Passiivis-aggressiivinen uskonto.

Jose kävi reagoimassa erääseen aikaisemmista blogauksistani. Hänen reagointinsa oli sekä tavallinen että ymmärrettävä. Se nostaa esiin tärkeän asian uskonnoissa.

"Hei, itsekin päätin erota kirkosta, koska todella ymmärsin, ettei Suomen luterilaisen kirkon kristinusko ole Jeesuksen opetuksen mukaista, eikä sitä täten kuuluisikaan tukea. Minulla ei ole enää uskontoa, minulla on vain uskoni Jeesukseen ja se riittää."

Nimittäin siinä usko nähdään jonain joka eroaa järjestäytyneestä ideologiasta. Kommentin mukaan usko eroaa instituutiosta. Kirkkoon kuulumattomuus tarkoittaa että ei ole uskontoa.

Tämä on täysin väärin. Se on helppo osoittaa vääräksi jo tämän lainauksen kautta. Avainsana on "Jeesuksen opetuksen mukaista". Hänellä on käsitys tämän sisällöstä. Tämä sisältö on pakosti ideologia. Se tekee kannanottoja olemassaoloasioihin sekä siihen miten ihmisen pitää toimia. Se ei ole pelkkä oma vakaumus, vaan siinä on selvästi mukana "valtionkirkon tapa on väärä". Tämä tarkoittaa sitä että ideologia on sidottu. Se on instituutionomainen ; Se ei jää yksilöön vaan se on yleistettävä. Kirkko on tältä taholta joko oikeassa tai väärässä.

Tätä kautta on ymmärrettävä mitä sanoin kommentoitavassa blogauksessa:

"Mutta uskonto on eri asia. Uskonto taas tarkoittaa sitä että uskovaiset eivät anna vaan olla. He ovat ärsyttäviä. Ja he ovat maallinen, konkreettinen, instituutio jolla on konkreettisia jäseniä. He vaikuttavat maailmassa paljonkin. Jumala ei tee mitään, mutta uskovaiset tekevät."

Kun asia yhdistetään tässä mainitulla tavalla, käy niin että kirkko on oikeastaan enemmän laitos. Se ei ole juuri yhtään ideologia. Olenkin toistuvasti valittanut juuri siitä että kirkko ei tee kannanottoja. Esimerkiksi naispappeusväittely junnaa. Muutenkin kirkko yrittää olla niin avoin, että se lakkaa olemasta mikään moraalinen kompassi. Tätä kautta se latistuu laitokseksi, joka tuottaa ihmisen elämään joulukirkon, rippitilaisuuden (ja sukulaisten ja omien kakaroitten rippitilaisuudet) ja häät (kenties jopa useat). Tältä kannalta kirkko ei tee mitään. Tämä ideologisen sisällön puute tarkoittaa minusta oikeastaan sitä että kirkko ei ole uskonto. Se on uskontoa teeskentelevä instituutio.

Silloin se ei myöskään ärsytä toiminnallaan ateisteja. Nykykirkolla ei ole mitään "suoraan vastustettavaa sisältöä". Kirkon ongelma on siinä, että se esiintyy ideologiana, jota ei kuitenkaan loppujen lopuksi oikein ole. Mitä ihminen tekee moraalisella kompassilla, joka ei osoita oikein mihinkään? Mitä ihminen tekee pseudouskonnolla?

Ketä viestini siis kritisoi, jos ei kirkkoa? Heitä, joita aina.

Hihhuleita. He kasaavat kokoon kerhoja, joissa jäsenet tekevät käännytyssuoritteita. Minulla ei ole mitään ideologiaa vastaan itsessään. Vaan sitä vastaan, että tämä tuodaan aggressiivisesti toisille ikään kuin "ainoana oikeana tapana". Eri tavalla ajattelevia latisteaan joko aggressiivisuudellt, vihalla tai vielä pahemmin, säälillä.

Aggressiivisesti toimiva hihhuli asettuu "opettajan jota ei voi opettaa" ylivertaisen asemaan ja toimii käännytyskoneena jota ei voi käännyttää. Hän saa vallantunnetta tästä oikeassaolostaan ja haluaa vaikuttaa ja muuttaa ihmisiä. Mitä enemmän sitä parempi.

Vihaa käyttävät hihhulit ovat asenteiltaan tuttuja. Mutta heitä on kristityissä hihhuleissa melko vähän. Koska länsimaissa suuttuja koetaan valmiiksi hävinneenä. Sehän on kyllä sinänsä typerää, mutta se kuitenkin hillitsee pahinta kiukuttelua. Islamilaisissa maissa, joissa asenteet ovat erilaisia, tätä aggressiivisuutta kuitenkin on. Erimielisiä pitää esimerkiksi kivittää tai ruoskia. No, ovat kristityt suomessakin tappaneet jumalanpilkasta. Tosin ovat kutsuneet sitä kuolemanrangaistukseksi ja perustelleet sen pelastamisella: Keskiajalla kivun ajateltiin vähentävän sielun kärsimistä tuonpuoleisessa, maksavan syntejä ja todennäköistävän armoa. ja kuolema nähtiin vain porttina "siihen tärkeämpään" tuonpuoleiseen elämään. Kun rikoksesta on saatu tuomio, se voi vähentää Jumalan tarvetta tuomita uudestaan. Joten kuolemanrangaistus ja kidutus olivat palveluksia. Pääasia on tietenkin se, että tästä on otettu opiksi.

Sääliä käyttävät hihhulit pitävät erimielisiä alempana sakkina. Eli ei ymmärretä että "minun ideologia on hyvä, ja erilaiset ihmiset on yhtä hyviä", vaan oma hyvyys on nimen omaan paremmuutta muita kohtaan : Siksi esimerkiksi ateistit ovat heille pahoja ihmisiä, jotka ovat todellisuuskäsitykseltään vajaita. He ovat jotain jota ei itse haluta missään mielessä olla ja näihin pyritään tiivistämään kaikkia negatiivisia ominaisuuksia. ("Pinnallisia juopottelijoita, jotka miettivät vain kuukausipalkkaa ja bilettämistä" on yllättävän yleinen asenne.) Typeryksiä ja paholaisia jotka tulee pelastaa itseltään, rassukkavässykät.

Kun minulta on kysytty esimerkiksi sitä, että olenko miettinyt mitä mieltä Jeesus on roolipelaaisesta tai fantasiakirjallisuudesta, niin ihmettelen että miksi minun ylipäätään tarvitsisi. Kristinusko on muiden ideologia, ei minun. Sen jäsenten tulee miettiä että mitä mieltä Jeesus on. Minulle riittää se, että katson että onko roolipelaaminen ristiriidassa oman systeemini kanssa. Sen olen miettinyt.

Instituutio sinällään ei ole paha asia. Uskonto sinällään ei ole paha asia. Uskonnon seuraaminen ei sinällään ole paha asia. Uskonnollisen ison instituution pystyttäminen ei ole paha asia.

Mutta tyhjän tarjoaminen ideologiana on paha asia. Samoin on oman ideologian pakottaminen muille. Pitää olla sisältöä jäsenille, mutta ei julistamista ulkopuolisille. Jäsensäännöt sitovat jäseniä. Suomen lakikin pätee vain Suomen rajojen sisällä. Eikä rotareiden tai partiolaisten ohjenuoria tarvitse pakottaa niille, jotka ei ole niiden jäseniä. Tämä ei tarkoita että ulkopuolinen henkilö ei saisi seurata partio- tai rotarihyveitä. Niitä ei vaan saa pakottaa. Ja jos näitä ohjenuoria seuraa hyvin tarkasti, se voi jopa tarkoittaa sitä että kyseisen yksilön kannattaa liittyä niihin partiolaisiin. Pääseehän siin' samanmielisten seuraan.