perjantai 18. tammikuuta 2008

Teologia ja papin liperit.

Paholaisen Asianajaja kertoi skeptikoiden suhteesta ajaa teologia tiedemaailmasta. Siinä nousi, linkkien takaa, esiin joitakin seikkoja, jotka olivat omassa esityksessäni vajavaisesti käsitelty.

Kanta näyttää nimittäin olevan se, että kukaan ei vastusta niitä kannattamiani puolia teologiasta. Jussi K. Niemelän mukaan uskontokritiikki kuuluu skepsiksen toimintaan, koska uskonnoissa kuitenkin väitetään yliluonnollisia olentoja olevaiseksi.

"Kiitos nykyteologian, johon valistus on onneksi jonkin verran päässyt tuomaan järjen valoa, monikaan tieteellisesti koulutettu henkilö – edes teologi – ei varmaankaan kirjaimellisesti usko näihin paranormaaleihin ilmiöihin. Mutta jos hänet pakotetaan lausumaan tämä tunnustus ennen papiksi ryhtymistä, hänet ipso facto pakotetaan älylliseen epärehellisyyteen ja tämä on samanlaista vallankäyttöä, mitä puoskarit, homeopaatit, ennustajat ja astrologit harrastavat."

Minusta Niemelä haukkuu väärää puuta. Vaikka kirkko vaatii teologian koulutuksen papeiltaan, se ei tarkoita että teologian ja uskovaisuuden väliin on vedettävä yhtäläisyysmerkkien rimpsut. Jos Niemelä kokee pappien toiminnan valehteluna mallia homeopatia, uskontokritiikki on kohdistettava kirkkoon, joka vaatii työntekijöiltään uskontunnustuksia. Sillä jos lääketieteestä paperit hommannut valmistuttuaan tunkee homeopatialinjalle töihin, kritiikkiä ei kohdisteta lääketieteen koulutuslaitokseen, vaikka taatusti em. homeopaatti käyttääkin omaa diplomiaan "Todisteena sille että homeopatia on Tosi Hyvää Lääketiedettä joka Toimii Ihan Varmasti Tosi Tehokkaasti". Vaikka hänen koulutuksessaan ei olisi ollut ainuttakaan opintoviikkoa joka käsittelisi homeopatiaa. (Sillä juuri niin pseudotieteilijät tekevät.) Ja jos homeopatiajoukko yht'äkkiä päättää, että hei, he suostuvat ottamaan homeopaateiksi vain sellaisia joilla on lääketieteen tohtorin tutkinto, ei tälläisen kerhon olemassaolon vuoksi ryhdytä silti moittimaan lääketiedettä.

Samoin kuvaus rautakautiset sadut voi hyvin osua Raamattuun. Mutta ei se sen tutkimista itseään estä. Toki, jos epätoivoisesti yritettäisiin tehdä tiedekunta, joka todistaa Peter Pania todeksi on huvittava. Mutta laitos, joka tutkii Peter Panin kirjoittamisen historiallisia olosuhteita, sen muuntumista aikojen saatossa, ja vaikutusta kulttuuriin jne. Ei kuulosta enää yhtä pahalta.

Siksi puheet Dennettin käyttämästä "uskon uskomisesta" ovat kenties ihan osuvia. Mutta maali on väärä. ( Se on kuin armeijan ampumakoetilaisuus, jossa hyvin ampuvat kaverit ampui ensin surkeasti ampuneelle reikiä tauluun, jotta kaikki saisi ampumismerkin. Eli ei pisteitä ampujalle.) Sen sijaan kirkkoa tällä tavoin jo voikin kritisoida. Samoin kuin sitä lääketieteen tohtoreita keräävää homeopaattikerhoakin voi. Ja siihen Niemelä kyllä minusta osuukin ainakin hieman paremmin. Sääli vain, että se on se "naapurin taulu".

Ei kommentteja: