keskiviikko 20. helmikuuta 2008

Sensuuria!

Viime päivinä Suomessa on puhuttanut poliisien lapsipornolistat. Esim. 100 -lehden kolumnissa ruodittiin muutama päivä sitä, kuinka em. listalla oli paljon muutakin. Poliisin lista ei ole avoin, ja sen vuotanut sivusto joutui estolistalle ja sen pitäjille vihjailtiin että on mahdollista heittää syytteellä "lapsipornon levittämisestä". Poliisi vihjasi, että syynä oli se, että käsin kerättyyn tavaraan oli liitetty linkit. Sivoston pitäjä, tempauksellaan kyseenalaista mainetta saanut Nikki, kommentoi että hän oli käynyt linkkejä läpi ja poistanut jos oli varmasti tiennyt sen lapsipornoksi. Toisin sanoen lista Nikin linkkilista koostuu poliisin estämistä, mutta silti täysin laillisista, sivuista. (Toki poliisin lista on sinänsä ansiokas, että se todella suodattaa laitontakin materiaalia suuria määriä. Aitojakin on.) Irrallisena lähteenä 100 -lehden kolumnistikin kertoi kiertäneensä estolistan Googlen totalitaristisien valtioiden ihmisoikeusaktivisteille tarjoamalla kiertopalvelulla, ja löytäneensä listalta mm. ihan laillista homopornoa. Ilmaislehtien yleisökommentointipalstalla kommentoitiinkin myöhemmin kiivaasti siitä, kuinka poliisien estolista on hyvä asia; Kommentoija kertoi että pornoa löytyy muutenkin ihan tarpeeksi. Tämä voi olla tietysti aivan totta, mutta se on silti itse asian kannalta irrelevanttia. Pääasia on se, että aivan laillistakin tavaraa on laitettu kielletyn listalle. Ja että tästä päättää vain poliisi, ja tätä ei saa edes kritisoida.

Luulen että syynä tähän on se, että netissä on runsaasti epämääräistä materiaalia. Aina ei ole helppoa vetää rajaa. Siksi poliisin listallakin on ylilyöntejä. Mikä kertoo minusta enemmän siitä että poliisit ovat erehtyväisiä ihmisiä kuin siitä että sillä on jokin homoja vastustava agenda, jota he tarkoituksella vetävät totalitaristisin keinoin. Toki listan tarkistamiseen olisi hyvä saada jollain tavoin avoimuutta. Mutta toisaalta jos lista olisi täysin avoin, se olisi myös turha. Se olisi korkeintaan "varoitus - olet juuri siirtymässä sivustolle, joka luultavasti sisältää laitonta materiaalia - haluatko jatkaa" -malliseksi. Siis sellaiseksi, joka ei estäisi itse lapsipornoa mitenkään. Pitäisi korkeintaan "rehelliset rehellisenä".

Samoin kohua on herättänyt erään taiteilijan lapsipornoa kritisoiva taidenäyttely. Sehän joutui sensuurin hampaisiin. Teos on kuitenkin vasta syyteharkinnassa, ja poistettu näyttelystä vain "varmuuden vuoksi": Asia on siis niin mutkikas että sen lainmukaisuus täytyy tarkistaa. Jos teos todetaan lainmukaiseksi, se voidaan palauttaa näyttelyyn. Ja luulen että tässä tapauksessa "neitsythuorakirkko" -joka siis on lapsipornoa kritisoiva teos- on saanut niin paljon julkisuutta, että sen tuomat tulot ovat sen mukaiset.

Sensurismia silti selvästi pelätään.

Ei kommentteja: