maanantai 4. helmikuuta 2008

Maltilliset uskovat

Olen blogissani puhunut paljon hihhuleista. Kun samalla olen kertonut että en halua puhua heidän kanssaan, olen ollut tavallaan hieman epäreilu. Keskustelu on tässä kohden yksisuuntaista. Mutta olen perustellut tätä sillä että keskustelu näistä asioista on joka tapauksessa yksisuuntaista. Olen siis perustellut sen, miksi olen yksisuuntainen. Ja miksi monien muidenkin pitäisi.

Takana on tietysti se ajatus että suvaitaan, mutta ei suvaita suvaitsemattomuutta.

Tänään ajattelin kuitenkin puhua myös sekulaarimmista uskovaisista. Sen takia että he ovat tärkeitä. Jos ei muuten, niin sen takia että elämme demokratiassa ja onneksemme ja epäonneksemme he ovat enemmistönä ihmisistä. Heidät on siis otettava huomioon hyvässä ja pahassa.

Tänään aiheena on mm. Richard Dawkinsin esiin nostama seikka siitä, että maltilliset kristityt sympatiseeraavat ja suvaitsevat ääriliikkeitä, suhtautuvat muihin uskontoihin neutraalimmin ja vastustavat ateismia. Toki määreet ovat "lieviä", mutta ne ovat olemassa.

Aluksi otan esiin melko tuoreen MySpace -tapauksen. Suositulla kanavalla bannittiin ateismi-agnostismikeskustelualue, vaikka se ei ollut MySpacen sääntöjä rikkova. Syy oli se että monet hihhulit pitivät sitä "vastenmielisenä". MySpacessa taas kristittyjen ketjua suojeltiin. Kun sitä vandalisoitiin, MySpace suojelee kristittyjä mutta ateistit ja agnostikot saavat mennä vaikka noudattaisivatkin sääntöjä. (Joten miksi meidän kannattaisi olla kilttejä in first place? Hehän vihaavat ja bannivat meitä joka tapauksessa!) Vähintään impaktia on niille 35 000 jotka suoraan olivat liittyneet em. ryhmään. Ja linjoilla voi olla muitakin seuraajia. Asian tekee merkittäväksi se, että MySpace on suuri paikka. Tällä teolla on vaikutusta ja merkitystä ja se kertoo laajemmista asenteista. Samoin tiedotusvälineet ilmoittelevat melko vaisusti uskonnon nimissä tehdyistä pahuuksista. Tässä on selvästi havaittavissa jo aatesensuurin merkkejä.

Tästä voi päätellä sen, että jos Google kieltäisi ateistiset sivut tai pistäisi ne "vastemielisyysleiman" alle vähän kuin pornon, vain harva kristitty nostaisi meteliä asiasta. Kreationisteille tai ääri -islamilaisille sama olisi tietysti vakavaa uskonoikeuden rikkomista. Näkisimme kristittyjen mielenosoituksia sananvapauden puolesta.

Tämä osoittaa osaltaan sitä, minkä lähes kaikki tietävät mutta vain harva nostaa esiin;Valitettavasti sekulaaritkin uskovaiset sympatiseeraavat hihhuleita, mutta eivät anna vastaavaa "oikeutta" ja "avomielisyyttä" ateisteja kohtaan. Tämä nousee esiin tietenkin siinä, että islamilaiset sekulaarit eivät nouse vastustamaan islamilaisia ääri -ilmiöitä. Tämä näkyy likimain siinä, että kun sekulaarissa maassa piirretään sarjakuvaa, ääri -islamistit pistävät palkkiota päistä ja sekulaarit ovat hiljaa ja esimerkiksi katsovat "kauniita ja rohkeita" tai käyvät jonottamassa halalkebabin yhdessä Paljasjalkaisen Suomi-Ranen perässä. Tämän jälkeen hän tietenkin menee kotiinsa ja on kovin huolestunut siitä kuinka länsimaalaiset ovat rajoittuneita negatiivisten islamikuviensa vuoksi. (Osa natsismin syistä on tietysti pelko. Mutta jos näitä pelkoja ei lievitetä, vaan vain niihin pelkoihin liitettyt asiat näkyvät, voidaan kysyä kuinka paljon tästä voidaan syyttää. Vastuuta on toki natseilla, mutta ei sekulaari islamistikaan voi vain pestä käsiään ennen ruokailua ja katsoa asian olevan tällä kuitattu.)

Otin esimerkeiksi islamilaiset hieman epäreilusti, tämän tilanteen korostaminen onnistuu vain koska islam on maassamme vähemmistöuskonto. Sillä rivikristitty toimii aivan samalla tavalla. Mutta jos uskonto ja kansalaisuus vaihtuvat esimerkissä, muutoksia johtopäätöksissäkin tapahtuu. (Että sori vain islamilaiset, tavoitteenani ei ollut rienata islamilaisuutta.) Mutta ihmisen mieli vain toimii siten, että minun on ensin lähdettävä lievästi hieman tutusta Amerikasta, palattava täältä vieraampaan ja tätä kautta pelottavampaan islamilaisuuteen, ennen kuin voin vakuuttavasti palata siihen kuinka liberaali valtionkirkko "suvaitsee suvaitsemattomuutta" ja suhtautuu sen mukaan homoseksuaalisuuteen tai naispappien vastustajiin. Ja kutsuu tätä avomielisyydeksi.

Lisäksi sekulaarimpien islamilaisten hiljeneminen aktiivisemmissa on ymmärrettävää. Islam -fanaatikot päättävät dogmaattisesti normit joita islamilaisuus heistä tarkoittaa. Ja islamista luopuminen tarkoittaa pahinta syntiä, josta sharian tulkitsijat antavat kuolemantuomion. Kyllä siinä normaali ihminen rupeaa miettimään että kannattaako pitää meteliä, kun vastassa ei enää olekaan keskustelu vaan se liitetäänkö kamelin virta-avaimeen pommi ja onko metelin nostamisen jälkeen kävelylle lähtemisen seurauksena se että sinua heitetään tiilellä päähän. Me länsimaissa olemme vain niin tottuneet sekularismiin, että emme enää välttämättä tajua tätä. Kaukaa on helppo huudella, kun ei tarvitse omaa nahkaansa laittaa panokseksi.

Mutta tämä argumentti ei tietenkään suojaa meitä länsimaalaisia, joiden fanaatikot ovat vain poliittista valtaa hakevia tai kadunkulmilla ja netissä toisia häiriköiviä ja ärsyttäviä henkilöitä. Suomessa fanaatikkojen vastustamisesta voi saada postissa käännytystä ja ärsyyntynyttä naama punaisena inttämistä tai sitä että joudut kuuntelemaan surkeaa freestylerappia, jota esittää taiteilijanimeä käyttävä "taiteilija". Siksi länsimaille muuttaneiden sekulaarien islamilaisten ja kristittyjen tulisi osoittaa avomielisyyttään tai kriittisyyttään tasaisesti. Nyt tämä ei onnistu, sillä selvästi sekulaareimmillakin uskovaisilla toiset näkemykset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Ei kommentteja: