lauantai 5. tammikuuta 2008

Älä kysy mitä kirkko voi tehdä puolestasi - Kysy mitä sinä voit tehdä kirkon puolesta?

Kävin lukemassa aikani kuluksi kirkosta eronneen jutteluita. Ei ehkä olisi pitänyt. Siellä oli henkilö nimimerkillä "telleriini", joka kritisoi kirkosta eronneen motiiveja sanomalla:

"Erosit kirkosta kun se ei antanut sinulle mitään? Miksi kirkon pitäisikään, mutta sinun olisi pitänyt antaa jotain kirkolle, sehän koostuu ihmisistä."

Hänen mielestään olennainen kysymys on, että mitä ihminen tekee kirkon hyväksi. Ei se mitä kirkko antaa vastineeksi uhrauksesta. Hän vastasi siihen että "ihminen antaa rahaa kirkollisverossa." Se on kiistatta uhraus. Mutta telleriinin kaltaista ihmistä se ei haittaa.

"minä en puhunut rahasta."

Koska raha on vain rahaa. Tosiasiassa raha on arvokas vaihdon väline. Ja kirkon toiminta, pappien palkat jne. maksetaan siitä. Joka sanoo että raha ei ole mitään, on luultavasti joku jolla on sitä ollut aina riittävästi. Esimerkiksi minulle raha on iso asia. Ja kykenen rahaan yhdistämällä hieman ymmärtämään sitä millaista köyhien maiden ihmisten nälässäolo on. Sillä ruoka, terveys, vedettävä WC ovat sellaisia asoita, joita osaa arvostaa oikein vasta jos ilman niitä on joutunut elämään. Siksi minulla on taipumus luokittaa "vain rahasta" puhujat jonkinlaiseen Paris Hilton -kastiin, enkä ota tätä kommentointia kovinkaan vakavasti. (Enkä rehellisyyden tiedä onko syy minussa vai heissä.)

Tosiasiassa kirkollisvero johtaa siihen että sellaista kirkkoon kuuluvaa jäsentä ei olekaan, joka ei jotain antaisi kirkolle. (Yhteisöverotuksen kautta sellaista ihmistä ei löydy.) Se kuluttaako henkilö kirkon varoja osallistumalla harrastuksiin, kuten kuoroon, on mielestäni merkityksellistä. Kuten myös sillä, kokeeko maksaja että hänen rahansa muutoin menevät oikeaan kohteeseen.

Siksi kirkkoon kuulujalla on minusta oikeus vaatia kirkolta palvelua. Se on kuin kauppa tai palvelualat. Asiakkaalla on tietty ylilyöntioikeus. Ja pappien palkan maksajana yksilöllä on lupa vaatia asioita. Jos kirkkoonkuulujan maksama kirkollisvero olisi naurettava, ei kirkon tai siihen kuuluvien ihmisten tarvitsisi välittää. Sen kun lähtisivät. Kirkollisveronsa maksamatta jättänyt henkilö joka liittyy kirkkoon aina kun haluaa pitää häät tai muut initiaatiot, ei olisikaan petturi ja systeemin väärinkäyttäjä. Sehän olisi vain rahaa. (Minusta tälläinen olisi silti petturimaista toimintaa. Vaikka en kirkon esittämään metafysiikkaan uskokaan.) Sillä raha ei ole "vain rahaa". Raha on koko kirkon toiminnan edellytys. Ilman sitä se ei toimisi. (Vapaaehtoistyö perustuu sekin ylijäämälle: Jos ihminen joutuu käyttämään kaiken varansa ja aikansa elämiseen ja elannon hankkimiseen, hän ei kirkollistyötä tee. Paitsi palkansaajan muodossa. Vapaaehtoistyökin vaatii sen että tämä varanto saadaan jotakin kautta. Aika on rahaa, ja vapaaehtoistyöntekijä eroaa palkkapapista ainoastaan siten, että vapaaehtoistyöntekijä antaa palkkasäästöä. Pappi ei.) Siksi telleriinin kommentti:

"Ja rahaa kirkko ottaa, minimaalisen prosentin. Ihan naurattaa sellainen summa."

Joka kertoo minusta lähinnä kirjoittajan omasta itsestä. Minua ihan naurattaa se, että toiset voivat toisen nimissä kutsua jotain rahaa suureksi siksi että se ei heistä tunnu miltään. Muistelempa sitä telleriinille ilmeisesti jotain merkitsevää kirjaa, Raamattua. Siellä mainittiin juttu lesken rovosta. Rikkaille se olisi ollut säälittävä ja naurettava pikkuraha. Mutta ei leskelle. Silti näitä "summien naurettajia" löytyy kirkon piiristä. (Kenties uskovaisten suurin ongelma on se, että he ottavat vain "kristitty" -badgen, ja päättävät sen olevan kuin länkkärin sheriffin tähti, joka antaa luvan sanoa "Laki olen minä" sen sijaan että lukisivat sitä Pyhää Kirjaansa ja ottaisivat opiksi. He opettavat muita innolla vaikka eivät halua ikinä olla oppilaita.)

"Jos EI kuulu kirkkoon, niin ei siltä toki voi mitään vaatiakaan."

Ei välttämättä voikaan. Tosin tilanne muuttuu hieman mutkikkaammaksi, jos kirkosta eroamisen syy on se, että katsoo että kirkko ei anna vastinetta rahalle. Eli ei kuluta sitä siihen mihin itse haluaisi, tai kuluttaa sitä sellaisiin asioihin, joita ei haluaisi yhtään tukea. Silloin tämän ääneen lausuminen voi jopa olla olennaisen tärkeää. Jotta kirkko voisi mahdollisesti ottaa opikseen, tai on vähintään tietoinen siitä, miksi siitä erotaan. Lisäksi se, että kirkko ottaa yhteisöverotuksen kautta rahaa tarkoittaa minusta sitä, että se on vastuussa toiminnastaan yhteiskunnalle. Joka btw. koostuu muistakin kuin kirkon jäsenistä. (Tiedän, tämä on teille taatusti shokki ja sen ymmärtäminen vaatii koko elämän ja hyväksyminen sen ikuisen elämän. Mikä neronleimaus!) Tietenkin kirkon tarvitsee välittää heistä vähemmän kuin rivijäsenistään koska verotuksen kautta saatavat rahat ovat paitsi maksu, myös summa. Kirkko saa enemmän rahaa rivijäseneltään kuin ulkopuoliselta. Ja lisäksi summa jonka se saa rivijäseniltään on suurempi kuin se minkä se saa ulkopuolisilta. (Jos vapaa-ajattelijoiden liitto saa rahaa summan X, ja kirkko kerää ateisteilta toisen summan Y, on syytä kiinnittää huomiota myös siihen kumpi on enemmän.) Tietenkin, raha ei merkitse kaikkea. Mutta kyllä sitä voi mittarina silti käyttää.

"EN ymmärrä ollenkaan, kun puhutaan, että kirkon pitää tai tulee tms. Voisi kyllä sanoa, että kirkon jäsenten tulee ja pitää (tosin en ole varma lieneekö juttu niinkään), mutta silloinhan saattaisi jo kirves sattua ihan jopa omaankin nilkkaan."

Minusta tämä osa oli telleriiniltä se fiksu osuus. Se kun käsittelee sitä, mitä tarkoittaa "olla kristitty". (Nykyäänhän se on niin, että liittyminen on automaatio, eroaminen on aktivaatio. Kuuluminen ei tarkoita mitään, eroaminen on kannanotto ja tätä kautta merkitsee jotain.) Tätä asiaa on kristityn hyvä pohtia. Sillä kyllä meidän tulee keskustella myös siitä, mitä jäsenet antavat kirkolle. Jos tuntuu että ei ole mitään annettavaa kirkolle tai ei halua sen toimintaan osallistua, on se hyvä syy miettiä koko kuulumisen mielekkyyttä. Jos ihminen on kristitty, hän voi tässä vaiheessa joko miettiä, muuttaa tapojaan tai erota. Kirves ei siis tässäkään kohdassa mitenkään "kalahda omaan nilkkaan". Sillä kirkko on tässä kohdin kuin kuntosali. Jos minulla on kuntosalin vuosikortti, josta maksan vaikka vain minimaalisesti, mutta jonka toimintaan en osallistu, tulee minun ihan vakavasti miettiä sitä, kannattaako minun maksaa kuntosalin vuosikorttia. Kuntosalilla ja hänen edustajillaan tai kuntosalin käyttäjillä ei sen sijaan ole mitään päätäntävaltaa asiaan. Heidän perustelunsa siitä että "pitäisi vain olla passiivijäsen - tai ehkä kannattaisi jopa aktivoitua" voivat heidän mielestään olla tosi perusteltuja. Mutta sorry, niillä ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

Erikoista telleriinin kommentoinnissa oli myös se, että hän ilmoitti että

"No, satuin tänne sivustoon ihan vahingossa enkä aio jatkossa käydä katsomassa sellaisten ihmisten kommentteja, joilla on varaa vaatia jotain muilta. Ainakaan minulla ei ole vaatimuksia kirkolle, koska annan sinne tosi vähän aikaani ja varojani."

Erikoista kyllä, ketjussa ainut joka vaati jotain on hän itse. Kirkosta eronnut punatukka kun viittasi ainostaan perusteli sitä miksi käytti oikeuttaan erota kirkosta. (Hän voisi käsittääkseni tehdä sen ilman mitään syytäkin!) Hänestä järjestö ei tehnyt mitä järjestön olisi pitänyt tehdä. Mikä on minusta hyvä syy olla kuulumatta mihin tahansa järjestöön. Punatukka ei vaatinut että kirkon tulisi muuttaa tapojaan. (Minä en esimerkiksi osta Missä -X karamelleja koska en pidä niistä. Tämä on kuitenkin täysin eri asia, kuin sanoa että "Missä -X -karamelleja ei saisi valmistaa.") Samoin kuin minä kommentoin ainoastaan sitä, että punatukan syy erota oli ihan looginen. En että kaikkien tulisi erota. (Toki moni rotta jättääkin kirkkolaivan.) (Kaikkien kirkon jäsenten ei ole pakko haluta mitään vastineeksi. He voivat olla täysin tyytyväisiä vaikka siihen että kirkko käyttää rahaa pappien palkkoihin ja ulkomaanapuun.) Ainut, jolla ketjussa oli mitään vaatimuksia oli telleriini itse.

Hänellähän oli vaatimuksia siihen, miten ja millä perusteilla kirkosta saa haluta erota. Hänellä oli vaatimus siitä että kirkolta ei tule odottaa mitään.

Ja mikä mielenkiintoisinta, hän tuntuu olevan hieman sisäisesti ristiriitainen:
Sillä telleriini kannattaa sitä että passiivinen kuuluu kirkkoon, ja kun ei maksa tolkuttomasti, niin on vaatimatta yhtään mitään. Siitä vain herää ihan asiallinen kysymys siitä, että miksi lainkaan kuulua järjestöön, jonka toiminnan eteen ei tee mitään. Mitä merkitystä passiivisen ihmisen kirkosta eroamisella on? Jos kirkosta eroamisen ainut muutos on se, että kolikko lakkaa kilahtamasta, voiko muusta olla kyse kuin rahasta?

Minusta tuntuu, että telleriini ei ole vielä hihhuli, mutta hänessä on potentiaala. Voi olla että olen hieman huvittunut hänen kustannuksellaan.

1 kommentti:

Suvetar kirjoitti...

Onpa harmi, etten ole sattunut blogiisi aiemmin, vaikka olen kommentointiasi aika ajoin Saastaisessa Huoneessa seurannutkin. Tämähän on riemastuttavan hauska, herättävän piikikäs ja lämmittävän humaani ajatuskokoelma. Voi itku, taas hupenee sunnuntai-iltapäivä koneella istuen ja muiden ihmisten ajatuksia lukien. Kiitos kovasti blogistasi!