maanantai 12. toukokuuta 2008

Mölymystö.

Tänään uutislehti 100sen tekstiviestipalstalla oli paljon kreationismia. Minä, lähijunaseksuaalina, tietysti luin ne kaikki. Yksi viesti sisälsi ajatuksen siitä, kuinka tekstiviestejä lähetelleet evoluutiota moittivat vain tuomitaan palstan mölymystön puolella. Hän myös vihjaisi, että tietyt aktiivikirjoittajat ovat oikeita tiedemiehiä, jotka joutuisivat vaikeuksiin jos heidän nimensä paljastuisivat. (Mistä kyllä olen samaa mieltä. He kun eivät näytä osaavan edes lukiotasoisia perustermejä evoluutiosta.)

Tässä on tuttua ajattelua. Myös "hienommat paikat" sisältävät juuri tätä samaa materiaalia. Siinä "mölymystöä" syytetään erimielisyydestä. Eli erimielisiä kommentteja ei saisi lähettää, koska siitä seuraisi luokitus. On siis älymystö ja mölymystö.

Siksi kun luetaan evoluutiokritiikkiä, huomataan kuinka esimerkiksi Lubenov, joka siis on teologian ja apologetiikkan professori, (ja kunniaprofessori) saa vain maininnan "professori", kun taas evoluution puolustajia nimitetään aina "ateisteiksi" tai muuten. On jännittävää, miten perinne ei satukaan olemaan niin että evoluutiokriitikoista kerrottaisiin että he ovat herännäiskristittyjä ja evoluution puolustajat professoreja.

Mutta uskotaan, että näin on. Mutta kun evoluutio - älykäs suunnittelu -väittelystä otetaan pois tämä moitittu "mölymystö", niin mitä jää jäljelle? Ei, Älykkäästä Suunnittelusta ei käydä keskustelua ja tutkimusta. On selvästi vain kaksi jengiä: Älykkään Suunnittelun kannattajat, jotka kykenevät parhaimmillaan vain haukkumaan evoluutiota, ja sitten on tämä mölymystö. Normaalia keskustelua ei siis ole.

Mielestäni vainoamisesta ja vaientamisesta voitaisiin puhua vain silloin, jos tiedemaailmassa haluttaisiin muutoin puhua aiheesta, mutta evoluutikot kieltäisivät sen. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että muutoin aihe olisi tieteellisesti tyhjä, mutta tämä mölymystö haluaa siitä väitellä. Eikä se todellakaan tee sitä pelkästään nimittelemällä ja haukkumalla. Se todella tuottaa herjaamisen lisäksi myös ihan asiallista ja tiedelähtöistä kritiikkiä aiheesta, ja paljastelevat ÄS -kannattajien virheväitteitä jotka koskevat evoluutioteoriaa. (Joita varmasti löytyy sen vuoksi että he eivät ole evoluutiotutkijoita, eivätkä siksi edes tunne aihetta jota niin kovasti haukkuvat. Esimerkki näyttää että mitään syvällistä itseopiskeluakaan aiheesta ei ole tehty. Kun kärkinimi tuottaa perusvirheitä alasta jota on vuosia kritisoinut, se kertoo jostain.) Eikä siis pelkästään moiti vastustajiaan ja keksi heille hassuja nimiä, kuten "mölymystöä".

Mielestäni tämä sanoo vain yhden asian. Sen, että ÄS:än kannattajat eivät todellakaan halua keskustella ja osallistua tieteen tekemiseen. Koska siellä tulee voida ottaa vastaan kritiikkiä ja kyetä vastaamaan siihen muutakin kuin heittämällä vainokorttia, natsiyhteyksiä ja hassuja nimiä vastustajille. Sillä valitettavasti "pro ÄS" -kenttä näyttää ainakin minulle aivan samalta kuin tuo 100:sen tekstiviestipalsta. Ja luultavasti siksi että ihan samat ÄS -ää kannattavat tyypit toimivat molemmissa. Ja jututkin pysyvät samantasoisina. (Sisältöä on niin, että voidaan tekstiviesteillä esittää, ilman että viestit edes sisältää mitään viitteitä kirjoihin ja tutkimuksiin.)

Ei kommentteja: