Etsikkoaika

Uskikset puhuvat "etsikkoajasta". En ole täysin ymmärtänyt mitä se tarkoittaa, koska toisaalta he vihjaavat, että he julistavat sitä varten koko ajan, että vaikka olisit kerran kieltäytynyt, niin jos satut kuitenkin viettämään etsikkoaikaa jossain vaiheessa, niin he "varmuuden vuoksi" osuvat juuri silloin paikalle. Ja toisaalta he saattavat suuttua ateismista puhumisesta koska "joku saattaa viettää etsikkoaikaansa, ja puheesi vievät hänet Helvettiin". Noista päättelen, että etsikkoaika ei siis ole pelkkää "herkkyyttä Jumalalle" vaan yleisempää herkkyyttä kääntyä johonkin. Ja että tätä etsikkoaikaa ei vietetä usein, vaan harvoin.

Tämä on järkeenkäypää; Kyllähän me kaikki tiedämme, että ihmiset jotka ovat kokeneet elämässään stressiä, avioeroja, läheisten kuolemaa.. ovat herkempiä kääntymään uskovaisiksi tai ateisteiksikin. Tälläiset vaikeat ajat kun saavat miettimään niitä asioita, jotka muutoin jäävät huomaamatta.

Emme mieti kuinka mukavaa onkaan, kun pikkuvarpaamme on juuri nyt tällä hetkellä ehjä, mutta jos lapio tipahtaa varpaillemme ja murtaa pikkuvarpaamme, tiedostamme konkreettisesti miten tärkeä se pieni varvas on. Nimenomaan silloin, kun sen olemassaoloa ei huomaa.

Olennaisinta tässä etsikkoajassa, joka on useimmiten "elämäntilannejuttu" on kuitenkin se, että ihmiset myös tulevat hulluiksi helpommin kun he ovat kohdanneet liikaa vaikeuksia. Siksi ei voida sanoa, että uskoon kääntyminen tälläisenä "etsikkoaikana" olisi mitään tämän kummallisempaa.

Mutta toisaalta uskovaisia taitaa kiinnostaa vain käännynnäisten saaminen..