tiistai 29. tammikuuta 2008

Kriittisyys ja suvaitsevaisuus.

mm kirjoitteli blogissaan suvaitsevaisuudesta ja kriittisyydestä. Hänen mukaansa eurooppalainen kriittisyys on harvinaista muualla. Tämä ei minusta suinkaan tarkoita että se olisi hyvä asia. Se kertoo minusta siitä että ulkomailla on asiat todella huonosti. Olen aistimassa arvottomuutta.

Ehkä takana on se, että en ole elänyt heidän systeemissään. Euroopassa kritiikittömyys johtaa helposti siihen että joku pistää sinut maksamaan ylimääräistä esimerkisi siitä että kellosi saa vyöhyketerapiaa. Tai ainakin jotain sen tapaista. Toisaata tämä sopii myös toisin päin: Ulkomaalaiset eivät ole luoneet suhtautumistapaansa meidän kulttuurisysteemiimme. Se mikä toimii heille ei toimi välttämättä kaikille.

Toki olen yhtä mieltä siinä, että vääränlainen kriittisyys johtaa täydellisyydentavoitteluun, joka taas on tuomittu epäonnistumaan. Ihminen joka näkee sen miten asiat ovat ja sen miten niiden pitäisi olla, ja etenkin sen valtavan kuilun näiden kahden välillä, joutuu taatusti pettymään. Aivan kuten liian pitkälle viety demokratia johtaa äärimmäiseen rasismiin: Jos vain enemmistön mielipide suvaitaan, ollaan erittäin pian tilanteessa jossa on yksi valtio, yksi uskonto, yksi poliittinen puolue. (Voit jatkaa listaa loputtomiin, ja huomaat että enemmistö ihmisistä on kanssasi erimielinen aikas monessa asiassa.) Tämä ei ole kriittisyyden tai demokratian ongelma, vaan siinä kuinka sitä käytetään. (Kuten hihhuliudenkaan olennaisena ongelmana ei ole itse usko, vaan se kuinka sitä käytetään.)

Mutta siirryn kuitenkin itse aiheeseen, eli kriittisyyteen ja suvaitsevaisuuteen.

mm kommentoi:

"Tiedemaailmassa kriittisyys on tarpeen. Ihminen yleensä kuitenkin osaa vastata vain niihin kysymyksiin, mitä itse osaa tehdä. Eläköön silti rajallinen tietomme, kunhan ymmärrämme, että se on rajallista. Paljon silti riittää vielä keksimistä ja löytämistä. Toivottavasti käytämme keksintömme oikein."

Kerron miksi minun vuokseni tiedemaailma tarvitsee kriittisyyttä. Koska sen sisällä tosiasiaväitteiden sisällöllä on merkitystä. Tieteessä ei ole yhdentekevää, onko jokin asiantila jotenkin vai erilailla. Tälläisissä asioissa tarvitaan kriittisyyttä. Tämä ajatus on tullut minulle sellaiselta henkilöltä kuin Theodore Kaczynski tutummin "Unabomber". Mies oli kaamea terroristi, mutta se ei tarkoita että hänellä ei olisi jotain sanottavaa. (Ei ne ajatukset vaan kuinka...) Hän esittää kirjassaan että yhteiskunta on tietyissä asioissa kriittinen ja tietyissä asioissa suvaitsevainen. Hän esitti, että valtio ei jousta niissä asioissa joilla on sen kannalta merkitystä. Valtio välittää siitä käymmekö työssä ja maksammeko verot. Sen sijaan se voi suvaita uskontoja, jos ne eivät haittaa valtion olemassaoloa ja rakennetta. Unabomber tiivisti sen toki mielestäni väärin siihen että valtio suvaitsee vain asioita joilla ei ole merkitystä. Korostan kuitenkin sitä, että se on kriittinen nimenomaan niissä asioissa joilla on merkitystä. Sillä juuri näinhän se asia on. Ihmisetkin ovat kriittisiä nimenomaan niissä asioissa joissa on merkitystä. Ne asiat jotka ovat harmittomia saavat olla.

Se, millä on merkitystä, vain vaihtelee ihmisestä toiseen. Esimerkiksi uskonnolliset fanaatikot ovat kriittisiä nimenomaan siksi että heille Jumalalla on todella merkitystä. (Kuten sillä tuntuu toden teolla olevan merkitystä vihaisille ateisteillekin.)

Moni voi ajatella että tälläinen tavuttaminen on täysin vastoin tämän blogin henkeä. Mutta se ei itse asiassa ole. Sillä minäkin korostan sitä, että kriittisyyttä tarvitaan. En vain suostu keskustelemaan hihhuleiden kanssa, koska se ei muuttaisi asioita. Hihhuli on "määritelmällisesti dogmaatikko". Hänellä on yksi lähtökohta josta hän yhdellä ajatustavalla päättää lopputuloksen. Koska pohjimmiltaan sillä on hänelle merkitystä. Se on hänelle Merkitys isolla M:ällä. Perusmerkitys, jota ilman hänelle ei ole muita merkityksiä. En suinkaan jätä keskustelematta heidän kanssaan siksi, että heidän kannattamallaan asialla ei olisi merkitystä. Ainoastaan heidän kanssaan keskustelussa ei ole mitään mieltä : Se ei voisi olla mitään muuta kuin merkityksetöntä inttämistä joka ei johtaisi mihinkään ja jota joutuisit jatkamaan vuodesta toiseen ilman että loppua näkyisi. Tämä taas veisi paljon aikaa siten suunnatulta kritiikiltä, joka voisi oikeasti muuttaa asioita, vaikuttaa niihin. (Joka veisi voimavaroja sellaiselta jolla olisi merkitystä. Täten hihhulin kanssa keskustelu ei ole "merkityksetöntä" vaan haitallista. Ainoastaan keskustelun sisältö olisi merkityksetöntä, koska se ei etenisi mihinkään keskusteluna.)

Siksi korostaisin kriittisyyttä, mutta siten että suvaitsevaisuus otettaisiin osaksi kritiikin normia. (Kuten matematiikan normit sanovat että 1+1=2, sekulaarin kriittisyyden normi voisi olla suvaitsevaisuus.) Tämä johtaisi siihen, että suvaitsemattomuutta kohtaan voitaisiin olla suvaitsemattomia. Emme vain seisoisi hymyilemässä kaikelle moniarvoisesti. Koska esimerkiksi sharialain kivityssäännöille suotu suvaitseva hymy sanoisi vain, että kivittämisellä ei ole merkitystä. Kaikille aina suotu hymy on tyhjä hymy. Se olisi kammottava hymy. Se on kammottavuudessaan verrattavissa Neil Gaimanin Sandman -sarjakuvassa esiintyneen hahmon nimeltä "Delirium" (ent. "Delight") lahjaan. Siinä "Houreelle" hymyillyt nuori tyttö saa lahjaksi sen, että hän on aina onnellinen. Vaikka mitä tapahtuisi. Ja aina. Ja aina. Lähes yhtä kaamea on aina ja kaikkialla tuotettu lause: "Jos vaikka sallisimme".

Tälläisen suvaitsevaisuuden nimissä naispappien vastustaminen muuttuu "suvaittavaksi erilaiseksi näkemykseksi", ja homoavioliittojen vastustajat jotka haluavat määrätä toisella tavalla uskovien, peräti heidän omaan uskontokuntaansa kuulumattomienkin, avioliittoasioihin sekä natsismi muuttuvat vain "erilaisiksi näkemyksiksi". Tälläinen ei ole sellaista suvaitsevaisuutta, jota voidaan sallia. (Vika ei tässäkään kohdassa ole suvaitsevaisuudessa vaan siinä kuinka sitä käytellään.)

Siksi jos joku sanoo että meidän ateistejen tulisi vain suvaita esimerkiksi islamia tai kristinuskoa, hän kertoo minulle että joko kristinusko on täysin harmiton, tai että sillä ei ole mitään merkitystä. Minusta on tärkeää erottaa aito suvaitsevaisuus pelkästä silatusta nihilismistä. Minusta on tärkeää erottaa aito suvaitsevaisuus pelkästä pelosta välttää oman lempiaiheen kriittistä lähestymistä. Sillä kun viimeksi katsoin ikkunasta ulos, aidolla suvaitsevaisuudella oli vielä merkitystä.

Ja tämä suvaitsevaisuus ei ole ristiriidassa kriittisyyden kanssa. Se päinvastoin vaatii sitä. Kriittinen suvaitsevaisuus poistaa islamista "hihhulielementit" ja sallii loput. Tällöin panoksena tai tähtäimessä ei ole itse islaminusko tai vapaus uskoa mihin haluaa. Kritiikin alla on vain sen haittojen poistaminen. Jäljelle jäävät vain ne hyvät asiat joilla on väliä. Ja tietenkin ne asiat, joilla ei ole merkitystä. (Niiden oikeutta ei suinkaan tule mitätöidä. Sitä tulisi minusta päin vastoin korostaa!)

Ongelmana tässä on tietysti se, että on vaikea tietää millä asioilla on aidosti merkitystä. Tämän punnitseminen vaatii sitä, että kaikki elementit tulee voida asettaa kritiikin alle. Jotta voisimme edes jollain lailla saavuttaa yhteisymmärrystä siitä mitkä asiat ovat hyviä ja huonoja, millä on merkitystä ja mitkä ovat vain mielenkiintoisia kuriositeetteja. Millekään ei tule voida antaa täydellistä immuniteettia tältä. Pinnallisesti tämä tarkoittaa laajempaa oikeutta kritisoida. Laajemmassa mielessä tämä tarkoittaa laajempaa oikeutta aidosti keskustella asioista. Tämä ei välttämättä ole ensi silmäyksellä paljoa pyydetty, tai että se peräti jo toteutuu täysin. Mutta tosiasiassa jo inttämisen väistäminen näissä asioissa on nykyään kuin suuri voitto. Sillä keskustelu näyttää aina siltä että hihhuli saa haukkua mutta hänen näkemyksiään tulisi kunnioittaa...

3 kommenttia:

mm kirjoitti...

"laajempaa oikeutta aidosti keskustella asioista"
Olen samaa mieltä.

paahtoleipä kirjoitti...

Jotenkin arvelinkin näin.

Sillä itsellä, kuten varmaan monilla muillakin helposti menee sekaisin "Jeesus vihaa homoja" ja "Hänen kaikkitietävät seuraajansa vihaavat homoja."

Jos sädekehä ei liikaa kiristä päätä ja sen sädekehän peräti uskaltaa kyseenalaistaa, ja tämä tehdään molemmilla puolilla, seurauksena on oikeuksien laajeneminen.

Valitettavasti tämän ehdon toteutuminen on melko harvinaista..

olematon kirjoitti...

Hyvä kirjoitus, Paahtis :)