maanantai 27. heinäkuuta 2009

Minkälaisen elokuvan kirkosta saisi?

Näin kysyy elossa.fi. Vastauksena ei vielä ole sitä kuinka karhut raatelevat hengiltä pikkupojat, jotka nimittävät profeettaa kaljupääksi.

Mutta sen sijaan löytyy elokuva, jonka me kaikki haluamme nähdä:
"Koskettavan draaman, jossa Lotin (Henry Saari) tyttäret (Ginger Allen Lynn ja Jenna Jameson) halusivat isänsä läheisyyttä tavalla, jota isukki koskaan pikkutytöistään ei olisi uskonut."

Toivoisin että tällä blogilla olisi valtava määrä seuraajia. Silloin voisi PZ Myersin tapaan tehdä "crash the poll" -ketjuja. Sellaisia joissa ateistit suunnataan äänestämään uskovaisten sivustoilla oleviin kyselyihin. Silloin näiden paikkojen "normaali lukijakunta" kohtaa myös "erilailla ajattelevien vaikutuksen".

Nimittäin jos uskovaisten sivujen uskovaisilta tehdyt kysymykset ei painotu, eli kyselyllä on tiedon antajana mitään merkitystä, niin ei kai se ateistien mukaan tuleminenkaan sotke. Tuo nimittäin olisi herkullinen kohde ateistien käydä äänestelemässä.

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Eli suunnitelmissasi olisi siis lähteä julistamaan ateismievankeliumia?

paahtoleipä kirjoitti...

Mistäs niin päättelit? Eihän siinä mitään sanottaisi. Kilkattaisiin vaan vaikka "kauhu" -vaihtoehtoa.

Evankeliointi, eli käännytys+julistustoiminta, johon kuuluu myös ideologian sisällön julkistaminen siinä mielessä että tavoitteena olisi saada vaihtamaan mielipidettä, on aivan eri asia.

Mutta teillä näyttää olevan suunnitelmissa yrittää haistatella "kertakäyttönimimerkin" takaa? Kokoa vaan sukkanukkearmeijaasi, ei se jää huomaamatta.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

"Ateismievankeliumi" on sanana aika mielenkiintoinen ilmaus. Siinä on juuri kristinuskolle liitetty termi ja eteen laitettu etuliite "ateismi". "Ateusko" on samantapainen sana, johon törmää.

Merkillistä kyllä näihin sanoihin tulee negatiivinen konnotaatio. Ja sitä käyttävät juuri ne ihmiset, joiden mielestä evankeliumin levitys olisi hyve heidän oman ideologiansa kohdalla.

Toinen jännittävä asia tässä ateistien bussikampanjassa on ollut se, että miten suuresti uskovaiset ovat sitä vastustaneet. Ateismin julistaminen on erityisen kauheaa. Erimielisten oikeudet on nostettu ikään kuin tapetille.

Merkillistä kyllä, en ole törmännyt ainoaankaan uskovaiseen, joka olisi rientänyt soveltamaan tätä ajattelua heihin itseensä. Että kristillinen evankeliumi ja sen kertominen olisi yhtä kauheat konnotaatiot sisältävää pahuutta.

Tätä ei tehdä, koska tosiasiassa nimeäjät ottavat valta -asemaa. Toiset määritellään itsen kautta. Ateusko on siis ikään kuin sen tekemistä, johon VAIN heillä on oikeus. Määritellään itsen kautta, mutta niin että toiset ovat alisteisia, surkeita versioita siitä HYVÄSTÄ.

Uskonto elää itseriittoisuudesta ja ylpeydestä ja toisentamisesta. Ja suuri osa sanastosta keskittyy tähän konnotaatiosävyttämiseen.

Jos minä menen sanomaan ihmiselle että "olet paska ja sinua pitäisi lyödä", niin joutuisin oikeuteen. Jos tekisin sellaisen ideologian joka komentaisi seuraajansa tekemään näin, joutuisin myös oikeuteen. Mutta kun uskonto tekee saman, tosin pahempana. "Olet tyhmä, väärässä, ja paha ja onneksi oikeamielinen Jumala pistää Helvettiin ikuisiksi ajoiksi kitumaan, kuten Oikeudenmukaista on." niin tätä saa julistaa lappujen kanssa kadulla liiemmin kyselemättä kantoja tai sitä "kiinnostaako".

On ehkä jokin kohteliaisuusohjenuora, mutta hei: Kuka niitä muka vahtii. Minä olen omassa persoonassa törmännyt epäasialliseen ja yli -innokkaseen julistukseen. Kuinka moni on tuomittu tai saanut kiellon jatkaa? Tietääkseni ei yksikään.