Moni kristitty aivan vilpittömästi uskoo että jos ei ole kristitty, elämässä ei ole rakkautta, ja että elämältä lähtee tarkoitus. Vaihtoehtona on vain nihilismi. Tämä nojaa ilmeisesti siihen ajatukseen että Jumala=Rakkaus, ja että muiden uskontojen jumalat ovat vääriä jumalia, eivätkä siis Jumala isolla J:llä. Ja jos Jumala otetaan pois elämästä, otetaan samalla rakkaus pois elämästä.
Kuitenkin ihmiset jotka elävät eikristityissä maissa, joissa ei koskaan ole kristinuskoa ollut antamassa lainsäädännölle niitä kristillisiä vaikutteita joiden vuoksi valtiossa voi tapahtua mitään hyvää, ja ovat silti pystyssä. Niissä asuvat ihmiset rakastavat ja elävät. Samoin itse ateistina koen rakastavani ja eläväni merkityksellistä elämää. - Toki yhteiskunnassa jossa on paljon kristittyjä. (Asiallisiakin.)
Ja luulen että ennen kristinuskoakin, "pakanauskoisissa maissa" asui ihmisiä jotka olivat ihan samaan tapaan onnellisia. He eivät olleet nihilistejä. Eivätkä he nauttineet väkivallasta sen enempää kuin keskiverto kristitty Amerikkalainen mies nauttii vaatiessaan aseenkantoluvan vapauttamista ja katsoessaan vapaapainia tai 24:sta televisiosta.
Minusta tämä kumoaa koko yhtälön. Jumala ei ole rakkaus. Ei ainakaan koko rakkaus mitään siitä pois jättämättä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti