Eräs uskovainen tuli taannoin minulle kertomaan, että "materialistit", joiksi hän ateisteja nimitti, ovat pessimistejä, koska kieltävät henkisyyden ja alentavat henkensä ja ajatuksensa pelkäksi aivotoiminnaksi.

Minusta on toki sangen totta, että "ihminen on aivot", sillä "Niin kuin hän tuntee, aistii, ajattelee, puhuu ja toimii niin hän myös reagoi ja sellainen on myös hänen ruumiinsa laatu."

Mutta en kutsuisi tätä pessimismiksi. Ja vaikka kutsuisinkin, niin kristittynä minä pitäisin "turpani kauniisti rullassa ja rullan taskussa".

Sillä eräs Kristinuskon peruskappaleista on "perisynti". Se tarkoittaa sitä, että ihminen on tuomittu syntisyyteen ilman Jumalaa. Ihminen on siis luonnostaan paha, ja tuomittu tekemään väärin jos ei alistu jonkun korkeamman ohjaukseen. Kristinuskon ihmisellä ei ole luontaista kykyä hyvään eikä kykyä ottaa kohtaloaan omiin käsiinsä -paitsi silloin kuin lopputuloksena on katastrofi.

Itse olen taipuvaisempi uskomaan, että ihminen on laumaeläin ja että ihmisen "omatunto" ei ole mikään Jumalan enkeli kuiskimassa korvassa, vaan ihmisen osin synnynnäinen ja osin opittu sisäinen käsityksensä siitä mikä saa muun lauman tukemaan ja auttamaan häntä paremmin. Minulla, ateistina, on käsitys, jonka mukaan ihminen on aivan itse vapaa valitsemaan oman roolinsa; Hän kykenee aivan itse niin hyvään kuin pahaankin. Ihmisellä on siis mielestäni sekä luontainen kyky hyvään että kyky ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä.

Voidaan siis sanoa, että kristityllä on pessimistinen näkemys ihmisestä ja elämästä, mutta optimistinen näkemys kuolemanjälkeisestä ja ateistilla optimistinen näkemys ihmisestä ja elämästä mutta pessimistinen kuolemanjälkeisestä.

Minun puolestani jokainen voi painottaa itse kumpaa painottaa. Itse tykkään kuitenkin pelata varman päälle. Tämänpuoleinen on varmasti olemassa, tuonpuoleisesta ollaan montaa mieltä. Minä en ole niitä ihmisiä, jotka ovat valmiita laittamaan jo saamansa palkkapussin lottoon vain sen takia että "jos vaikka onnistaisi". Uskonnossa on valittava joko-tai, ja siksi en suostu uhraamaan "vakaata" tämänpuolisen optimismia (jota edustaa koko palkkani) epävarmaan tuonpuoleisen optimismin eteen (jota edustaa lottovoitto). Lottovertaus ei siksi tarkoita sitä että olisin pessimisti, joka ajattelee "ei sieltä ikinä kukaan voita". En siis ole tässä kohdin optimisti enkä pessimisti, vaan pikemminkin realisti.