Kirkko kahdella langalla

Jari Rankisen blogissa viitattiin siihen kuinka Piispat ja Arkkipiispat laukovat ristiriitaisia lausuntoja. Toinen sanoo että naispappeuden suhteen voidaan tehdä työjärjestelyjä jos se kaikille sopii ja toinen sanoo että ei. Ja muutenkin lausunnot tuntuvat hyppelehtivän laidasta laitaan jo pelkästään Arkkipiispamme lausuntoja lukiessamme. (Arkkipiispamme on niin avomielinen ja kriittinen samanaikaisesti että kykenee olemaan itsensäkin kanssa erimielinen tälläisissä asioissa.)

Fundamentalistisen Ollilaisen mukaan hänestä tuntuu siltä että

"Arkkipiispan kirjoitusta lukiessani en oikein voi välttyä ajatukselta, että mies sanoo eri asioita eri ihmisille. Teologipäivillä Kauniaisissa mies esiintyi maltillisesti ja sovittelevasti."
...
"Mutta nyt kun sali ei ole täynnä konservatiiveja, arkkipiispan sävy on toisenlainen. Tällainen kameleonttitaktiikka ja takinkääntely ei ole omiaan lisäämään luottamusta."

Itse törmäsin kirkon kameleonttimaisuuteen, tai ainakin ihovärjäykseen lukiessani tällä viikolla jotain ilmaislehteä. (Luultavasti joko 100 tai Metro, valitettavasti päivän numero ja muut kiinnostavat tiedot ovat minulta unohtuneet matkan varrella.) Siellä joku piispantasoinen ihminen kertoi, että nykyään monet kirkkoon kuuluvat haluavat enemmän suvaitsevaisuutta ja kertoi että kirkko on todella suvaitsevainen koska hyväksyy erilaisia näkemyksiä esimerkiksi homoseksuaalisuuskysymyksessä. Tälläinen maalaileminen ei minusta toimi, koska tuossa lausunnossa ei viitattu sellaiseen suvaitsevaisuuteen, jota suvaitsevaisuudella tarkoitetaan. Vaan sellaiseen suvaitsevaisuuteen, jota kirkko harjoitti toisen maailmansodan aikaan Natseja kohtaan. Kyseessä on mainitussa mutta tuoreemmassa syrjinnän hyväksymisestä.

Valitettavasti tälläinen on vain kirkolle haitaksi : Kun kaikille osapuolille tulee sellainen olo, että kirkko kääntää takkia aina yleisön mukaan, en usko että luottamus siihen tulee lisääntymään.