sunnuntai 24. helmikuuta 2008

Itsekkyys odottaa molemmissa päissä.

Katsoin viime viikolla Conan barbaari -elokuvan televisiosta. Siinä on kohtaus, jossa Conan keskustelee rosvokaverinsa kanssa Jumalista. Conan selittää että hänen Jumalansa palvominen ei varsinaisesti hyödytä elämässä. Rosvokaverin mielestä sellaisesta Jumalasta ei ole hyötyä, joten siihen ei kannata uskoa. Hänen Jumalansa sentään vaikuttaa asioihin ; Rukoileminen ja uskominen kannattaa.

Tämä on tietenkin itsekkyyteen nojautuva perustelu. Mutta on muistettava että me ihmiset olemme itsekkäitä. Lisäksi on muistettava, että olipa Jumala minkälainen tahansa, ja olemassa tai ei, uskontojen Jumala on eri asia. Jos Jumala ei miellytä ihmisiä, siihen ei uskota.

Tämän takia uskovaisilla onkin usein ihmekertomuksia. "Herännäisillä" Jumala jakaa armolahjoja kuin Joulupukki. Ja heillä joulu on tietenkin joka päivä. Heidän on ollut kannattavaa esittää tälläisiä, koska se vetoaa paremmin kuin vastata Conanin rosvotyyppiseen uteluun siten että "oletpa sinä itsekäs". Uskonto, joka vetoaa perimmäisiin haluihin toimii paremmin kuin sellainen, joka loukkaa haluja ja likaa ne. Siksi uskomisen tulee olla "antavaa". Tälläinen usko on tietysti pohjimmiltaan myös itsekorostusta. Olen hyvä, minulla on armolahja X. Tämä muuttuu sosiaalisen pelin välineeksi. Saat arvovaltaa seurakunnassa ja hyvän uskovan maineen. Joten voit vaikka valehdella itsellesi armolahjan.

Toisaalta uskonnoissa on aina kyseessä myös yhteisöstä. Siinä sopeudutaan yhteisön normeihin, mukaudutaan niihin. Tämän vuoksi ateistinkin riskinä on aina muuttua itsekkääksi "itselliseksi" yksilöksi. Se, että uskovaiselle ateismi merkitsee sitä että "jätetään moraaliasioissa oman onnensa nojaan" tarkoittaa ateistille sitä että "ollaan oman onnensa seppiä". Äärimmilleen vietynä tämäkin johtaa itsekkyyteen.

Siksi olisi muistettava aina, että emme muuttuisi sellaisiksi, kuin mm blogissani osuvasti kommentoi. Ei pitäisi muuttua ihmiseksi, joka käy dialogia vain vanhan itsensä kanssa, monologina, joka on ainoastaan näennäisesti väittelyä/debatointia/inttämistä/keskustelua muiden kanssa.

Ei kommentteja: