Hyvä uskonto.

Minua on moitittu siitä että en ota uskonnon hyviä asioita huomioon. Onkin totta että tästä blogista on täysin mahdotonta löytää ainuttakaan blogausta jossa uskonto olisi positiivisessa valossa. Anteeksi siitä.

Ehkä syy on siinä että en osaa. En ole uskovainen. En ole elämäni aikana nähnyt niitä hyviä asioita. I really don't know. Ja sen verran ahkerasti olen lukenut uskovaisten omaa aineistoa, että etsimisen puutteesta minua tuskin voidaan syyttää. Todisteeksi käynee tämä blogi. Sitä selatessa voi huomata, että melko usein linkit ovat suoraan liitettynä uskovaisten omaan aineistoon. En siis vain levittele mitä muut sanovat heidän sanoneen.

Hyvää tulee melko vähän. Se on pakko myöntää.

En kuitenkaan ole "epäobjektiivinen" tai "jätä näkökantoja käsittelemättä". Otan esimerkiksi viime aikoina esittämäni homoseksuaalisuutta koskeva videojuttu. Se koostuu pääasiassa kristillisen järjestön vihavideosta, jonka he itse ovat valmistaneet. Sitä ei ole edes "ateistieditoitu". Loppu onkin sitten sen kohtausten referointia ja kommentointia. Tästä voidaan selvästi sanoa, että kerron molempien puolet asioista. Kristillisen kanta homoseksuaalisuuteen on heidän oma. En keksi sanoja suuhun. Referointi on aineistosta jota he itse levittävät keskuuteensa. En siis keksi sanoja heidän suuhunsa. Ei ole minun ongelmani jos se on ikävää. Minä jos joku haluaisi että niitä ei olisi. Älkää siis minulle valittako. Pistäkää kirjelmää vaikka niiden YouTubesivustolle ja johtajien sähköposteihin. Jos se on ateistille osoitettuna "mielipiteenilmaus", se tuskin muuttuu "tuomitsemiseksi jonka Raamattu kieltää" jos se ilmaistaan itse näille sanojille. Älkää ampuko viestinviejää, vaan viestinkirjoittaja. Tai älkää ampuko ketään. Kritisoikaa vain. Aika harvoin edes isken mitään loppuunlyötyä opeteltavaksi. Toki yritän perustella asioita ja tuoda esiin kannanottojani.

Ehkä se on enemmän politiikkaa kuin tiedettä. Tavoitteena eläminen, ei oikeassaolo ja sen levittäminen.

On vain muistettava Aihe vain ei ole uskonto. Aihe on hihhulointi. Käytännössä tämä on sama asia kuin se, miten uskonto ilmenee ateisteille. Olen elänyt maan päällä liian monta vuosikymmentä. Minun olisi pitänyt törmätä niihin konkreettisiin hyviin asioihin, joita uskonto tuo. Kuitenkin kaiken kaikkiaan, vaikka sitä uskon hyvyyttä mainostetaan, se on jäänyt itseltäni täysin vieraaksi. En minä voi keksiä mitään hyviä juttuja, jos en niistä mitään kerran tiedä. Se olisi sitä epäobjektiivista propagandaa. Että jos ei ole mitään hyvää, niin satuillaan sitten siitä että Hitler pelasti 100 ihmistä varmalta kuolemalta ampumalla käsistään seittiä ja pelasti näin samalla tyttöystävänsä vihreältä menninkäiseltä joka oli kauhea olento.

Toki olen kuullut propagandaa. Luultavasti jokainen satuiltavissa oleva ihmeparaneminen venyvine jalkoineen on esitetty minulle totena. Samoin erilaiset kääntymiskertomukset. Itse asiassa osaan jopa uskonpuheen rakenteen. Samoin olen lukenut lappusia niin että tiedän mistä raamatunlauseet tulevat kuin itsestään viesteihin. Niiden pohjalta tuntuu että puhe on yleensä jonkin sortin vääristelyistä ja jopa huijauksista, joita esimerkiksi ihmeparanemisten kohdalla tulee törkeällä tavalla esiin. Tai sitten ne ovat epämääräisiä "uskonto teki juuri minut onnelliseksi, avasi maailmani, näen maailman oikeammin joten se tekee sinulle samoin" -asennetta, jossa on tarinoinnin makua, implisiittisiä tarinointeja siitä että uskovalla on kyky lukea ateistien ajatuksia ja ennustaa tulevaisuutta, ja tiettyä mestaroinnin makua. Miksi yksilön kivan tunteen pitäisi olla argumentti yhtään kenellekään muulle? Sitä kuitenkin näkee politiikassa asti. Uskonnosta voi toki hakea ohjeita politiikkaan, mutta ei perustella sitä niillä. Koska meitä on täällä sellaisiakin, joista kirja voi ehkä olla OK, mutta ei mikään absoluuttinen auktoriteetti moraaliasioissa. Ne on kaikki voitava perustella Raamatun ulkopuolelta jos ne todella ovat kaikille hyviä.

Kaiken kaikkiaan se, että en olisi kuullut uskovaisten näkökantoja on eri asia. Sitä mainostettua hyvyyttä, suvaitsevaisuutta, ystävällisyyttä, sillanrakentamista, erilaisuuden hyväksymistä, ja keskustelua jossa on mahdollisuus propagandavaihdon sijasta muuhunkin en ole sen sijaan juurikaan tavannut. Toki itsessänikin on paljon syytä. Mutta en ole ainut syyllinen. Uskova-Ateisti -kontakti on tavallisesti se, että joku moittii jotakuta toista. Ja se on perseestä. Etenkin kun kyseessä on aina se että toinen heittää propagandaa ja odottaa toisen heittävän takaisin tuttua propagandaa - ja onnistuu ennustuksessaan. Samat jutut toistuvana eri ihmisten suista tympäisee vanhaa ihmistä. Kun olisi edes puhe omista peräpukamista ja kakan koostumuksesta tai säästä. Niissä olisi sentään jotain joka vaihtuu hieman päivästä toiseen.

Tämän vuoksi "kerro kuinka usko tekee hyvää" on aiheen ulkopuolelta ja sitä voi vaatia vain sellainen, joka ei ole lukenut ja ymmärtänyt tämän paikan sanomaa. Toki syy voi olla siinä että en osaa kirjoittaa. Mutta se voi olla myös se, että toinen ei osaa/halua ymmärtää. Vihjaan vain että tämä aihe on aivan sama, kuin jos joku käsittelisi toisen maailmansodan Saksalaisten touhuja, joku tulisi selittämään että pitäisi kertoa mitä hyvää oikeistopolitiikka, kuten Kokoomus, on tehnyt viime aikoina politiikassa. Toki minä pidän Kokoomusta ihan OK puolueena. Olen jopa äänestänyt sitä. Mutta ei tämän aiheen poisjättäminen ole mitään "hyvien asioiden poisjättämistä". Että olisi jotenkin objektiivisempi ja tasapuolisempi juutalaisvainojuttu, jos siinä olisi kokoomuksen viisaita ratkaisuja.

Eikä ole minun vikani, jos siitä ei voi kirjoittaa hyviä asioita. Ei kai holokaustitutkijakaan ala vaihtamaan tutkimuskohdettaan koska ei löydä siitä hevin hyvää sanottavaa? Että nyt pitää alkaa saksalaisten lasten kindergardenia kuvaamaan, kun muuten tulee tästi Aus.Bir. -kesäleiristä vähän ikävä kuva. Himmlerin kitarakaan ei ole vireessä.

Ei kai holokaustitutkijoitakaan moitita siitä että he eivät löydä hyviä puolia surmista. Joskus "hyvät ja huonot puolet yhtä paljon" antaa etua vääryydelle. Tässä kohden ateistit ovatkin nurkkaan ajettuja: Jos he ottavat uskonnon käsittelyyn, heidän katsotaan vastustavan sitä. Jos he vastustavat vain osaa, tätä ei ymmärretä. Samanaikaisesti toisaalla heitä moititaan siitä että heillä ei ole etiikkaa, arvoja. Että he eivät taistele minkään puolesta, koska ateistille ei ole mikään tärkeää. Näitä kaikkia osia olen henkilökohtaisesti saanut kokea. Enkä ole yksin. Minun kohdallani etenkin näkökannanvalintaani moititaan. Olen epäobjektiivinen, jätän aihepiirejä käsittelemättä. Jos kritisoisin uskontoa laajemmin, minua kritisoitaisiin siitä. Nyt se, että korostan että koko uskonnon kritisointi olisi irrelevanttia tuntuu jäävän huomiotta.

Aivan kuin olisi jo valmiiksi lukkoonlyöty että olen väärässä. On vain keksittävä miten.

Tuntuu siltä että ateistille annetaan korkeintaan mahdollisuus valita se kuoppa, jonne hänet haudataan epämoraalisena. Toivon että minun kuoppaani kaadetaan sammutettua kalkkia. Se näyttää lehdistössä tosi hyvältä ateismipropagandalta. Ja sitäpaitsi ruumiini ei haise. Sen jälkeen se on hyvä laittaa mausoleumiin kaikkien töllättäväksi. No, ei kai sentään ihan näinkään.