perjantai 20. heinäkuuta 2007

Kuolemanvakava testi.

Tiedefoorumilla nimimerkki Ixion on valistanu ihmisiä pitkillä viesteillä. Sisältönä on ollut HI -viruksen suhde AIDSiin, Ixion on tuonut esiin Peter Duesbergin, joka on "PhD- tason professori" (onko niitä muunkinlaisia, wink wink). Ixionin viittausten mukaan Duesbergistä AIDS on elämäntapasairaus, joka ei johdu HI -viruksesta vaan sairaista elämäntavoista, ruiskuhuumeiden käytöstä ja myrkyllisistä AIDS -lääkkeistä. Tätä Ixion korostaa sillä miten tiedemaailma puolustaa dogmaansa, ja kuinka ennenkin ollaan oltu väärässä, joten on hyvä syy oskoa että sitä ollaan väärässä nytkin. (eli kuten sivulla 5 mainitaan; tämä ei ole todiste, mutta kuitenkin kirjataan ketjun alkuun näkyvälle paikalle. Eli vanha "en sano mitään, ongelmatilanteissa peräti kiistän sanoneeni mitään, mutta annan lukijan ihan itse tehdä omat johtopäätöksensä" -kikka.)

Seuraavan tekstin lukemiseksi ei tarvitse ottaa minkäänlaista kantaa siihen onko Duesberg oikeassa vai ei. Nimittäin keksin koejärjestelyn, jolla voitaisiin osoittaa HI -virus pätemättömäksi. Rakensin kokeen amatööripohjalta "kaksoissokkokokeeksi".

Otetaan ryhmä, joka satunnaisesti arvotaan kolmeen osaan.
1 ryhmä saa suoraan suoneen normaalia verensiirrettä (placebovaikutuksen eliminointi lopputuloksessa)
2 ryhmä saa suoraan suoneen normaalia verensiirrettä likaisesta neulasta(jossa ei kuitenkaan HI -virusta!)
3 ryhmä saa suoraan suoneen AIDS -potilaan verta.

Sitten testataan esimerkiksi 1o vuoden päästä sitä, kuinka moni koeryhmän jäsenistä on kuollut AIDSiin. Loppu onkin sitten kuolleiden laskentaa tilastollisin menetelmin ; Tässä eliminoituisi se, että valikoitaisiin haluttuja yksittäistapauksia tukemaan haluttua johtopäätöstä. Eri ryhmiin jollain tavoin(Duesbergin väitteen mukaan joko ryhmiin 1 & 2 & 3 tai ryhmiin 2 & 3 tasaisesti jakautuneet) AIDS -potilaat voidaan sitten jakaa kahtia lisätutkimuksiin, joissa toinen ryhmä saa AIDS -lääkettä ja toiset eivät. Tällä varmistetaan AIDS -lääkityksen vaarallisuustaso.

Mutta hetkinen. Eihän kukaan normaali ihminen suostuisi tuohon testiin! Ainakin minut, vaikkakin olen täysin PhD tason professorin pauloissa, on vaikeaa mennä kokeeseen, jossa käsitellään parantumattomaksi ja tappavaksi väitetyn immuunikadon hypoteettista taudinaiheuttajaa. Nuhakuumeessakin on kestämistä.. Mutta ei hätää, minulla on ratkaisu tähän ongelmaan. On nimittäin olemassa ryhmä tiedemiehiä, jotka ovat vakuuttuneita, että HI -virukselle altistuminen olisi heille vaaratonta, seurauksena ei olisi AIDSia. Lista on pitkä, joka tarkoittaa sitä että kokeeseen saadaan hyvät otokset. He yksinkertaisesti uskovat että koe olisi heille harmiton, he eivät omien väitteidensä mukaan mitenkään vaarantaisi henkeään. Siksipä otamme yksinkertaisesti kokeeseen heidät : Samalla he saavat hienolla tempauksellaan julkisuutta, ja osoittavat että uskovat tosissaan väitteeseensä, ilman että takana olisi pelkästään R. Reaganin aikaisen arvomaailman jäänteitä. Ja kokeen onnistuminen jälkeen tälläiseen julkiseen urotekoon osallistuneet osoittaisivat selvästi yhden vasemmistosalaliittolaisten dogman murentumisen.

Hi -kriitikoilla ei pitäisi olla mitään syytä kieltäytyä. Heillä on koulutusta ja tietoa juuri tästä aiheesta ja heillä on lisäksi halua kritisoida HI -virus teoriaa avoimesti. Tottakai he liittyisivät tälläiseen käytännössä riskittömään tempaukseen.

Tosin uskon, että tiedemaailma rajoittuneisuudessaan kieltäisi mainitsemani kokeen, viittaisivat johonkin "epäeettisyyteen". Pakenisi kauhuissaan ja haluaisi jälleen estää sen erään dogman tutkimisen!

Those cowards!

2 kommenttia:

Paholaisen Asianajaja kirjoitti...

Saisivat vain rohkeasti ottaa sen HIV-ruiskeen. Samalla saisivat niin näppärästi todistettua olevansa oikeassa. Kummallista ettei löydy intoa.

paahtoleipä kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.