torstai 24. huhtikuuta 2008

Natspelled.

Monet ÄS -kannattajat mainostavat Expelled -elokuvaa, kehuvat sitä. Eräskin henkilö, joka on jopa vihjannut että hänen luonteenlaatunsa ei sellaisia viihdepläjäyksiä ota vakavasti, ehti jo ennen ensi -iltaa ravata ympäri internetiä mainostaa sitä, kuinka Expelled on jotenkin suurin (Myydyin, levinnein, useimmissa teattereissa jne.) dokumentti. Ikään kuin tällä olisi merkitystä. (Ei kai edes sitten tullut 1. stä. Hyvin kai pärjäsi kuitenkin.) Ikään kuin dokumentista tulisi sitä enemmän totta, mitä enemmän sillä on katsojia. Kannattajien mukaan se paljastaa vainoa ja akateemisen vapauden riistoa. Elokuvan sisältöä ei kuitenkaan kerrota näissä kuvauksissa, argumenttitasolla et kuule millä tämä todistetaan.

Se, mitä Expelled -elokuvan tarkasta sisällöstä kuitenkin kuulee, on se että siinä harjoitetaan natsikortin käyttöä. Esimerkiksi tämä arvostelu vihjaa natsirinnastukseen. Mielestäni vakuuttavin todiste asian puolesta on se, että äänekäs ja aktiivinen ÄS -kannattaja DaveScot - jonka moraali käsitykset eivät pikkuasioita noteeraa - on esittänyt kannanottoja siitä, että elokuva käyttää natsikorttia. Hän on sen myös omin silmin nähnyt. Eikä taatusti mikään "Darwinisti". Toisin sanoen meillä on elokuvan silminnäkijä, jolla ei ole maailmankuvallista pakotetta sanoa noin, itse asiassa jopa päin vastoin, Dembskihän moitti häntä kommentoinnista. Ne jotka puolustavat Expellediä eivät ainakaan toistaiseksi ole koskaan elokuvan silminnäkijöitä, jotka selittäneet miksi elokuvassa on natseja ja miksi niiden käyttötapa ei ole natsikortti, eikä mitenkään rinnasta nyky -evoluutikoita toisen maailmansodan natseihin väärin. Puolustajat toki sanovat että kaikki natsejen aatehistorian kertominen ei ole natsikorttia. He vain eivät ole elokuvaa nähneet, eivätkä koskaan kerro miten Expelled ei käytä natsikorttia.

Miksi tällä sitten on merkitystä? Koska ÄS -kannattajat itse käyttävät tämän tyylistä perustelua.

On ehdottomasti muistettava, että kaikki natseihin rinnastaminen ei ole natsikortin käyttöä. Jos esimerkiksi näyttää historiallisen yhteyden että toisen maailmansodan saksalaiset olivat natseja, ei se ole mitään vainoa tai sen sanominen väärin. On kuitenkin katsottava myös minkälaisia johtopäätöksiä tästä vedetään. Jos tällä syytetään nykyisiä saksalaisia, se on jo natsikortin käyttöä. Samoin, jos vihjataan että nykyiset darwinistit ovat jotenkin samanlaisia, rinnastus on väärin. Pelkän natsirinnastuksen käyttö ei ratkaise, vaan tapa.

Kuitenkin monien ÄS -äläisten mielestä evoluutioteoria on vastuussa huonosta moraalista. (Linkkejä ÄS:äläisten darwinismin moraalisiin implikaatioväitteisiin löytyy "intelligentdesign.fi":tä arvostelevasta vanhasta jutustani.)

On huomattavaa, että "is - ought" -juttu rajaa ehdottomasti moraalin evoluution ulkopuolelle. Ei siksi voida sanoa että evoluutiolla olisi syytä mihinkään. Tästä olen kuullut ÄS -än kannattajalta sellaisen selityksen, että he muistuttavat että on otettava paitsi sanoman sisältö, myös se, miten se vaikuttaa ympäristöön. Heistö vaikka vaikka natsismin oikeutus ei liitykään suoraan evoluutioteoriaan, kun "is ought" ei liity luonnontieteisiin mitenkään, niin he korostavat sitä että evoluutikot eivät ennakoivasti natsi saksassa syöksyneet estämään sitä että jos vaikka kadunmiehen päässä syntyy väärä kuva siitä että vahvimman oikeutus tulee evoluutiosta. Että evoluutikot ovat vastuussa, kun eivät ole muistuttaneet tästä. Jos tämä ÄS -perustelu on totta, niin siinä vaiheessa ei enää ole väliä, onko siinä käytetty esimerkiksi aitoa ja historiallisesti pätevää rinnastusta natsismiin tai ei. Kadunmies kuitenkin ajattelee että "evoluutikot=natseja". Saa nähdä tuleeko esim. hihhuleiden vainoa ja tappouhkauksia asian tiimoilta evoluutikoille. Ja jos evoluutikot ovat vastuussa, jopa takautuvasti minäkin joudun kuuntelemaan paasaamista aiheesta, kai sitten Expelledin kannattajatkin ovat vastuussa ihan samoin tästä. Ja tämä ei tietenkään ole pelkkää vihaisen ateistin valittamista. Väärin informoitunut elukuvan katsoja on ottanut yhteyttä, koska luuli että Darwinistit suunnittelevat uutta holokaustia.

Minun mielestäni joko nykyevoluutikot ovat vastuussa natseista ja dokumentin kannattajat ovat vastuussa dokumentin sisällöstä, tai sitten vastuu perustuu tärkeiden periaatteiden unohtamiseen.

Muistutan kuitenkin asiasta, jolla Esko Heimonen korjasi vääriä käsityksiäni:

"Dokumentin metodeista sen verran, että eivät taida sen paremmin Stein, Moore kuin Dawkinskaan harrastaa näissä poliittisissa dokuissaan ns. "tutkivaa journalismia". Aika karpomaisesti on johtopäätökset valjastettu argumenttien eteen. Tässä mielessä en näe hirveän oleellisena, millaisin täsmällisin konstein ne agendaan istuvat clipit hankitaan. (Haastateltavia huijaamalla, puolueellisesti leikkaamalla vaiko tarpeeksi pitkään haastateltavia seulomalla.) Joka tapauksessa asetelma on "patronizing", RT:n sanavalintaa lainatakseni."

Ehkä tärkeintä olisi selvittää, onko dokumentti hyvin tehty, kuin jutella sen myyntiluvuista. Ne kun voivat johtua vaikka siitä että Amerikoissa on paljon hihhuleita. Itseä kiinnostaisi kuulla, millä argumenteilla Stein vierailee Dachaussa ja miten hän käyttää niitä. Jos hän ei käytä niitä oikein, vaan heiluttaa natsikorttia, kuten DaveScotin lausunnon vuoksi vakuuttuneena toistaiseksi luotan, hän on väärässä ja dokumentti pelkkää herjaamista. Ja jokainen joka puolustaa tätä, "on itse Wedgenatsi".

Ei kommentteja: