"Kääntymykseni"

Olen ollut aivan normaali kristitty. Siis JUURI SELLAINEN tapakristitty, joka passiivisesti käy joulukirkossa koska koulun kanssa kerta menee kaikki jotka nyt sattuvat uskonnontunneilla käymään sen pohjalta että keiden äidit ovat rekisteröityneet luterilaisen kirkon jäseniksi. Ja rippijuhlissa ja häissä ja hautajaisissa. En koskaan varsinaisesti uskonut väkevästi. Enemmän perinne kuin vakaumus. En juurikaan miettinyt näitä asioita, ne eivät olleet tärkeitä. - Kummallista kyllä. Nämä asiat eivät vieläkään ole minulle järin tärkeitä. Minulle uskonto edustaa sitä samanlaista "turhaa", kuin mitä sarjakuvat, televisio ja nettipäiväkirjatkin. Joku tulee iloiseksi niistä. Joku toinen ei. Uskonnon kohdalla olen jälkimmäistä. Muiden listojen kohdalla ensimmäistä. -Tai nettipäiväkirjan pitämistä voi tässä vaiheessa pitää vähän varhaisena kommentoida..

Eräänä aamupäivänä -jo kauan kauan sitten- keittäessäni kahvia sitten vain huomasin että "voi ristus, kahvee on loppus." Ja jotenkin tuo laukaisi sen että ajatus "voi ristus" laukaisi sen, että se oli pelkkä "täytesana", joka ei merkinnyt oikeastaan mitään. Olin vain kadottanut tapauskovaisuutenikin. Mitään järin merkittävää tässä hetkessä ei muuten ollut. Äitini järkyttyi aluksi. Mutta jossain vaiheessa myönsi että "ihan sama tyyppihän sie oot edelleen". Eipä ihme, juuri mikään muu kuin maksullinen rekisteröinti ei muuttunut. Jäsenmaksun maksaminen loppui, joten sain muutaman pennin enemmän rahaa, jonka voin käyttää siihen että saan "hyvän elämän".