torstai 2. huhtikuuta 2009

11 Vee.

Jussi Halla-ahon syytteen saamisen yhteydessä hän on nostanut esiin kannanottoja islamilaisten tekemiä rikkomuksia.

Kaikki ei ole vain hänen muutosvastarintaansa. Esiin nousi alaikäisen naittaminen. Yksityiskohdissa on vääntöä. Imaami Chebab Khodr kuitenkin muisti hieman väärin ja "Tyttö oli imaamin mukaan 16, ei 14." Tämä johtaa siihen että hän yhä rikkoi lakia. Mutta muutoin lausunto muuttuu järkevämmäksi, koska suomessa saa harrastaa seksiä jo 16 -vuotiaana. Tällöin kyse ei enää lain mukaan ole alaikäiseen sekaantumisesta, mikä oli tietenkin Halla-ahon räväköinnin syy.

Kuitenkin pääasia pysyy samana: "Khodrin mielestä 13 vuottakin voi olla hyvä avioitumisikä. Hän ei näe eroa seurustelun aloittamisen ja avioitumisen välillä." ... "Islamissa pitää olla jonkinlainen liitto, että voi asua yhdessä." Tämä tarkoittaa sitä, että on olemassa erilainen avioliitto, ikään kuin järjestön sisäinen "juttu". Tällä kierretään sitä että nuorten seurustelu kiellettäisiin muuten. Tälläinen kikkailu voi tietysti monista olla uskon normien rikkomista. Minusta se näyttää juuri sellaiselta kieroilulta, jonka avulla sekularisointi on mahdollista. Eli toimitaan roomassa kuten rooman tapa on. Minusta se on hyvä asia. Tämä erikoisen avioliiton - joka siis ei ole sama kuin se miten me sen normaalisti näemme, olemassaolo tulee ilmi kohdasta: "Imaami Khodr sanoo pitäytyvänsä vihkimisissä tiukasti Suomen laissa. Hänen mukaansa meillä on kuitenkin satoja epävirallisia, pelkästään islamin lakien mukaan solmittuja avioliittoja. Islamia tutkiva Sylvia Akar rinnastaa liitot lähinnä suomalaisiin avoliittoihin." Toisin sanoen avioliittohöpinä on liioiteltua. Kuitenkin kun puhutaan 13 -vuotiaiden avoliitoista, se on Islamilaisen näkemyksen mukaan seksisuhteen sallimista. Mielestäni 13 vuotias voi ehkä kokeilla joitain seurustelujuttuja jonkun poikaystävän kanssa, mutta seksi ei kuulu niihin. Ja olen sitä mieltä että voi olla ihan fiksuakin laittaa seksin ikäraja alemmaksi kuin avioliiton: Pitäähän sitä kokeilla, miten sen toisen kanssa sujuu nekin asiat. Ettei ota sikaa säkissä ja hyppää avioon vain siksi että saisi seksiä ylipäätään. (Sanon tämän hieman liioitellen, mutta ei hirveän paljon.)

Mielestäni pääasia ei ole siinä, miten islaminusko varsinaisesti sallii nuorten avioliitot. Onhan niitä kristinuskossakin kannatettu. Romeo ja Julia olivat todella nuoria, eikä sitä pidetä minään lapsiseksin tarinana. Heitä pidettiin "riittävän vanhoina". Oikeasti on katsottava mitä asialla tarkoitetaan. Mielestäni avainkohta on "Khodrin mielestä avioliiton voi aloittaa vaikka 11-vuotiaana, jos maallinen laki sen sallii. Hän korostaa, että Suomessa toimitaan Suomen lakien mukaan." Eli homma on laillista, jos se ei ole laitonta. Siinä ei ole mitään moitittavaa vain sen vuoksi jos se sotii omia arvoja vastaan, jos se on laillista. Tässä ei pitäisi olla mitään uutta kenellekään. Valitettavasti kristittyjen asenteet tässä kohden ovat mitä ovat.

Pari asiaa kuitenkin epäilyttää. Se nousee lauseparista "Suomen Islamilaisen yhdyskunnan imaamin Chehab Khodrin mukaan oikeusministeriö antoi luvan 14-vuotiaan muslimitytön vihkimiseen avioliittoon vuonna 1996. Aviomies oli tuolloin parikymppinen. Khodr toimitti itse vihkimisen Helsingissä." ... "Oikeusministeriön asiakirjanhallintajärjestelmästä ei löytynyt dokumenttia erikoisluvasta." Myöhemminhän tämä 14 on vaihdettu 16 ikävuoteen, jolloin erikoislupaa ei tarvita. Mutta väite siitä että erikoislupa olisi vaadittu kertoo jostain. En usko että niitä niin usein haetaan. Ja se, että sellaista ei löydy arkistoista vihjaa siihen että sitä ei ole. Miksi sitä ylipäätään on muistettu haetun?

Toinen on kaikki puhe 11 -vuotiaiden seksielämästä ja siitä miten tämä tulisi yhdistää avioliittoon. 11 -vuotias ei kuitenkaan ole lain edessä "luvallinen toimija", joten tässä vähintään levitetään väärää viestiä. Ja kun sen esittää jonkinlainen Islamin auktoriteetti, tämä on vakava asia. Väärää tietoa ei saisi levittää.

Kolmas on kohdassa "Länsimaissa lapsivaimot kavahduttavat. Khodr ei reaktioita hätkähdä. Hän sanoo, että lapsiin sekaantuminen on islamilaisissa maissa jopa kuolemanrangaistuksella rangaistava teko, avioliiton ulkopuolella. - Se on eurooppalaisten ongelma, ei meidän. Islamilaisessa maissa alaikäisiin sekaantumisia ei tapahdu niin kuin muualla maailmassa, Khodr sanoo." Tärkeää on tietysti se, että tässä sallitaan institutioitu alaikäisiin sekaantuminen. Ja mikäli minä mitään Abdullah Tammen kommenteista muistan, niin Islamissa aviorikoskin on kielletty kuolemanrangaistuksella. Alaikäinen avioton seksi ei siis ole sen pahempi kuin muukaan, joten yksityiskohdan korostaminen tuntuu hieman erikoiselta. Toisekseen se ei ole mikään "eurooppalaisten ongelma", koska tässä naimisissa olevien systeemit on sallittu. Että ne, mitä Islam sallii, ei tarvitse ottaa lukuun? Eli katolisen kirkon ongelmat kuoripoikien kanssa loppuisivat sillä, että Paavi sanoisi että se on OK? Se, että eurooppalaiset kavahtavat, vihjaa siitä että se on heistä paha asia, kun taas islaminuskoisista se ei ole kammottavaa koska heidän kavahtamistaan ei tarvitse erikseen mainita. Tämä asenne ei muutu sillä että muiden saman synnin tekeminen nostetaan esiin samalla kun omat ongelmat haudataan piiloon.

Tämä taas liittyy lujasti siihen neljänteen kohtaan: "En tunne yhtään tapausta, jossa asia olisi ollut esillä. En sano, etteikö pedofiliaa tapahtuisi, mutta ehkä siltä suljetaan silmät. Seksuaalisuus on rajattu naimisissa olevien miehen ja naisen heteroseksuaaliseen avioliittoon, Akar sanoo." Eli kun asiasta puhutaan, ongelma ei nouse esiin. Eli jos pedofilian näkyminen onkin "eurooppalaisten ongelma", se johtuu siitä että he eivät siedä asiaa, ja vaikene siitä, vaan nostavat asian esiin. Eli katolisen kirkon kuoripoikaongelmat katoaisivat sillä, että Paavi teippaisi kuoripoikien ja pappien suut kiinni vaikka lahjuksilla tai sanomalla että asian julkisuuteen tuominen olisi jotenkin epäsopivaa? Muutenhan tuo islamilainen meininki kuulostaa ihan fundamentalistikristittyjen toimilta. Puolustelutkin kuulostavat melko samanlaisilta. Heidän pitäisi kaiken järjen mukaan olla fundamentalistiislamilaisten parhaita ystäviä.

Ei kommentteja: