C'est la vie!?

Dinesh D'Souza, vannoutunut kristitty, on ottanut esiin sen, miten Jumalaa tarvitaan siihen että surusta voi selvitä. Hän esittää muun muassa lausuman:

"I really want to hear what the atheist would tell the grieving mothers."

Mitenkä olisi jotain seuraavanlaista:"Olen pahoillani, voisinpa tehdä jotain jotta voisin tukea sinua menetyksessäsi. Onko täällä jotain jota voisin tehdä? En ehkä osaa korjata tilannetta mutta voin kuunnella???"

D'Souza esittää myös aika mielenkiintoisen negatiivisen kuvan ateisteista. Tottakai hän käyttää liian aktiivista ateistia esimerkkinä ja yleistää, mikä on aivan sama kuin jos minä väittäisin että kaikki kristityt olisivat samanlaisia kuin D'Souza, ja väittäisin että koska D'Douza "on mitä on", eivät muut kristityt voi olla sen parempia. Mutta valitettavasta tässä ei ole vielä kaikki. Kaupantekijäiseksi hän keksii Dawkinsin asenteeksi valheita. D'Souzan mukaan Dawkins esittää kuolleille pelkän viestin "get over it". Tämä on tietenkin jokaiselle Dawkinsia tuntevalle "täyttä fuulaa". Jokainen englannin kieltä osaava kun tietää että mitä Dawkins sanoi ystävänsä hautajaisissa. Jotain aivan muuta kuin "get over it".

Hupaisaksi tilanteen tekee tietysti se, että D'Souza myös kyselee seuraavia kysymyksiä:

"Where is Atheism When Bad Things Happen."
...
"Why did this have to happen?""Why is there so much evil in the world?""How can I possibly go on after losing my child?"

Minusta nuo kysymykset eivät ole ongelma ateistille, jonka maailmassa ei ole mitään Jumalaa. Kuolema voi olla tapaus mallia "kakkaa tapahtuu", ja kuolemalle ei ole aina syytä. Ja jos onkin, se ei aina ole "oikeutettu". Ateistille oikeudenmukaisuus tai muu tuon tapainen "syy" ei ole se miksi 1700 -luvun ensimmäisellä kolmanneksella 170 kirkonkellojen soittajaa kuoli salamaniskuun. (Fakta "Tiede" -lehden numerosta 5/2006 artikkelista "Tieteellinen uteliaisuus synnytti ukkosenjohdattimen"). Uskovaiselle nuo kysymykset sen sijaan on todella ongelmallisia koska näyttää siltä että Jumala ei tee mitään. Hän ei tee mitään tappamisten aikana. Hän ei pysäytä luoteja tai salamoita. Hän ei edes tule tiskaamaan astioita. En voi ateistina ja ihmisenä sanoa muuta kuin lausua "Juoksuhaudoissa ei ole ateisteja" ei ole argumentti uskonnon puolesta, vaan argumentti juoksuhautoja vastaan.

Yksinkertaisesti mitkään taikasanat eivät ota läheisen menettämisen tuomaa surua pois. Ja jos viekin, se tapahtuu poistamalla surun lähteen ja elämän arvon. Toki surua on helppo käsitellä, jos elämä on vain "välttämätön paha", "testiväline" jolla koetellaan ihmisten kelpoisuus. Kun elämältä otetaan arvoa pois, on kuolemaan ja suruun toki helpompaa suhtautua. Mutta onko se sen arvoista? Minusta ateistin kuolemaa koskevat seikat voidaan tuoda esiin TV -sarjan kyynisen tähden, Gregory Housen lainauksella jaksosta "Three Stories":

Dr. House: "I choose to believe that the white light people sometimes see visions, this patient saw. They're all just chemical reactions that take place when the brain shuts down."
Dr. Foreman: "You choose to believe that?"
Dr. House: "There's no conclusive science. My choice has no practical relevance to my life, I choose the outcome I find more comforting."
Dr. Cameron: "You find it more comforting to believe that this is it?"
Dr. House: "I find it more comforting to believe that this isn't simply a test."