Suorituksin.

Uskontojen henki on siinä että ihminen uhraa yksilöllisyytensä tai osan siitä. Tämä tapahtuu siten, että uskonnossa on asioita jotka nivotaan siihen. Jos yksilöllisyys nähdään variaationa, sinä että kaikki eivät ole samanlaisia, on uskonto nimen omaan erilaisuutta vähentävä voima. Uskonto ytimessään samankaltaistaa mielipiteitä.

Hyvyys sinällään ei ole kovin vahvasti yksi näistä: Tämä on helppo todistaa. Uskonnot usein vetoavat asioihin joita kaikki ihmiset pitävät hyvinä - tämän vuoksi uskovaisetkin asettavat ateisteille "käännytysansoja", joissa on moraalikoukku. Esimerkiksi että "Jumala kieltää eläinrääkkäyksen, raiskauksen, murhan", joten Jumala on hyvä. Ne toimivat jos ja vain jos ateisti jo valmiiksi pitää niitä hyvinä. Silloin uskontoa ei voida kiittää näistä hyvyyksistä. Tietenkin moraalikysymykset monissa kohdissa liittyvät eri tavalla eri uskontoihin. Yhdessä uskonnossa hyvyyteen sidotaan se, että ei syödä sianlihaa. Mutta tämä on sen uskonnon sisäinen mielipide, jota ei kovin hyvin voida soveltaa sen ulkopuolelle. Siksi sianlihoja ei käytetä "käännytysansoina".

"Käännytysansojen" kohdalla samanlaisuus ei tietenkään tee uskovaa pahaksi, vaan asettaa uskovaiset ja eiuskovaiset ihmiset samalle tasolle.

Tämän lisäksi uskonto nivoo mielipiteitä, sanelee että "kun uskot näihin, uskot myös näihin". Tätä kautta mukaan tulevat kosher -lait, viidet rukoukset päivässä, käännyttäminen kadulla, muu uskontoa tukeva vapaaehtoistyö, lahjoitusmaksut. Lievimmillään mielipiteitä lasten kastamisesta. Näiden noudattaminen osoittaa että uskova on mukana kuvioissa vakavasti. Nämä sitoumukset erottavat kunkin uskonnon jäsenet muista. Nämä vähentävät yksilöllisyyttä, koska ne ovat usein sellaisia joista on eri mielipiteitä. Ne ovat erilaisia kuin ne "käännytysansojen sisällöt". Ihmisillä on erimielisyyksiä siitä saako sikaa syödä vai ei. Tai pitääkö lapsi liittää uskontoon kastelurituaalilla ennen kuin tämä osaa puhua ja esittää mielipiteitään asiasta itse.

Tämä tarkoittaa sitä että uskovaiset osoittavat uskontonsa jonkinlaisin suorituksin ja uhrauksin. Samalle tasolle jääminen ei sovi heidän henkeensä. Uskonnoissa kun ei ole asetelmaa, "jossa ollaan paitsi hyviä ja muut on yhtä hyviä", vaan oma hyvyys täytyy sitoa muiden huonouteen. Tämä on "toiseuttamista", suomeksi toisten, erilaisten, mollaamista. Tietenkin suuri osa ei seuraa "uskonto ja moraali nivoutuvat yhteen" -tietä niin että se todella tarkoittaisi sitä että erilailla uskovat olisivat Saatanan hämäämiä, kuten vaikkapa "idän harhaoppien seuraajia", "pakanoita"...

Siksi uskontojen sisältö muistuttaa liian helposti ja liian usein kovasti nykyajan työyhteisöjä. Niissä kun työyhteisö on tärkeä sitova identiteetti - ihmisiltä kysytään usein mitä tekee työkseen, kuin se tekisi sen mitä he ovat. Ihmisellä työyhteisöön kuuluminen on usein ja helposti tärkeä paikan asettaja. Työilmapiiri on ainakin minun fiiliksien mukaan vuosien varrella muuttunut. Nykyisin työpaikoilla ollaan lyhytjänteisempiä, joka tarkoittaa sitä että ollaan armottomampia lyhytaikaisten virheiden edessä. Työntekijän kannalta tämä tarkoittaa sitä että työsuhteet ovat pätkätöitä, eikä uraa tehdä juuri koskaan yhdessä työpaikassa. Kultakelloa tuskin odotetaan 25 vuoden urasta samassa töissä. Ennen se oli "uskottavaa". Työpaikoissa rooli on ansaittava päivästä toiseen suorituksin, jotka vieläpä määrätään ylhäältä. Tämä on yksi asia, mikä nyky -yhteiskunnassamme on tällä hetkellä vikana. Sillä tämä on raskasta. Aina on jaksettava. Työpaikoissamme on siis liikaa "uskontoa", ei Jumalavakaumuksen kautta, vaan sitä kautta miten siellä asennoidutaan ihmisiin.

Tämä ei siis ollutkaan niinkään uskonnonkritiikkiä kuin työkulttuurikritiikkiä. Hämäsin kaikkia!