Ajatuksia olemisesta blogissa puhuttiin tärkeitä asioita hyväntekeväisyydestä.
Siinä pohditaan sitä kuinka kristittyjen tarjoama apu ei muuta itse oloja vaan tuo helpotusta tilanteeseen. Blogaajan kanta on selvä:
"todellisia ongelmia yritetään lääkitä vaatepaketeilla ja yhteisellä virrenveisuulla, ne eivät todellisuudessa ratkea lainkaan. Yhteiskuntaan sisään rakennettujen ongelmien vaikutuksia vain helposti lievennetään niin, että näitä ongelmia tuottaviin rakenteisiin ei tarvitsekaan puuttua."
Tämä on sinänsä totta. Uskonnot arvostavat perinteitä ja muuttumattomuutta. Tämä johtaa helposti siihen, että apu on pelkkää "katastrofiapua". Ongelma pysyy ja tätä kautta hyväntekeväisyyttä joudutaan tai voidaan jatkaa ikuisesti. Todellinen teho kuitenkin saataisiin, kun varsinainen ongelma taustalla poistettaisiin.
Tätä voi kuvata vanhalla sanonnalla siitä, kuinka "jos haluat ruokkia nälkäisen, anna hänelle kala, mutta jos haluat varmistaa että hänellä ei ole ikinä nälkä, opeta hänet kalastamaan."
Kirkon osa on usein jakaa kalaa, ei opettaa kalastamaan. Toisaalta tämä on hyvin ymmärrettävää. Koska jos tilanne olisi toisin, ja kristillinen järjestö alkaisikin manipuloimaan taustalla olevaa kulttuurillis-uskonnollis-poliittista kokonaisuutena tavoitteenaan muuttaa yhteisö, se saisi kuulla kovaa kritiikkiä siitä, kuinka se manipuloi erilaisia kulttuureita. Kirkko tekeekin paljon myös pitkäaikaista hyväntekeväisyystyötä, ja saa kuulla nimenomaan tästä. Tässä tapauksessa muistutetaan siitä kuinka ulkomaiden kulttuuria tulee kunnioittaa.
Toki tälläinen voisi myös poistaa tarpeen sille että saataisiin kaupitella omaa ideologiaa. Siinä suhteessa tilanne on kirkon kannalta WIN-WIN. Sen ei kannata ryhtyä ihmisoikeusleikkiin, koska muutoin sekulaari maailma jyrähtää. Ja jos se lähtisi, sen tarve menisi.
Jakakoot puolestani kaloja ikuisesti. Minä tosin annan rahani mielummin tahoille jotka opettavat kalastamaan. Ja näiden tahojen on hyvä olla uskonnottomia. Ei ateistisia, vaan uskonnottomia tavalla, jossa uskonsuunnilla ei ole mitään merkitystä. Sellainen jonka jäsenet eivät selvästi ole polttomerkitty mihinkään uskontoon. He voivat toimia neutraalimmin. Toki jo katastrofiavussakin uskonnolliseksi leimaantuminen voi olla ongelmallinen; Jos kristityt pitävät ruokajakopistettä, ateistilla tai muslimilla voi olla kynnys mennä hakemaan apua, koska ei kuulu em. kirkkoon. Tältä kannalta olisi tietysti parempi vaihtaa kaikki apu "sekulaariksi" tai "uskomusneutraaliksi", mutta en usko että siihen löytyisi vapaaehtoisia. Toki on eettisesti vahvempaa lähteä vain auttamaan, mutta ihmiset ovat kuitenkin itsekkäitä. Kun uskovaisilla on nakkina saada julistaa, se pistää heidät tekemään myös hyviä asioita. Toki tämä on itsekästä aatteenlevitystä, mutta mittasuhteissa se on sen verran pientä, että sen voi vielä antaa anteeksi. Välttämättömänä pahana. Kristillinen lyhytjänteisesti ongelma helpottava apukin on parempi kuin ei apua lainkaan.
Olen sitä mieltä että tarvetta on sekä katastrofiavulle että pitkäjänteiselle avustustyölle. Kannattaa ensin antaa nälkäiselle kala, niin tämä jaksaa sitten keskittyä siihen kalastamisen oppimiseen. Tyhjin vatsoin kun ei oppimiseen keskittyminen suju.
Siinä pohditaan sitä kuinka kristittyjen tarjoama apu ei muuta itse oloja vaan tuo helpotusta tilanteeseen. Blogaajan kanta on selvä:
"todellisia ongelmia yritetään lääkitä vaatepaketeilla ja yhteisellä virrenveisuulla, ne eivät todellisuudessa ratkea lainkaan. Yhteiskuntaan sisään rakennettujen ongelmien vaikutuksia vain helposti lievennetään niin, että näitä ongelmia tuottaviin rakenteisiin ei tarvitsekaan puuttua."
Tämä on sinänsä totta. Uskonnot arvostavat perinteitä ja muuttumattomuutta. Tämä johtaa helposti siihen, että apu on pelkkää "katastrofiapua". Ongelma pysyy ja tätä kautta hyväntekeväisyyttä joudutaan tai voidaan jatkaa ikuisesti. Todellinen teho kuitenkin saataisiin, kun varsinainen ongelma taustalla poistettaisiin.
Tätä voi kuvata vanhalla sanonnalla siitä, kuinka "jos haluat ruokkia nälkäisen, anna hänelle kala, mutta jos haluat varmistaa että hänellä ei ole ikinä nälkä, opeta hänet kalastamaan."
Kirkon osa on usein jakaa kalaa, ei opettaa kalastamaan. Toisaalta tämä on hyvin ymmärrettävää. Koska jos tilanne olisi toisin, ja kristillinen järjestö alkaisikin manipuloimaan taustalla olevaa kulttuurillis-uskonnollis-poliittista kokonaisuutena tavoitteenaan muuttaa yhteisö, se saisi kuulla kovaa kritiikkiä siitä, kuinka se manipuloi erilaisia kulttuureita. Kirkko tekeekin paljon myös pitkäaikaista hyväntekeväisyystyötä, ja saa kuulla nimenomaan tästä. Tässä tapauksessa muistutetaan siitä kuinka ulkomaiden kulttuuria tulee kunnioittaa.
Toki tälläinen voisi myös poistaa tarpeen sille että saataisiin kaupitella omaa ideologiaa. Siinä suhteessa tilanne on kirkon kannalta WIN-WIN. Sen ei kannata ryhtyä ihmisoikeusleikkiin, koska muutoin sekulaari maailma jyrähtää. Ja jos se lähtisi, sen tarve menisi.
Jakakoot puolestani kaloja ikuisesti. Minä tosin annan rahani mielummin tahoille jotka opettavat kalastamaan. Ja näiden tahojen on hyvä olla uskonnottomia. Ei ateistisia, vaan uskonnottomia tavalla, jossa uskonsuunnilla ei ole mitään merkitystä. Sellainen jonka jäsenet eivät selvästi ole polttomerkitty mihinkään uskontoon. He voivat toimia neutraalimmin. Toki jo katastrofiavussakin uskonnolliseksi leimaantuminen voi olla ongelmallinen; Jos kristityt pitävät ruokajakopistettä, ateistilla tai muslimilla voi olla kynnys mennä hakemaan apua, koska ei kuulu em. kirkkoon. Tältä kannalta olisi tietysti parempi vaihtaa kaikki apu "sekulaariksi" tai "uskomusneutraaliksi", mutta en usko että siihen löytyisi vapaaehtoisia. Toki on eettisesti vahvempaa lähteä vain auttamaan, mutta ihmiset ovat kuitenkin itsekkäitä. Kun uskovaisilla on nakkina saada julistaa, se pistää heidät tekemään myös hyviä asioita. Toki tämä on itsekästä aatteenlevitystä, mutta mittasuhteissa se on sen verran pientä, että sen voi vielä antaa anteeksi. Välttämättömänä pahana. Kristillinen lyhytjänteisesti ongelma helpottava apukin on parempi kuin ei apua lainkaan.
Olen sitä mieltä että tarvetta on sekä katastrofiavulle että pitkäjänteiselle avustustyölle. Kannattaa ensin antaa nälkäiselle kala, niin tämä jaksaa sitten keskittyä siihen kalastamisen oppimiseen. Tyhjin vatsoin kun ei oppimiseen keskittyminen suju.
2 kommenttia:
Välillä tuntuu turhalta selittää selviä asioita. Asiat voi halutessaan itsekin tarkistaa helposti googlaamalla, mutta yritän taas.
Kyllä kirkonkin kansainvälisessä työssä verkkoja annetaan ja ihmisiä opetetaan. Katsotaan, miten valtio kokee tämän kehitysyhteistyön:
"Noin puolet kansalaisjärjestöille annettavista kehitysyhteistyön valtionavustuksista kanavoidaan järjestöille, jotka ovat sopineet ulkoasianministeriön kanssa erityisen kumppanuussopimuksen. Näitä järjestöjä on tällä hetkellä kymmenen.
Ulkoasiainministeriön kumppanuusjärjestöille asettamia kriteereitä ovat muiden muassa yhdenmukainen linjaus Suomen hallituksen kehitysyhteistyölle asettamien linjausten kanssa, luotettavat ja vahvat suhteet hankkeiden kohdemaissa olevien yhteistyökumppaneiden kanssa sekä vankka taloushallinto ja varainhankinta."
Suomen Lähetysseura, joka on suurin luterilaisen kirkon lähetysjärjestö on yksi noista kymmenestä kumppanuusjärjestöstä, samoin kuin esim Suomen Punainen Risti. Molemmat saavat käyttöönsä valtion kehitysyhteistyörahoja 85% tiettyihin projekteihinsa. Vuonna 2006 Suomen Lähetyseura sai ulkoasianministeriöltä tukea 5 577 529 euroa. Suomen Punainen Risti saa valtiolta vuosittain myös näitä rahoja, mutta vähemmän, koska juuri Punainen Risti on katastrofitilanteissa välittömän välttämättömän (myös tuoka-avun, niiden kalojen) antaja, ei niinkään tuon pitkäaikaisen avun antaja ja kouluttaja, josta puhuit.
Kaikkiaan valtio antaa tukea n 200 eri kansalaisjärjestölle, mukana myös useita kristillisiä järjestöjä.
Saanhan sanoa Ugh.
Joo, varmasti auttaa myös pitkäaikaisesti. Mutta sitä kritisoidaan asioihin puuttumisena.
Ja itsekin suoraan sanoen hieman vierastan ajatusta uskonnollisesta toimijasta. Olipa hänen varainhankintansa sitten miten vakaata tahansa. Tuntuu nimittäin aina että jompaa kumpaa petetään; Jos siihen liittyy julistustyötä, siitä jää hieman "ruokaa julistuksesta" -tuntu, jota South Parkin Starwing Marvin -jakso irvii. Ja toisaalta jos uskonnollinen järjestö vain tekee sekulaaria hyväntekeväisyyttä, missä se kristillisyys on? Uskonnon ensisijainen tehtävä kuitenkin ole aate.
Itseä ei haittaa, vaikka olisi pelkkää katastrofityötä. Pidempiaikainenkaan ei suinkaan minua haittaa.
Mutta hyvä että kävit sanomassa.
Lähetä kommentti