sunnuntai 17. helmikuuta 2008

Viikkogallup: Aikuisviihteen kuluttaminen.


Äänestystulokset näyttivät kovin mielenkiintoisilta. Lähes kaikki ovat tutustuneet aikuisviihteeseen. Suosituin oli elokuvamuotoinen esitys; Kun siveiden määrät lisätään elokuvia katsoneisiin, saadaan äänten kokonaismäärä. Toisin sanoen, käytännössä elokuvat ovat suosittuja. Netti sai myös paljon suosiota. Tuloksista huomaa, että aikuisviihdettä ei säilytetä hirveästi. Netistä lataaminen on useiten säilynyt muoto. Syynä on varmasti tallentamisen varmuus; Koneella olevaa tavaraa voi laittaa salasanansa taakse. Pornoelokuvat taas voivat löytyä hyllystä vaikka silloin kun kaveri tulee kylään katsomaan muita elokuvia. Erot erotiikkaan tutustumisen ja säilyttämisen välillä voivat toki johtua siitäkin, että osa tutustuu hieman eikä sitten kiinnostu enemmän. Tai kuten minulla: Aihe kiinnosti nuorena paljon enemmän ja sittemmin se on muuttunut melko merkityksettömäksi.

Ei kommentteja: