Suomen luterilainen kirkko kärsii jäsenpulasta. Kirkosta tuntuvat ikävä kyllä eroavan sekä ateistit, että ne jotka tosissaan uskovat. Luterilainen valtionkirkko on tällöin jäänyt jonkinlaiseksi jämäksi, joka tarjoaa perinteitä ja rituaaleja passiivisille kasteessa kirkkoon liitetyille. Niille, joille kirkko on rippikoulua ja häitä varten. Jopa joulukirkko ja pääsiäiskirkko voi olla raskas käydä.
Luulen että syynä on se, mitä "ateismista ja uskosta" -blogissa kirjoitettiin. Koska valtionkirkko on elänyt kauan ilman että se on joutunut juurikaan käännyttämään, sen "suostuttelutaidot" ovat heikot. Hyvänä puolena tällä on ollut se, että kirkko on mukautunut yhteiskuntaan, eikä sen ole tarvinnut vainota toisinajattelijoita kovin aktiivisesti, jolloin yhteiskunta on saanut sekulaarit arvot. Sen kannalta huonona puolena taas on se, että se on laimeaa verrattuna "Amerikanserkkuihin", jotka ovat joutuneet selviämään yhteiskunnassa, jossa politiikka on perustuslaissa irrallaan uskonnosta. Ne ovat joutuneet turvautumaan kaikkiin markkinoinnin keinoihin ja tarttumaan kaikkiin ihmismielen manipuloimiskohtiin ihan vaan pysyäkseen olemassa; Jos tässä ei ole onnistuttu, on joko ateismi tai jokin paremmin markkinoinnin ja manipuloinnin taitava systeemi korvannut sen.
Tämän vuoksi valtionkirkko joutuukin pohtimaan miten se saisi uusia jäseniä, miettimään markkinointia ja ihmisten käännyttämistä. Pohtimaan miten toimimalla ihmisiä saataisiin takaisin kirkon penkille. Mutta miksi ihmeessä sen täytyisi tehdä niin? Miksi valtion instituutin tarjoaman palvelun (jota ateistitkin ylläpitävät yhteisöverotuksen kautta ; esimerkiksi kun ostavat ruokaa kaupasta) pitäisi jotenkin erikseen ylläpitää omaa tarvettaan, kuluttaa valtavasti verorahoja pelkästään siihen että perustelee sitä miksi se on verorahojen arvoinen. Se kun tuntuu vähän samalta kuin jos terveyskeskukset ylläpitäisivät olemassaolontarvettaan palkkaamalla ihmisiä joiden tehtävänä olisi aikaansaada tapaturmia.
Jos/kun valtionkirkko ei houkuta ihmisiä, voisi olla syytä vakavasti harkita jopa "konkurssiin laittamista". Verorahoja kun voi käyttää kirkon väenhoukutuskampanjoinnin sijasta hyödyllisempäänkin. Ja konkurssin jälkeen pappien palkoista, kaduntallaajan käännytystyöstä ja muusta kirkon toiminnasta säästyneet rahat valtio voisi käyttää kokonaisuudessaan esimerkiksi nuorten mielenterveystyön kehittämiseen. (Jos minä saan valita, palkkaan mielummin psykiatrin tai lääkärin kuin pastorin.)
Tällä kohdin minun on helppo hyväksyä itselliset uskonnot, jotka joutuvat keräämään rahat myös pappiensa palkkoihin. Negatiivisena puolena tässä tosin on se, että uskonnot, jotka eivät saa rahaa valtiolta joutuvat taistelemaan olemassaolostaan, jolloin niistä tulee aggressiivisempia. Mutta valtionkirkon ainut tapa säilyä aktiiviuskovaisten mielestä "varteenotettavana vaihtoehtona" uusien, markkinointistrategioiltaan paremmin manipulointiin kykenevien, lahkojen rinnalla olisi aggressiivisempi mainostaminen ; Valittavana ei siksi ole "sekulaari valtionkirkko vai aggressiiviset hihhulilahkot" vaan "tuetaanko aggressiivista hihhulilahkoa kaikkien -myös toisin uskovien- verorahoista vai onko meillä monta aggressiivista hihhulilahkoa jotka joutuvat hommaamaan rahoituksensa itse". Tämän vuoksi vaakakuppini kallistuu kaikesta huolimatta taloudessaan valtion kassasta irrallisten lahkojen puoleen.
Niin. Otsikon kysymykseen minulla on vastaus ; "Kuolla pois".
You can cite me on that!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti