lauantai 23. helmikuuta 2008

Usko, vapaus.

Paholaisen Asianajajan blogissa sivuttiin erästä tärkeää aihetta. Siellä nimittäin käsiteltiin "onnellisuusprofessori" Ojasen kirjoitusta, jonka mukaan uskovaiset vieraantuvat, koska ateismia esitetään tieteenä.

Tämä on toisaallakin tuttu ilmiö; Kreationistit vastustavat valtavalla innolla Dawkinsin ja Harrisin kirjoja. Heidän mukaansa se on vihaista toimintaa. Se on vaarallista ja vastustettavaa. Tämänlainen reagointi on erikoista, koska he itse suoltavat toisaalla kirjoja. Ja jos niiden levittämistä ja sisältöä vastustaa, saa kuulla olevansa kammottava. Kulttuuria ja ideoita tulee kunnioittaa, jos sen kannessa lukee nimi "Behe". Mutta jos kannessa lukeekin "Dawkins", sitä kuuluu vastustaa.

Minusta näyttää että tässä on jonkinlaista ristiriitaa.

Toki olen yhtä mieltä siinä, että Dawkinsin tyyli voi vieraannuttaa uskovaisia evoluutiosta, koska sitä yhdistetään ateismiin. Toisaalta myös uskovaisten kreationistien joukot yrittävät aggressiivisesti ajaa samaa asiaa, joten saman kritiikin tulisi kohdistua myös heihin. (Tosin Ojanen ei kohdistanut, mistä voinemme tehdä päätelmiä hänen omasta vakaumuksestaan.)

Toisaalta itse en ole huomannut että ateistit olisivat yhtä suurella innolla julistamassa ateismia nimenomaan tieteeksi, kuin kreationistit ja älykkään suunnittelun kannattajat. Sillä olen ollut havaitsevinani, että ateistit harrastavat seuraavanlaista argumentointia:

"tiede pystyy antamaan aivan riittävät vastaukset ihmisiä askarruttaviin asioihin ja ongelmiin, eikä yliluonnollista selittäjää enää tarvita mihinkään."

Kun taas kreationistit ja Älykkään Suunnittelun kannattajat väittävät oppinsa olevan nimen omaan tiedettä. Mielestäni on outoa että ateisteja syytetään oman oppinsa "väärästä tieteellistämisestä" - esimerkiksi vetoamalla siihen että Dawkinsin ja Harrisin argumentteja kehutaan Tieteessä Tapahtuu -lehdessä - on kummallista, koska kirjan sanoma ei ole ateismia vaan uskontokritiikkiä, jonka seurauksena ateismi muuttuu niiden perusteella rationaaliseksi vaihtoehdoksi. Eli Dawkins osoittaa mm. uskontokritiikin kautta että ateismi ei ole epärationaalista, joka on eri asia kuin väittää että se olisi tieteellinen totuus.

Siksi minusta tuntuukin, että siinä missä kreationistit haukkuvat Dawkinsia, he itse asiassa tekevät ensin pohjaoletukset siitä että toinen puoli toimii juuri samoin kuin he itse.

Ei kommentteja: