Nyt sen tiedän.

Vanha sanonta kertoo, että itse on viimeinen, joka huomaa että on vanha. Nyt tiedän olevani.

Kuvitellaan vaikka vanhaa maaseutuympäristöä. Siinä on varmasti eletty hyvää elämää. Vaikka 1800 -luvulla ei kivaa ole kaikin puolin ollutkaan. Kuitenkaan kukaan ei viitsisi nyt muuttaa niihin oloihin. Eikä pidäkään. Joka sukupolvi tekee korkeamman korkeimman tornin. Ja pelikoneillakin on grafiikkansa ja pyörityksensä ohella vain yksi suunta.

Ja näin sen pitääkin olla.

Tajusin, että olen vanhan maailman jäänne. Syynä on tietysti ateistien bussikampanja. Perinteisesti suomessa ollaan oltu hiljaa uskontoaiheista. Riitaa ei ole haastettu. Pidän siitä. Toki syynä on myös suhde tietoon.

Ennen jos joku väitti että sama näyttelijä oli joissain elokuvissa, ei alkuperäisiä välttämättä päässyt näkemään. Joten vaikka et uskonutkaan, oli kuitenkin jollain tavalla fiksua uskoa siihen että näin ehkä kuitenkin oli. Nykyisin kaksi sekuntia guugelia korjaa tilanteen. Ennen uskonnon kohdalla oltiin hiljaa, fundamentalisteille naurettiin. Paitsi jos oltiin pohjanmaalta, jolloin ei. Nykyisin kaksi sekuntia guugelia muuttaa tilanteen. Ja sitten onkin koko maa pohjanmaa.

Tätä kautta tämäkin blogi alkoi "ytimestä". Tuulimyllykirjeiden teemalla. Syitä miksi fundamentalistejen kanssa ei kannata tai edes tule keskustella. Olen yhä sitä mieltä että tässä on jotain hyvääkin.

Mitä huomasin bussikampanjassa. Tärkeimmät asiat oli se, että se oli maahantuotua. Mainos sanasta sanaan lainattua tavaraa briteistä. Tämä on toki kätevä testaustapa siihen miten eri maissa suhtaudutaan sananvapauteen. Sama sisältö kun kertoo että erot johtuvat muista asioista.

Toinen asia olivat muslimit. Pahimmat fundamentalistit ja muslimit vastustivat ateistien bussikampanjaa kiivaasti. Normiuskovat olivat hiljaa. Ja mikähän tässä oli syynä? Kenties se, että hekin elävät tavallani vielä menneessä. He ovat tottuneet hiljaisuuteen, lupaan vaan olla. Nyt kaksi sekuntia guugelia muuttaa kaiken. Pitää alkaa "keskustelemaan". Ja se tarkoittaa suunnilleen samaa kuin "riitely". Ateistit tuntuvat olevan innoissaan. Minä en.

Tämä kampanja oli kuitenkin eräällä tavalla hyvä. Bussikampanjassa ei ollut sitä vanhaa tylsää ateismia, jossa ateismi kuvataan vastustamisena. Toki on muistettava että vallankumouksilla on ajettu hyvääkin. Spartacus vastusti (elokuvasta jota kukaan nuori tuskin muistaa, muistan) Roomalaista orjanpitoperinnettä, seurasi orjakapina. Ainakaan tavoite ei ollut läpeensä paha. Ja demokratiakin on ajettu monissa paikoin läpi vallankumouksen kautta. Systeemiä vastustaen. Kukaan ei kuitenkaan elä vastustamisesta.

Minäkin tänne blogiin kirjoittelin pitkin matkaa erilaisia kritiikkejä erilaisiin asioihin. Koin kirjoittaessa että ne olivat keinoja näyttää että "syy keskustelemattomuuteen ei ole se, että olisin tyhmä enkä välittäisi esim. tieteestä." Tai että en osaisi. Tai että ateismi olisi epärationaalista. Se vastasi eräisiin reagointipakkoihin, jotka normaalisti seurasivat tuulimyllykirjeiden henkeä. Sillä tätä blogia on aina kirjoitettu sekä aktiivisesti että reaktiivisesti: Keksien ja toisien kommentteihin reagoiden. Onneksi älysin jättää sen taakse. Sillä mielestäni ateismia ei voida määrittää pelkän vastustamisen kautta. Ollakseen ateisti ei voi pistää "kumoa kaikki muut maailmankuvat". Eihän miltään muultakaan vaadita tätä.

Ateismin luonne ei minusta ole pakosti sama kuin kaiken muun vastustaminen. Ei edes kristinuskon tuhoaminen tai korvaaminen.

Ja toisaalta en halunnut tehdä mitään "yhtä yhdistävääkään".

Vaikka keskeinen teema ja tavoite on "yritys elää hyvä elämä", en ole laikaan käsitellyt sitä. Jotain olen sentään tehnyt juuri aivan oikein. Sillä mielestäni ateistien pitäisikin olla "kissojen paimentamista". Yksilöitä. Siinä missä vanhat kulttuurit käskevät asumaan savutorpassa, kun "ennenkin on eletty onnellisesti" (mikä on sinällään totta), en haluaisi tehdä tälläistä. En halua että tuleva sukupolvi, olipa siinä ateisteja tai uskovaisia, olisi jonkinlainen aatteiden "kloonien hyökkäys".

Viimeinen asia jonka halusin on se, että minä määräisin jonkun yleisen ateismin sisällön. Joku muukin käskyttäjä on tietysti paha. Mutta kaikista pahin olisi se, että se olisin juuri minä.

Ateistien bussikampanja on nostanut nautinnot, hedonismin. Kohta "Jumalaa ei (luultavasti) ole" on nostanut kaiken ytimeen keskustelussa. Toki se on se, joka erottaa uskonnon ja ateismin. Mutta siinä kampanjassa on myös se "Nauti elämästä." Ei ehkä huono ohje. Mutta se on kuitenkin ohje. "Hyvä elämä" ei minusta sisällä samanlaista ohjeistusta. Tässäkin kohden haluan tavallani takaisin nuotiotulien hiljaisuuteen, leikkimään sitä leikiä että jos pari sekuntua guugelia ei muuttaisi kaikkea. Sellaiseen kuvitteelliseen aikaan, jossa kahvinkeitosta puhiseminen riittää. Että Jeesusta ja "keskusteluriitelyä" ei tarvitse vetää kaikkeen.

Tästä taas päästään tietenkin siihen, että kaikki muut ovat tuntuneet pysyvän kärryillä. Vaikka busikampanjoita ei edes ollut kun tämän rustaamisen aloitin. Kaikki tuntuvat ymmärtävän että "ateismi on tuota". Ja tämä ei ole sitä. Siksi toistuvasti ja koko ajan olen joutunut joko selittämään että miksi en pilkkaa normaalia uskontoa, vaan keskityn uskonnon äärimuotoihin.

Kun en halua neuvoa miten pitää elää, enkä halua keskittyä "kaiken vastustamiseen", jää jäljelle vain äärimuodot ja niiden moittiminen. Ne toki näkyvät ja ovat tätä kautta merkittäviä ja sopivat koko blogin teemaan, kokonaisuutena. Mutta se näyttää ulos päin aika pahalta. Että usko latistetaan äärifundamentalismiin, eikä ateismin positiivista sisältöä kirjata, jolloin sitä ei varmaan ole mietittykään. Ja muita tämänkaltaisia mietteitä voi lukijalle tulla.

Silloin lukija ei voi tajuta että kyse ei ole vallankumouksesta vaan rauhasta. Ei informaatiosta vaan hiljaisuudesta. Ei "keskusteluriitelystä", vaan siitä että elää hyvän elämän miten sitten tekeekin. Ei yrityksestä kopioida oma perinteinen talo, vaan antaa muiden rakentaa korkeammat tornit. Tämän seurauksena olen jopa turhautunut. Että onko kielellinen taito niin huono että kukaan ei ymmärrä. (No kuka voisi sanoa että täysin toista ymmärtää missään. Mutta kai ny jokin tolkku ja roti o.)

Tämän vuoksi olen päätynyt provoilemaan. Ensimmäinen reagointi on vinoilu, testi että kestääkö pinna. Mitä löytyy kun pintaa raaputtaa. Tämä taas on "mukaan menemistä". Sitä että nostaa kinan ensimmäiseksi välineeksi. Tavallaan tämä on tietysti järkevää, koska ennenkin on talon rauhaa puolustettu ampumalla naapurin nulikoiden pelotukseksi ilmaan haulikolla suolapateja. Ja tämän jälkeen rohkeimmat ja pahimmat raggarit on saanut laakin suolaa persuksille. Että "Rauthaa rajalle", perkele.

Ja tässä vaiheessa sitä tietysti kuulostaa armeijalta. Että aseilla rauhaa puolustamaan. Ehkä jopa luontevaa. Meinasinhan sitä työksi. Jäi, onneksi. Tämä taas on jotain tosi vanhakantaista. Jopa minun ikäpolvelle. Tai etenkin.

Haluaisin tietenkin sen rauhan, ja ajattelin että tämä on vain tälläinen vaihe. Ja tässä vaiheessa mieleeni tunki ajatus, että "jos olenkin vain edellä aikaani". Että suvaitsevaisuus ja hiljaisuus tulevat, kun islaminusko ja muut maastoutuvat kulttuuriin. Erilaisista tulee jokapäiväistä ja normaalia jolloin rauhoittuu. Sitten kaikki voisi taas antaa olla. Kuitenkin onneksi en ollut aivan niin kalkkeutunut että en olisi tajunnut sitä lakia, joka näyttää aina ja kaikkialla pätevän. Jos pidän itseäni "tulevaisuuden (kulttuuri)paradigman äänenkannattajana", olen todennäköisesti niin vanhoillinen, että edustan niin tiukkaa vähemmistöä, että sen suosioon saaminen vaatisi vallankumouksen. Siitä tiesin että olen vanha. Muut vaihtoehdot eivät ole uskottavia tai järkeviä.

Ateistin ei pidä tehdä itsestään korvaamatonta. Lohduttaudun sillä, että kaikki ovat tehneet virheitä. Ja maailma on aina ollut ensikertalaisten käsissä. Ja aina on pärjätty paremmin kuin edelliset sukupolvet. Se tietää vaan sitä että voi sitten aikana kupsahtaa rauhassa. Mualima pärjää, jopa paremmin.