sunnuntai 18. toukokuuta 2008

Pahuusko lisääntyy?

Tässä pari päivää sitten eräs uskovainen levitti tarinaa raiskaushuumeesta. Kyseessä oli toki huhu levinnyt, Progesterex, jonka huhuttiin steriloivan naisen pysyvästi ja jota saisi eläinlääkäristä helposti. Tätä ei ole oikeasti olemassa, ja kyseessä on melko levinnyt urbaani legenda. Henkilö oli kirjoittanut mukaan liitteeksi seuraavan julistuksen:

"Laittomuus etenee sitä mukaa kun yksilön (Ennen vanhaan) kokema vastuu JUmalan edessä vähenee."

Tässä hän vihjaa selvästi siihen, että tämänlaista toimintaa ei ole ollut aikaisemmin. Ei toki ole ollut nytkään. Mutta varmasti hänen sanomisissaan on kuitenkin sellainen perä, että nykyään on saatavilla kaikenlaisia huumeita, ja aseita, joita ei esimerkiksi 1800 -luvun alussa ollut lainkaan. On syntynyt ihan uudenlaisia rikoksia, kuten kontetuliaseilla tehty pankkiryöstö, joita ei ole ennen ollut. Mutta kertooko tämä pahuuden leviämisestä, siitä että ihmiset ovat muuttuneet keskivertoa pahemmiksi?

Minusta ei. Sillä minusta tämä kertoo ainoastaan siitä että teknologia on kehittynyt.

Toisaalta moni viittaa myös siihen kuinka tappamisista kuulee nykyään paljon ja että ei ennen ollut sellaista. Tähän taas on minusta parikin syytä: Ensimmäinen on väestönkasvu. Tämä vaikuttaa olennaisesti, sillä jos ihmiset pysyvät keskimäärin yhtä hyvinä ja niistä vaikka 1% tekee jonkun rikostyypin, niin populaatiossa jossa on 10 000 ihmistä, tehdään kyseistä rikosta 100 kpl, eli saamme sellaisen uutisiin suunnilleen joka kolmas päivä. Mutta jos populaatiossa onkin 1000 000, saamme niitä 10 000, joka taas tarkoittaa sitä, että saamme niitä uutisiin joka ikinen päivä, itse asiassa useita.

Tämä itse asiassa näkyy vanhassa jutussa siitä kuinka maanjäristyksissä ja tulivuorenpurkauksissa kuolee koko ajan enemmän ihmisiä. Uskovaisista tämä on lopun ajan merkki, että maa järkkyy. Tosiasiassa maanjäristyksissä kuolee enemmän ihmisiä siksi että väestönkasvu on johtanut siihen että ihmisiä on enemmän - ja peräti niin että tilan puutteen vuoksi osa joutuu asumaan joko tulivuoren rinteellä tai ei missään.

Lisäksi on hyvä huomauttaa että media toimii nykyään suuremmalla teholla kuin ennen. Journalisteja on enemmän, ja useammassa paikassa. Uutisten tulo tietoisuuteen on siksi matalammalla tasolla, ja kestää vähemmän aikaa. (Ennen kun lottokupongitkin tarkastettiin käsipelillä, nykyään tietokone tarkistaa.) Tilanne on tietysti tehnyt uutisiin sellaisen tietyn hektisyyden, jossa entisiä ei ehditä käsittelemään, kun jo uusia tulee tilalle.

Sen takia en itsekään usko että uskovaiset itse asiassa olisivat pahempia kuin ennen. Heidän toisinajattelijoita vastaan suunnattuja herjauksia -joka tämäkin itse asiassa oli "vain uskovaiset ovat moraalisia, muut ovat kauheita raiskaajia"- vain näkee enemmän, koska tekniikka tarjoaa heille internetin. Se, mikä ennen jäi kadunkulmassa huudettuun sanomaan, muuttuu nyt pariksi riviksi tekstiä, jotka eivät poistu ikinä, ja jotka näkee mahdollisesti tuhannet ihmiset. Uskovaisten näkyvyys on parantunut. Ja koska hekin lisääntyvät ja tuottavat tätä kautta maailmaan lisää hihhuleita, heitä on myös enemmän.

Ei kommentteja: