perjantai 16. toukokuuta 2008

Kuolemansynti nro 1: Ainut Elämän Tarkoitus.

Tämä juttu aloittaa uuden sarjani, joka käsittelee kristinuskon 7 pahetta. Ne ovat mielestäni jokainen sellaisia asioita, että niiden kannattaminen voidaan laskea jo minun mittaristossani eräänlaiseksi kuolemansynniksi. Niiden kannattaminen ansaitsee minusta paljon pilkkaa.

Kun uskonnon nimissä sanotaan että se antaa elämälle tarkoituksen, osa kokee tämän siten että ilman uskontoa elämällä ei enää ole tarkoitusta. Joten ilman uskoa Jumalaan tai jos Jumala olisi olematon, voisit itse asiassa saman tien olla kuollut. Että ilman uskontoa sorrutaan johonkin julmaan kilpailuun, jossa ollaan joko täysin onnettomia tai sitten sorrutaan mässäilyyn, huoraamiseen ja kaikkeen mikä vahingoittaa muita.

Tätä perustellaan usein sillä, että usko antaa elämälle tarkoituksen, suunnan ja juuret. Ja koska se antaa ne, mikään muu ei voi antaa niitä. Ja että ilman näitä, ihminen olisi onneton. Tosiasiassa näin on vain jos siihen itse uskoo niin. Uskon että tämä näkemys on ajanut uskonsa menettäneitä ihmisiä itsemurhaan, ja estänyt ajattelunvapautta siten että uskovaisuuteen menneeseen asetetaan esteitä että tämä ei voisi edes ajatella vaihtoehtoja.

Siksi minä sanonkin: "Elämälläni ei ole tarkoitusta, ei suuntaa tai päämäärää. Silti olen onnellinen. Mitä siis teen oikein?"

1 kommentti:

olematon kirjoitti...

Joten ilman uskoa Jumalaan tai jos Jumala olisi olematon, voisit itse asiassa saman tien olla kuollut.

tai jos Jumala olisi olematon... Mitääh?! Minä Jumala, ei voi olla totta! :)

Elämälläni ei ole tarkoitusta, ei suuntaa tai päämäärää. Silti olen onnellinen. Mitä siis teen oikein?

Todella hyvin sanottu.