maanantai 28. tammikuuta 2008

Kolme pientä porsasta - korjaan - valkoihoisista, keskiluokkaisista, keski-ikäisistä, heteroseksuaalia, kristittyä, miestä.

Kyllä nykyaika on kauheaa. Joka paikassa on sortoa ja rasismia. Uusnatsit perustavat puolueita. Erilaisia näkemyksiä, kuten sharialain kannatusta ei suvaita. Miesten euro on naisten 80 senttiä. Hoitsujen palkka on palkkakuoppa, ei sukupuolikysymys, paitsi jos palkankorotuksiin ei oltaisi suostuttu jolloin se olisi kertonut yhteiskuntamme asenteista.

Eikä siinä vielä kaikki!

Eurooppalaisilla on kauheita rasistisia satuja. Kolme pientä porsasta loukkaa muslimeja. Ja Disney ja muut vastaavat 1933 ylläpitivät tätä vainoa.

Eli koska "Vanhan tarinan saa kirjoittaa uusiksi", mutta vain tietyin ehdoin, saamme ilmeisesti pian nähdä uudelleenkirjoitetun tarinan, joka kertoo valkoihoisista, keskiluokkaisista, keski-ikäisistä heteroseksuaaleista kristityistä miehistä. Tai jostakin muusta näiden yhdistelmästä. Sillä kuten tiedämme, heitä ei voi loukata vaan ainoastaan kritisoida. Ja he osaavat tietenkin ottaa huumorin vastaan iloiten!

Sillä siinä, missä esimerkiksi islamilaisten tai feministejen odotetaan ja sallitaan loukkaantuvan, heidän suuttumisensa kertoo ainoastaan huumorintajuttomuudesta. Siksi jos valkoihoisista, keskiluokkaisista, keski-ikäisistä heteroseksuaalia kristittyä miestä pilkkaa, tämä odotetusti naureskelee ja sanoo että "Olipa hauska juttu tuo, missä pilkkasit minua! Kerro toki lisää!"

Itse asiassa en sano että heidän pitäisi loukkaantua enemmän. Sen sijaan joitain asioita ei välttämättä tulisi ottaa niin vakavasti..

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

En tiedä, kuuluuko se tähän juttuusi,mutta ehkä johonkin kuitenkin. Eilen kirjoitin blogiini skeptisyydestä ja krittiisyydestä.

paahtoleipä kirjoitti...

En tiedä kuuluuko tämä blogisi viestin kommentoimiseen, mutta meillä länsimaissa on tavattu olla "joko kriittisiä tai kusetettuja".

Ehkä kulttuurimme tältä osin on niin erilainen thaimaalaisten kanssa.

En ylipäätään tiedä, miksi kenenkään tulisi ottaa mittatikuksi sitä miten ulkomailla eletään. Että onko maailma ulkomailla aidosti parempaa, vai vain eksoottisempaa. Jotenkin tuntuu, että jos ulkomaalaisella on "poikkeama muista" se on kulttuurillista moniarvoisuutta, mutta jos länsimaalla on erityispiirre, heidän tulisi katsoa miten muualla tullaan toimeen ilman.

No, toisaalta Thaimaassa on thaiboxing -baareja. Täällä taidetaan silti tapella enemmän. Ainakin Lappalaisten toimet ovat saaneet julkisuutta..

Anonyymi kirjoitti...

Minä jotenkin käännän asian toisinpäin. Me ollaan pieni eksoottinen vähemmistö maailman miljardien ihmisten joukossa.
Eikä me enää päästä pakoon omaan suppeaan elämäntapaamme. Ne ovat jo täällä.

paahtoleipä kirjoitti...

Olen huomannut että näet asian tuolla tavalla. En näe syytä miksi.

En ole erimielinen sen kanssa että me olemme eksoottinen vähemmistö.

Mutta jostain syystä sinä olet sitä mieltä, että se ei ole meidän kohdallamme etuasia. Mutta ulkomaiden omia ainutlaatuisia eksoottisia piirteitä tulisi kuitenkin jotenkin suvaita.

En näe tuollaisen "enemmistön seuraamisen" muuna kuin yrityksenä pakkohyväksyttää enemmistön näkemykset myös sinne missä sillä ei ole mitään asiaa. Sinä jätät sen ehkä "kriittisyyden" kohdalle. Joku toinen haluaa pistää kulttuurin kristilliseksi "kun siihen uskoo niin moni". Toinen haluaa vetää rajan homoseksuaalisuuden kieltämiseen. Rajaa voi vetää "enemmistön näkemyksen mukaan" moneen paikkaan.

Ja näitä yrityksiä on nähty.

Itse kannatan sitä että ollaan avomielisiä, mutta ei niin avomielisiä että annetaan aivojen valua korvista. Kohtuu kaikessa, paitsi kohtuukäyttämisessä..