perjantai 2. toukokuuta 2008

Perisynti.

Perisynnissä ajatuksena on se, että jokainen syntyvä ihminen on paha ja joutuu Helvettiin oikeutetusti. (Siis ilmeisesti myös abortoidut sikiöt.) Ihminen on siis jo syntyessään kaikkien lakien rikkoja, rikollinen ja tuomittu.

Tämä on minusta aika erikoinen näkemys oikeudenmukaisuudesta.

Ehkä väihten pahana asiana tässä on se, että perisynty liittyy tietoon hyvästä ja pahasta, sillä sen hedelmän syönnistä meitä rankaistaan. Olemme pahoja koska meillä on tietoa. Muuten olisimme tietämättömiä, emmekä pahoja. Moni ajattelee että tässä tuli mukana jonkinlainen vapaus. Ehkä sen ajatuksen kautta että vastuuseen liittyy vapaus, ja tietoon liittyy kyky valita asioita.

Kuitenkin minusta on aika kyseenalaista valinnanvapaus, joilla ihminen tuomitaan jos hän toimii tietyllä tavalla. Sillä minun mielestäni esimerkiksi laki joka pistää vankilaan murhaajat ei suinkaan ole vapauttava, vaihtoehtoja lisäävä valinta. Se ei vielä toki tee siitä väärää, mutta vapauteen vetoaminen tässä yhteydessä tuntuu minusta hieman erikoiselta.

Kuten tietysti tuntuu sekin, että sinua tulee rankaista esivanhempiesi tekojen pohjalta. Että nyt vain olisi meidän mentävä Natsi -Saksaan tuomitsemaan vauvoja siitä mitä tuossa 1900 -luvun alkupuolella sattui toisen maailmansodan aikana tapahtumaan.

Ei kommentteja: