Hihhulit painottavat ihmeparanemisia ja erilaisia ihmeitä. Joku saa profetoimisen lahjaa, toinen solkottaa "enkelten kieliä". Monia ihmeitä tapahtuu, ja Herra vastaa rukouksiin. Myös lapsuudessa on koettu henkien hyökkäyksiä. Joku näkee demoneja nykyisin ja toinen taas osaa karkoittaa niitä. Jopa UFOkokemuksia ja kummituskokemuksia kerrotaan ja näiden sanotaan olevan demonejen aikaansaannoksia.
Ja tavallaan uskovaiset eivät monesti enää usko puhtaasti Jumalaan, vaan jotenkin heidän arvostuksensa ja uskonsa siirtyy myös näihin ihmeidentekijöihin ja kokijoihin : Ihmeidentekijän kritisointi muuttuu uskonnon kritisoinniksi. Jos todistat että joku ihmekertomus on kusetusta, olet uskontoa vastaan. Tämä on sinänsä erikoista.
Pohjimmiltaan tämä taitaa olla raadollisemmin sitä, että he eivät arvosta tavallista elämää. Kaiken pitää olla extraordinary: Toisin sanoen heistä maailma olisi "tylsä". Siksi he uskovat erikoisiin ilmiöihin, koska jos maailma olisi luonnollinen, äärellinen eikä siinä olisi ihmeellisyyksiä, se ei olisi mielenkiintoinen ja elämisen arvoinen.
Minusta näin ei ole.
lauantai 30. elokuuta 2008
Uskonnolliset uusnatsit.
Saastaisen huoneen blogissa vieraili jo aikaa sitten herra "Mies tuli junalla". Kirjottelinkin hieman hänen kommentointiinsa liittyen jo aikaisemmin. Hänen punainen lankansahan oli se, että jos Jokelan ampuja ei tehnyt mitään ateismin kanssa ristiriitaista, hän toteutti sopusointuisesti ateismia mutta jos Helluntailainen murhaa, hän rikkoo uskonsa rajoja, jolloin aatetta ei voida syyttää. Mielestäni ateismin ydin on "vapaus", joka tarkoittaa raakasti sitä, että ateisti ei seuraa mitään oppia, vaan elää itse. Tällöin vastuuta ei voida jakaa muille, vaan tekijä yksin on ansiokas tai syyllinen. Aate ei kuulu asiaan muutoin. Mutta otetaan nyt kuitenkin tämä periaate pohjalle.
Siirtykäämme uusnatsismiin. Sehän ei nykyään ole ihan sellaista kuin meille kerrotaan. Hehän vastustavat holokaustia, kiistävät siis että juutalaisvainot olisivat tapahtuneet. He eivät siis kannata mitään kansanmurhia sinällään. Ja tähän uusnatsiporukkaan kuuluvat ovat oikeistolaisia. Myös ääriuskovaiset ovat tunnetusti taipuvaisia oikeiston suuntaan. Tämä on johtanut siihen, että Amerikoissa suuri osa kuului Ku Klux Klaaniin. Nykyisin olen huomaavinani, että sama kuuluu olennaisena osana myös fundamentalistikristilliseen skeneen. Kaikki eivät toki ole natseja, mutta heitä on paljon. Otan esimerkiksi Totuuden toisen puolen, Saataisen huoneen mainitsemat radio -ohjelmat, ja tietenkin "Scripta, tarinoita uppoavasta lännestä.
Näissä kohdin huomautan, että ateisteja syytetään tyypillisesti "vasureiksi". Tästä löytyy esimerkkiä muun muassa tästä tiedefoorumin ketjusta. Toisin sanoen oikeistolaisuus olisi näistä "Jumalallisista oikeistoveikoista" jotenkin ateismin linjausten vastaista. (Tämä ei tietenkään estä sitä että evoluutiota syytetään ateistiseksi ja natsistiseksi.)
Nämä edustavat maailmankuvaa, jotka tuntuvat uskovan että kulttuurimme romahtaa. Ja se uppoaa, koska valtauskonto vaihtuu. Muutumme barbariaksi suoraan sen takia että kristinuskosta luovutaan ja se korvataan islaminuskolla. (Mistä malliesimerkkinä on tuo tiedefoorumin ketju, jonka suosittelen luettavaksi sen näyttämien arvojen vuoksi.) Tai vähintään että islaminuskoiset maahanmuuttajat ovat erityisen konkreettinen ongelma. Tyypillisesti näistä puuttuvat prosentuaaliset analyysut: Karkeasti: Meille kerrotaan kuinka "neekerit käyttävät Khatia", mutta ei kerrota että kuinka suuri osuus heistä käyttää ja näitäö kauheuksia ei vertailla eurooppalaisten rikollisuuteen kokonaisuutena. Jätetään esimerkiksi mainitsematta että Islaminusko kieltää viinan, jolloin Khatinpolttelijat sitte ryyppäävät kristittyjä vähemmän. Muutenkin jutut tuntuvat enemmän "meiltä salataan" kuin "tässä ovat luvut" -mallisiksi.
Toki olen yhtä mieltä sen kanssa että islamiin liittyy pahojakin asioita, mutta että "ei pitäisi yleistää". Haluan siis jakaa islamilaiset samaan tapaan hihhuleihin ja muihin, kuin kristitytkin. Eli vastustetaan pahoja asioita, ei koko uskontoa.
Tosin en usko että islaminuskosta tulisi valtauskonto, koska suurin osa islamin väestönkasvusta taitaa johtua enemmänkin maahanmuuton määrästä ja näiden lisääntymisestä keskenään. (Eli vähän samaan tapaan kuin Jehovan Todistajien kohdalla: Suurin osa uusista jäsenistä ovat uskovaisten lapsia jotka liitetään vanhempiensa uskoon.) Uskon että tämä tulee tasaantumaan jollekin tasolle eikä mitään uskonvaihtoa tule tapahtumaan. (Jos jonkin aatteen % -osuus kasvaa, se ei tarkoita että tämä tulisi jatkumaan aina. Muutenhan tulevaisuus tarkoittaisi että liittyisimme Hare Krishnoiksi ja kaikkiin uususkontoihin. Näitä on niin paljon että en usko että ne kaikki voisivat ryhtyä pääuskonnoksi.)
Selvästi tälläinen uusnatsismi ei ole mitenkään erityisen hihhulien uskomusten vastaista, koska sitä puolustetaan niin innolla. Näyttää siltä että suurin synti, jonka Hitler teki, oli se että hän teki tekonsa juutalaisille. Toki tuntuu että uusnatsien linjaus ylipäätään on nykyisin ainakin puheidensa tasolla lauhtunut väkivallattomampaan suuntaan. Mikä on tietysti hyvä asia mutta ei oikeuta "luokitteluun uskonnon, ihonvärin tai muun vastaavan johdosta" joka onkin sitten syrjinnän määritelmä. Karkeasti voisi sanoa että keskimääräisen hihhuliuskovaisten maailmankuvan kannalta syrjintä on enemmän maailmankuvan mukaista kuin "evoluutikoilla=ateisteilla=vasureilla=kommunisteilla".
Ja tästä päästään siihen mitä "mies tuli junalla" sanoi...
Siirtykäämme uusnatsismiin. Sehän ei nykyään ole ihan sellaista kuin meille kerrotaan. Hehän vastustavat holokaustia, kiistävät siis että juutalaisvainot olisivat tapahtuneet. He eivät siis kannata mitään kansanmurhia sinällään. Ja tähän uusnatsiporukkaan kuuluvat ovat oikeistolaisia. Myös ääriuskovaiset ovat tunnetusti taipuvaisia oikeiston suuntaan. Tämä on johtanut siihen, että Amerikoissa suuri osa kuului Ku Klux Klaaniin. Nykyisin olen huomaavinani, että sama kuuluu olennaisena osana myös fundamentalistikristilliseen skeneen. Kaikki eivät toki ole natseja, mutta heitä on paljon. Otan esimerkiksi Totuuden toisen puolen, Saataisen huoneen mainitsemat radio -ohjelmat, ja tietenkin "Scripta, tarinoita uppoavasta lännestä.
Näissä kohdin huomautan, että ateisteja syytetään tyypillisesti "vasureiksi". Tästä löytyy esimerkkiä muun muassa tästä tiedefoorumin ketjusta. Toisin sanoen oikeistolaisuus olisi näistä "Jumalallisista oikeistoveikoista" jotenkin ateismin linjausten vastaista. (Tämä ei tietenkään estä sitä että evoluutiota syytetään ateistiseksi ja natsistiseksi.)
Nämä edustavat maailmankuvaa, jotka tuntuvat uskovan että kulttuurimme romahtaa. Ja se uppoaa, koska valtauskonto vaihtuu. Muutumme barbariaksi suoraan sen takia että kristinuskosta luovutaan ja se korvataan islaminuskolla. (Mistä malliesimerkkinä on tuo tiedefoorumin ketju, jonka suosittelen luettavaksi sen näyttämien arvojen vuoksi.) Tai vähintään että islaminuskoiset maahanmuuttajat ovat erityisen konkreettinen ongelma. Tyypillisesti näistä puuttuvat prosentuaaliset analyysut: Karkeasti: Meille kerrotaan kuinka "neekerit käyttävät Khatia", mutta ei kerrota että kuinka suuri osuus heistä käyttää ja näitäö kauheuksia ei vertailla eurooppalaisten rikollisuuteen kokonaisuutena. Jätetään esimerkiksi mainitsematta että Islaminusko kieltää viinan, jolloin Khatinpolttelijat sitte ryyppäävät kristittyjä vähemmän. Muutenkin jutut tuntuvat enemmän "meiltä salataan" kuin "tässä ovat luvut" -mallisiksi.
Toki olen yhtä mieltä sen kanssa että islamiin liittyy pahojakin asioita, mutta että "ei pitäisi yleistää". Haluan siis jakaa islamilaiset samaan tapaan hihhuleihin ja muihin, kuin kristitytkin. Eli vastustetaan pahoja asioita, ei koko uskontoa.
Tosin en usko että islaminuskosta tulisi valtauskonto, koska suurin osa islamin väestönkasvusta taitaa johtua enemmänkin maahanmuuton määrästä ja näiden lisääntymisestä keskenään. (Eli vähän samaan tapaan kuin Jehovan Todistajien kohdalla: Suurin osa uusista jäsenistä ovat uskovaisten lapsia jotka liitetään vanhempiensa uskoon.) Uskon että tämä tulee tasaantumaan jollekin tasolle eikä mitään uskonvaihtoa tule tapahtumaan. (Jos jonkin aatteen % -osuus kasvaa, se ei tarkoita että tämä tulisi jatkumaan aina. Muutenhan tulevaisuus tarkoittaisi että liittyisimme Hare Krishnoiksi ja kaikkiin uususkontoihin. Näitä on niin paljon että en usko että ne kaikki voisivat ryhtyä pääuskonnoksi.)
Selvästi tälläinen uusnatsismi ei ole mitenkään erityisen hihhulien uskomusten vastaista, koska sitä puolustetaan niin innolla. Näyttää siltä että suurin synti, jonka Hitler teki, oli se että hän teki tekonsa juutalaisille. Toki tuntuu että uusnatsien linjaus ylipäätään on nykyisin ainakin puheidensa tasolla lauhtunut väkivallattomampaan suuntaan. Mikä on tietysti hyvä asia mutta ei oikeuta "luokitteluun uskonnon, ihonvärin tai muun vastaavan johdosta" joka onkin sitten syrjinnän määritelmä. Karkeasti voisi sanoa että keskimääräisen hihhuliuskovaisten maailmankuvan kannalta syrjintä on enemmän maailmankuvan mukaista kuin "evoluutikoilla=ateisteilla=vasureilla=kommunisteilla".
Ja tästä päästään siihen mitä "mies tuli junalla" sanoi...
Purkaa Paahtoleipää.
Me kaikki tiedämme Jeesuksen, jonka naama ilmestyy paahtoleipiin. Kuitenkin myös Michael Jackson pystyy samaan. Itse asiassa minusta tuo Jacko -paahtoleipä on erittäin laadukas verrattuna Jeesuksen ilmestymisiin. Siinä on selvästi parempi resoluutio, ja naamakin sopii todella tarkasti. Jeesusta kuvaavat leivät ovat yleensä epämääräisempiä.
Jos paahtoleipään ilmestyvä Jeesus on todiste nimen omaan Jeesuksen mahdista - eikä esimerkiksi meidän tavastamme nähdä naamoja lähes kaikessa - tämä todistaa että Jeesusta vieläkin suurempi mahti on Michael Jackson. Toki monet ovatkin varmasti sitä mieltä, että mies joka keksii moonwalkin käymättä kuussa on suurempi nero ka ihmeen tekijä kuin joku joka tarinoissa muuttaa veden viiniksi. Siihenhän nyt pystyy minun enonikin. Tosin sillä erolla että hän osaa muuttaa veden pontikaksi, eli joksikin vieläkin päihdyttävämmäksi.
Jos paahtoleipään ilmestyvä Jeesus on todiste nimen omaan Jeesuksen mahdista - eikä esimerkiksi meidän tavastamme nähdä naamoja lähes kaikessa - tämä todistaa että Jeesusta vieläkin suurempi mahti on Michael Jackson. Toki monet ovatkin varmasti sitä mieltä, että mies joka keksii moonwalkin käymättä kuussa on suurempi nero ka ihmeen tekijä kuin joku joka tarinoissa muuttaa veden viiniksi. Siihenhän nyt pystyy minun enonikin. Tosin sillä erolla että hän osaa muuttaa veden pontikaksi, eli joksikin vieläkin päihdyttävämmäksi.
Psykoanalyysi.
Hihhulit vihaavat psykoanalyysiä ja Freudia. Ei tarvitse olla mikään Einstein huomatakseen tämän: Jos aihetta ottaa puheeksi, saa kuulla kuinka tämä epätiede alentaa ihmisen seksipedoksi. Joskus tähän ei tarvitse edes pumppaamista. Sitä haukutaan muutenkin ja kaikki terapiamuodot liitetään siihen innolla.
Toisin sanoen tätä vihataan.
Tässä en nyt ota kantaa psykoanalyysin oikeaan toimivuuteen, vaan ihan puhtaasti siihen, minkälaista kielenkäyttöä uskovaiset sitten käyttävät: Täsä löytyy hieno listaus saastaisesta huoneesta. Varhaislapsuutta, suhdetta vanhempiin, ja muutenkin kielenkäyttö kuulostaa aivan psykoanalyyttiseltä. On tiedostamattomia kipukohtia.
Vaikuttaakin siltä, että "uskonterapeutit" käyttävät itse juuri sitä kovasti vastustamaansa psykoanalyysiä.
Toisin sanoen tätä vihataan.
Tässä en nyt ota kantaa psykoanalyysin oikeaan toimivuuteen, vaan ihan puhtaasti siihen, minkälaista kielenkäyttöä uskovaiset sitten käyttävät: Täsä löytyy hieno listaus saastaisesta huoneesta. Varhaislapsuutta, suhdetta vanhempiin, ja muutenkin kielenkäyttö kuulostaa aivan psykoanalyyttiseltä. On tiedostamattomia kipukohtia.
Vaikuttaakin siltä, että "uskonterapeutit" käyttävät itse juuri sitä kovasti vastustamaansa psykoanalyysiä.
Mitä sydän sanoo.
Paholaisen Asianajajan blogissa anonyymi kommentoija puolusti helvetillä uhkailijoita seuraavalla tavalla:
"Onko tuo vakavasti otettava uhkaus sellaiselle ihmiselle, joka ei usko helvettiä olevan olemassa?"
Vastaan hänen kaltaisilleen. Kun aiheena on uskovaisten suvaitsevaisuus, tärkeintä ateistille on se, mitä sanojan sydän sanoo. Ja uskon että tässä asiassa moni muu on täysin samaa mieltä: Tälläinen sanominen on turhaa, koska Helvetillä uhkailija itse uskoo uhkaukseensa.
Vertaan tilannetta siunaukseen. Kun uskovainen esimerkiksi pyytää saada rukoilla ateistin puolesta, tai jos hän sanoo tälle "siunausta" ja sanoista kuulee, että hän tarkoittaa sitä, tämä merkitsee ainakin minulle aika paljon. Sillä sanoissa on empatiaa. En usko siunaukseen ilmiönä, mutta uskovaisen halu siunata ja rukoilla kertoo että hän ihmisenä ja yksilönä välittää. Ja jos rukousta pyytää saada tehdä, en minä ole edes raaskinut kieltäytyä. (Toki väkisin siunaus on sitten oma lukunsa, mutta tässä kyseessä on pyyntö, jolloin hän kertoo arvostavansa myös muiden näkemyksiä.) Näitä onkin joskus tullut jopa vastaan.
Kukaan uskovainen ei toistaiseksi ole kertonut että ateistin puolesta rukoilu olisi merkityksetöntä ja turhaa toimintaa. Yleensä tässä vaiheessa muistetaan viitata hyvään tahtoon. Kuitenkin kun uhkaillaan Helvetillä, tilanne tuntuu olevan jotenkin olennaisesti erilainen.
Tosiasiassa tilanne eroaa ainoastaan siten, että tässä tapauksessa empatian ja välittämisen sijasta rantataan vihan perään. Ja näiden puolustaja ei tee yhtään mitään muuta kuin yrittää oikeuttaa tämän vihan lietsonnan. Millaisille uskovaisille tälläinen sopii? No, tässä kohden ainakin selviää miksi kommentoija on jäänyt anonyymiksi: Moisen suvaitsemattomuuden puolustamiseen vain harva kehtaa ryhtyä omalla nimellään. Anonyymiksi jääminen on siksi viisasta, tosin se voi kertoa myös siitä miten henkilö itse tietää sillä uskovaisten kuuluisalla "jollain tasolla" sen miten paljon sen taakse voi ylipäätään kehdata liittää naamaansa ja persoonaansa.
Ainut puolustus, jonka anonyymille voisi saada, johtaisi kuitenkin ojasta avantoon.
"Onko tuo vakavasti otettava uhkaus sellaiselle ihmiselle, joka ei usko helvettiä olevan olemassa?"
Vastaan hänen kaltaisilleen. Kun aiheena on uskovaisten suvaitsevaisuus, tärkeintä ateistille on se, mitä sanojan sydän sanoo. Ja uskon että tässä asiassa moni muu on täysin samaa mieltä: Tälläinen sanominen on turhaa, koska Helvetillä uhkailija itse uskoo uhkaukseensa.
Vertaan tilannetta siunaukseen. Kun uskovainen esimerkiksi pyytää saada rukoilla ateistin puolesta, tai jos hän sanoo tälle "siunausta" ja sanoista kuulee, että hän tarkoittaa sitä, tämä merkitsee ainakin minulle aika paljon. Sillä sanoissa on empatiaa. En usko siunaukseen ilmiönä, mutta uskovaisen halu siunata ja rukoilla kertoo että hän ihmisenä ja yksilönä välittää. Ja jos rukousta pyytää saada tehdä, en minä ole edes raaskinut kieltäytyä. (Toki väkisin siunaus on sitten oma lukunsa, mutta tässä kyseessä on pyyntö, jolloin hän kertoo arvostavansa myös muiden näkemyksiä.) Näitä onkin joskus tullut jopa vastaan.
Kukaan uskovainen ei toistaiseksi ole kertonut että ateistin puolesta rukoilu olisi merkityksetöntä ja turhaa toimintaa. Yleensä tässä vaiheessa muistetaan viitata hyvään tahtoon. Kuitenkin kun uhkaillaan Helvetillä, tilanne tuntuu olevan jotenkin olennaisesti erilainen.
Tosiasiassa tilanne eroaa ainoastaan siten, että tässä tapauksessa empatian ja välittämisen sijasta rantataan vihan perään. Ja näiden puolustaja ei tee yhtään mitään muuta kuin yrittää oikeuttaa tämän vihan lietsonnan. Millaisille uskovaisille tälläinen sopii? No, tässä kohden ainakin selviää miksi kommentoija on jäänyt anonyymiksi: Moisen suvaitsemattomuuden puolustamiseen vain harva kehtaa ryhtyä omalla nimellään. Anonyymiksi jääminen on siksi viisasta, tosin se voi kertoa myös siitä miten henkilö itse tietää sillä uskovaisten kuuluisalla "jollain tasolla" sen miten paljon sen taakse voi ylipäätään kehdata liittää naamaansa ja persoonaansa.
Ainut puolustus, jonka anonyymille voisi saada, johtaisi kuitenkin ojasta avantoon.
Ahneudesta uskojat, halusta huokujat.
Kun olin nuorempi, kävin kirkossa. Muistan sieltä erään saarnan, jossa kerrottiin enkelistä. Enkeli kulki maan päällä ja keräsi rukouksia. Suurin osa oli pyyntöjä. Ihmiset halusivat hyvinvointia, parannusta, rahaa, jopa lottovoittoa rukoiltiin. Sen sijaan kiitoksia ei rukouksissa ollut kuin harvoin.
Saarnan tarkoituksena oli tietenkin muistuttaa siitä että uskonto on muutakin kuin pyytämistä ja vaatimista, muutakin kuin "joululahjatoiveita joulupukilta", johon saarnassa pyyntöjä verrattiinkin.
Uskonnossa on kuitenkin laajemmin aivan samasta asiasta puhetta. Tosin siitä ei saarnassa muistettu mainita. Se on nimittäin ajatus pelastumisesta ja uskon tuomasta onnesta. Niistä nimittäin muistetaan mainita. Tuossakin jumalanpalveluksessa pelastusta toitotettiin.
Muutoinkin kun juttelee uskovaisten - siis sekä hihhulien että muiden - kanssa, huomaa kuinka usein puheet siirtyvät nimen omaan uskovaisten saamapuolelle. Pelastus mainitaan useammin kuin uskonnon tuoma eettisyys. Mainitaan että uskonto tekee onnelliseksi, mutta ei korosteta sitä kuinka sen tulisi tehdä eettiseksi.
Kun katsoo sitä miten uskovaiset puhuvat pelastuksestaan : Tärkein asia ei olekaan se, miten he saavat olla hyviä tai se, että Jumala on Tosi. Tärkeä muistuttamisen arvoinen, useimmiten toistuva -siis tärkein- asia on se, että Jumala pelastaa juuri heidät ja rakastaa heitä. Tähän löytyy syy ahneudesta ja itsekkyydestä : Jos Jumala olisi toisen lainen, Hänestä ja Häneen uskomisesta ei olisi uskovaisille itselleen hyötyä. Näyttääkin siltä että enemmistölle suurin positiivinen motiivi uskolle on siis ahneus ja negatiivinen motiivi pelko kuolemisesta. Ensimmäistä kohti ja toista karkuun, siinä ahenususkonnon sisältö pähkinänkuoressa.
Mielestäni uskonto, joka ei tee meistä ympärillemme tarkemmin tarkkailevia ja muiden ongelmat näkeviä, empaattisempia ja herkempiä ja auttamishaluisempia ihmisiä, siitä ei kannata hirveästi mainostella muille. Jos uskonto tuo enimmäkseen yksilön omaa onnellisuutta, hänen kannattaa uskoa hiljaisemmin.
Muussa tilanteessa kun näyttää siltä, että uskonto tekee herkäksi ainoastaan hyppimään muiden vakaumusten varpaille. Ja vain siksi että ahneus kokee vetoa siihen ja koska henkilö itse tulee siitä onnelliseksi ja päättelee tästä että se sopii kaikille muillekin.
Saarnan tarkoituksena oli tietenkin muistuttaa siitä että uskonto on muutakin kuin pyytämistä ja vaatimista, muutakin kuin "joululahjatoiveita joulupukilta", johon saarnassa pyyntöjä verrattiinkin.
Uskonnossa on kuitenkin laajemmin aivan samasta asiasta puhetta. Tosin siitä ei saarnassa muistettu mainita. Se on nimittäin ajatus pelastumisesta ja uskon tuomasta onnesta. Niistä nimittäin muistetaan mainita. Tuossakin jumalanpalveluksessa pelastusta toitotettiin.
Muutoinkin kun juttelee uskovaisten - siis sekä hihhulien että muiden - kanssa, huomaa kuinka usein puheet siirtyvät nimen omaan uskovaisten saamapuolelle. Pelastus mainitaan useammin kuin uskonnon tuoma eettisyys. Mainitaan että uskonto tekee onnelliseksi, mutta ei korosteta sitä kuinka sen tulisi tehdä eettiseksi.
Kun katsoo sitä miten uskovaiset puhuvat pelastuksestaan : Tärkein asia ei olekaan se, miten he saavat olla hyviä tai se, että Jumala on Tosi. Tärkeä muistuttamisen arvoinen, useimmiten toistuva -siis tärkein- asia on se, että Jumala pelastaa juuri heidät ja rakastaa heitä. Tähän löytyy syy ahneudesta ja itsekkyydestä : Jos Jumala olisi toisen lainen, Hänestä ja Häneen uskomisesta ei olisi uskovaisille itselleen hyötyä. Näyttääkin siltä että enemmistölle suurin positiivinen motiivi uskolle on siis ahneus ja negatiivinen motiivi pelko kuolemisesta. Ensimmäistä kohti ja toista karkuun, siinä ahenususkonnon sisältö pähkinänkuoressa.
Mielestäni uskonto, joka ei tee meistä ympärillemme tarkemmin tarkkailevia ja muiden ongelmat näkeviä, empaattisempia ja herkempiä ja auttamishaluisempia ihmisiä, siitä ei kannata hirveästi mainostella muille. Jos uskonto tuo enimmäkseen yksilön omaa onnellisuutta, hänen kannattaa uskoa hiljaisemmin.
Muussa tilanteessa kun näyttää siltä, että uskonto tekee herkäksi ainoastaan hyppimään muiden vakaumusten varpaille. Ja vain siksi että ahneus kokee vetoa siihen ja koska henkilö itse tulee siitä onnelliseksi ja päättelee tästä että se sopii kaikille muillekin.
lauantai 23. elokuuta 2008
Oikeus onnelliseen ateismiin.
Uskovaiset aika usein kertovat kuinka ateistit ovat "maailmankuvallisesti sitoutuneita" näkemykseensä. Tässä he viittaavat siihen, kuinka ateistit tunteenomaisesti uskovat "jopa enemmän kuin uskovaiset" omaan asiaansa. Toisin sanoen selvästi on piiri joka väittää että ateistit saavat jotain vakaumuksestaan, muutenhan tätä tunnesitoutumista ei voisi olla.
Toisaalta samat tyypit sitten kuitenkin kiistävät tämän täysin: He korostavat kuinka ateistit korkeintaan luulevat olevansa onnellisia. Että maailma ei anna onnea ateisteille, ja todellisen rauhan saa vain todellisessa uskossa. Tämä ei kuitenkaan sitten ilmeisesti tuota uskovaisille mitään emotionaalista sitoutumista, koska he syyttävät nimen omaan ateisteja sitoutumisesta: Heidän olisi oltava parempia.
Kuitenkin tästä ateistejen näennäisonnellisuudesta heillä on todisteena vain uskovaisten kertomuksia. Näissä taas olennaista on se, että joko he eivät koskaan ole olleet itse ateisteja, jolloin he vain arvailevat, tai sitten he teeskentelevät olleensa ateisteja ja arvailevat silti. Tai sitten he ovat olleet ateisteja ja ovat kääntyneet uskoon. Tässä järjestys ratkaisee: Kun katsotaan esimerkiksi argumentti.fi:n pitäjän, Timo Tiaisen historiaa, huomataan että hän on ollut uskovainen ennen ja pitää nykyistä parempana. Kääntyneet toisin sanoen tuntevat aina että uusi juttu on parempi kuin vanha.
Ateistien "onnettomuus" johtaa sitten siihen, että uskovaiselta ei koskaan kysytä miksi hän oikein saa intonsa julistaa. Se on kuin itsestäänselvyys, jota ei kyseenalaisteta. Ja kyseenalaistaminen on vähintään rikos sananvapaudelle, uskonnonvaudelle ja kaikelle muulle hyvälle. Mutta ateistilta on OK kysellä samoja asioita. Jos uskovainen selittää onnessaan ihmeparanemisista, jutun kyseenlaistajan tulisi mennä onnellisille ihmisille räyhäämään tai sitten vain pitäisi uskoa kympillä. Kritiikki vie onnen, joten sitä ei sitten ilmeisesti saisi esittää. Ateistilla taas ei ole ilmeisesti onnellisuutta - vaikka heillä tietenkin on samanaikaisesti se tunteenomainen sitoutuminen - jota voisi mitenkään vahingoittaa tai loukata. Ilmeisesti ateistit eivät hihhuleista ole lainkaan tuntevia ihmisiä. Tai sitten he vain tuntevat vihaa Jumalaa ja uskovaisia kohtaan. Onnellisia he eivät voi olla, vaan ainoastaan väkivaltaisia ja vihaavia negatiivisia ihmisiä, jotka ovat valmiita lähes murhaamaan muut oikusta.
Tästä ei oikein ole lähtökohtia sopuisaan jutteluun. Eikä siis ihme, jos karkeitakin erimielisyyksiä syntyy. Sellaiset ovat väistämättömiä, kun toinen on keksinyt käsitteen "synti" joka tarkoittaa lähinnä kaikkia jotka eivät ole samanmielisiä heidän dogminsa kanssa. Toisin sanoen, kiistely on väistämätöntä kun toinen osapuoli on sitonut syrjinnän ja toisen näkemysten vihan (koska ne ovat syntiä) olennaiseksi osaksi maailmankuvaansa. Jos uskovainen siis kohtaa epäkohteliaisuutta ateistin taholta, hänen ei tule olla lainkaan yllättynyt. Sillä yllättyminen siitä että ali-ihmisenä pidetty ja sellaisena kohdeltu jonka näkemykset ovat vain ja ainoastaan "vaarallisia" joiden "kritisoiminen on suorastaan uskovan velvollisuus", sitten loukkaantuu.
Ateistien suuttumisesta yllättynyt ja tästä moittiva uskovainen on aivan sama, kuin jos joku menisi viikonloppuna nakkikioskijonoon kertomaan satunnaiselle tyypille kuinka "Se on ihan ruma, tyhmä ja muutenkin paska tyyppi ja näkemyksetkin on perseestä" ja sitten ihmettelisi ja moralisoisi kovaan ääneen kun hän illan mittaan toimintaa jatkettuaan saisi turpaansa. Eli ateistejen toiminta ei välttämättä ole ihan eettistä, mutta se on silti inhimillisesti erittäin ymmärrettävää ja lähes jokainen tekisi samassa tilanteessa itse juuri samoin.
Minusta on silti ihmeellistä että Suomen kaltaisesta sivistysvaltiosta oikeasti löytyy ihmisiä, jotka vaativat oikeutuksia maailmankuville. Luulisi että oiekus mielipiteeseen ja uskontoon ja uskonnottomuuteen olisi selviö. Mutta näyttää siltä että hihhuleille oikeudet ovat vain jotain joka kuuluu heille itselleen. Heillä on oikeus haukkua muita maailmankuvia - muutoin muut kieltävät keskustelun ja vainoavat siksi uskovaisten näkemyksiä - mutta heidän maailmankuvaansa ei saa loukata, koska se on vainoa.
Toisaalta samat tyypit sitten kuitenkin kiistävät tämän täysin: He korostavat kuinka ateistit korkeintaan luulevat olevansa onnellisia. Että maailma ei anna onnea ateisteille, ja todellisen rauhan saa vain todellisessa uskossa. Tämä ei kuitenkaan sitten ilmeisesti tuota uskovaisille mitään emotionaalista sitoutumista, koska he syyttävät nimen omaan ateisteja sitoutumisesta: Heidän olisi oltava parempia.
Kuitenkin tästä ateistejen näennäisonnellisuudesta heillä on todisteena vain uskovaisten kertomuksia. Näissä taas olennaista on se, että joko he eivät koskaan ole olleet itse ateisteja, jolloin he vain arvailevat, tai sitten he teeskentelevät olleensa ateisteja ja arvailevat silti. Tai sitten he ovat olleet ateisteja ja ovat kääntyneet uskoon. Tässä järjestys ratkaisee: Kun katsotaan esimerkiksi argumentti.fi:n pitäjän, Timo Tiaisen historiaa, huomataan että hän on ollut uskovainen ennen ja pitää nykyistä parempana. Kääntyneet toisin sanoen tuntevat aina että uusi juttu on parempi kuin vanha.
Ateistien "onnettomuus" johtaa sitten siihen, että uskovaiselta ei koskaan kysytä miksi hän oikein saa intonsa julistaa. Se on kuin itsestäänselvyys, jota ei kyseenalaisteta. Ja kyseenalaistaminen on vähintään rikos sananvapaudelle, uskonnonvaudelle ja kaikelle muulle hyvälle. Mutta ateistilta on OK kysellä samoja asioita. Jos uskovainen selittää onnessaan ihmeparanemisista, jutun kyseenlaistajan tulisi mennä onnellisille ihmisille räyhäämään tai sitten vain pitäisi uskoa kympillä. Kritiikki vie onnen, joten sitä ei sitten ilmeisesti saisi esittää. Ateistilla taas ei ole ilmeisesti onnellisuutta - vaikka heillä tietenkin on samanaikaisesti se tunteenomainen sitoutuminen - jota voisi mitenkään vahingoittaa tai loukata. Ilmeisesti ateistit eivät hihhuleista ole lainkaan tuntevia ihmisiä. Tai sitten he vain tuntevat vihaa Jumalaa ja uskovaisia kohtaan. Onnellisia he eivät voi olla, vaan ainoastaan väkivaltaisia ja vihaavia negatiivisia ihmisiä, jotka ovat valmiita lähes murhaamaan muut oikusta.
Tästä ei oikein ole lähtökohtia sopuisaan jutteluun. Eikä siis ihme, jos karkeitakin erimielisyyksiä syntyy. Sellaiset ovat väistämättömiä, kun toinen on keksinyt käsitteen "synti" joka tarkoittaa lähinnä kaikkia jotka eivät ole samanmielisiä heidän dogminsa kanssa. Toisin sanoen, kiistely on väistämätöntä kun toinen osapuoli on sitonut syrjinnän ja toisen näkemysten vihan (koska ne ovat syntiä) olennaiseksi osaksi maailmankuvaansa. Jos uskovainen siis kohtaa epäkohteliaisuutta ateistin taholta, hänen ei tule olla lainkaan yllättynyt. Sillä yllättyminen siitä että ali-ihmisenä pidetty ja sellaisena kohdeltu jonka näkemykset ovat vain ja ainoastaan "vaarallisia" joiden "kritisoiminen on suorastaan uskovan velvollisuus", sitten loukkaantuu.
Ateistien suuttumisesta yllättynyt ja tästä moittiva uskovainen on aivan sama, kuin jos joku menisi viikonloppuna nakkikioskijonoon kertomaan satunnaiselle tyypille kuinka "Se on ihan ruma, tyhmä ja muutenkin paska tyyppi ja näkemyksetkin on perseestä" ja sitten ihmettelisi ja moralisoisi kovaan ääneen kun hän illan mittaan toimintaa jatkettuaan saisi turpaansa. Eli ateistejen toiminta ei välttämättä ole ihan eettistä, mutta se on silti inhimillisesti erittäin ymmärrettävää ja lähes jokainen tekisi samassa tilanteessa itse juuri samoin.
Minusta on silti ihmeellistä että Suomen kaltaisesta sivistysvaltiosta oikeasti löytyy ihmisiä, jotka vaativat oikeutuksia maailmankuville. Luulisi että oiekus mielipiteeseen ja uskontoon ja uskonnottomuuteen olisi selviö. Mutta näyttää siltä että hihhuleille oikeudet ovat vain jotain joka kuuluu heille itselleen. Heillä on oikeus haukkua muita maailmankuvia - muutoin muut kieltävät keskustelun ja vainoavat siksi uskovaisten näkemyksiä - mutta heidän maailmankuvaansa ei saa loukata, koska se on vainoa.
sunnuntai 17. elokuuta 2008
Akateeminen sananvapaus.
Pandan peukalossa käsiteltiin entistä ÄS -miestä, Jeffery Schlossia, joka oli "senior fellow" ennen kuin hän erottautui liikkeestä koska se esittää väärää kahtiajakoa, jossa on joko pakko olla ääriuskovainen tai ääriateisti. Tämän jälkeen ÄS -läiset tietenkin alkoivat haukkumaan häntä asiantuntemattomaksi jonka tieteellinen osaaminen on surkeaa. (Jostain syystä näitä puheita ei tullut silloin kun hän oli "senior fellow" jonka nimi oli ÄS -läisten darwininepäilynimilistalla.)
Tuossa tapauksessa yksilönkehitys on muutoinkin ihan mielenkiintoista luettavaa. On kuitenkin huomattava, että itse Dembski asetti hänelle kysymyksiä/haasteita, joihin tulisi vastata.
(1) ID raises important issues for science.
(2) Politics aside, ID proponents ought to get a fair hearing for their views, and they’re not.
(3) A climate of hostility toward ID pervades the academy, which often undermines freedom of thought and expression on this topic.
(4) That climate has led to ID proponents being shamefully treated, losing their reputations and jobs, and suffering real harm.
Eli että ÄS nostaa tärkeitä tiedettä koskevia kysymyksiä ja että heillä olisi oikeus saada äänensä kuuluviin, mutta tätä ei tehdä ja että tämä ilmapiiri johtaa siihen että ÄS -läisiä kohdellaan ikävästi ja että nämä kärsivät oikeaa harmia.
Schloss vastasi niihin
(4) and seems to believe that ID contributes little to science thus rejecting
(1). As to question number
(2) Schloss observes that “Would that be a denial of academic freedom? Academic freedom does not involve the liberty to say absolutely anything in the name of one’s discipline. Moreover, for non-tenured faculty on a probationary appointment, it doesn’t even involve the freedom to research any topic. “ and “While both are important, earning the “right to be heard,” as Ross emphasizes, is surely not the same as demanding the “right to speak,” as Expelled focuses on. Expelled never ends up convincingly demonstrating that the latter is in any real jeopardy, but sadly, it does much to jeopardize the former.”
Toisin sanoen ÄS ei ole juurikaan tehnyt tiedettä jota kritisoida. (Sen sijaan se on luonut populaarikirjallisuutta ja kulttuurivaikuttamista. Esimerkiksi Behen "Darwins black box" ei ole tiedekirja vaan populaarikirja, sen "vertaisarviointi" on ollut oikeinkirjoituksen jne. asioiden katsomista, ei sisällön oikeuden tarkistamista.) Ja akateeminen vapaus ei tarkoita samaa kuin sananvapaus. Eli että mitä tahansa mielipidettä ei voi esittää tieteellisenä, se on tieteellinen vain jos se täyttää tieteen vaatimukset. Schloss kysyykin artikkelissa otetussa lainauksessa sen perään, että Designin tunnistamisesta tulisi jotenkin tehdä aidosti tieteellistä eikä pelkästään intuitioidenmukaista.
Tuossa tapauksessa yksilönkehitys on muutoinkin ihan mielenkiintoista luettavaa. On kuitenkin huomattava, että itse Dembski asetti hänelle kysymyksiä/haasteita, joihin tulisi vastata.
(1) ID raises important issues for science.
(2) Politics aside, ID proponents ought to get a fair hearing for their views, and they’re not.
(3) A climate of hostility toward ID pervades the academy, which often undermines freedom of thought and expression on this topic.
(4) That climate has led to ID proponents being shamefully treated, losing their reputations and jobs, and suffering real harm.
Eli että ÄS nostaa tärkeitä tiedettä koskevia kysymyksiä ja että heillä olisi oikeus saada äänensä kuuluviin, mutta tätä ei tehdä ja että tämä ilmapiiri johtaa siihen että ÄS -läisiä kohdellaan ikävästi ja että nämä kärsivät oikeaa harmia.
Schloss vastasi niihin
(4) and seems to believe that ID contributes little to science thus rejecting
(1). As to question number
(2) Schloss observes that “Would that be a denial of academic freedom? Academic freedom does not involve the liberty to say absolutely anything in the name of one’s discipline. Moreover, for non-tenured faculty on a probationary appointment, it doesn’t even involve the freedom to research any topic. “ and “While both are important, earning the “right to be heard,” as Ross emphasizes, is surely not the same as demanding the “right to speak,” as Expelled focuses on. Expelled never ends up convincingly demonstrating that the latter is in any real jeopardy, but sadly, it does much to jeopardize the former.”
Toisin sanoen ÄS ei ole juurikaan tehnyt tiedettä jota kritisoida. (Sen sijaan se on luonut populaarikirjallisuutta ja kulttuurivaikuttamista. Esimerkiksi Behen "Darwins black box" ei ole tiedekirja vaan populaarikirja, sen "vertaisarviointi" on ollut oikeinkirjoituksen jne. asioiden katsomista, ei sisällön oikeuden tarkistamista.) Ja akateeminen vapaus ei tarkoita samaa kuin sananvapaus. Eli että mitä tahansa mielipidettä ei voi esittää tieteellisenä, se on tieteellinen vain jos se täyttää tieteen vaatimukset. Schloss kysyykin artikkelissa otetussa lainauksessa sen perään, että Designin tunnistamisesta tulisi jotenkin tehdä aidosti tieteellistä eikä pelkästään intuitioidenmukaista.
perjantai 15. elokuuta 2008
My House is My Castle : Uskonto ja moraali
Televisiosarjassa House M.D on usein jaksoja jotka käsittelevät uskonnollisia aiheita. Eilen telkusta tuli tuotantokautta 3, jakso "yliluonnollista". Siinä käsiteltiin uskoa UFOihin samalla tavalla. Sarja ei ole puhtaasti ateistinen, vaan päin vastoin se on kokonaisuutena melko agnostinen. Siinä on vain värikkäitä hahmoja joiden kannanotot ja esitykset ovat erilaisia, ja jopa kärkkäitä. Tämä on ymmärrettävää, koska sarjassa kuitenkin on kyse etupäässä viihdyttämisestä. Siksi olisi kai annettava anteeksi sille että sitä aina tietää että diagnoosi ei voi olla oikea kun jaksoa on vartti jäljellä ja että sairaudet ovat sairaalan elämän nostaman tarinan kannalta oikeanlaisia, sellaisia jotka tuovat siihen mielenkiintoisia liittymäkohtia, mikä on hieman kuin potilaat aina tietäisivät sairastua vain sellaisiin harvinaisiin tauteihin jotka ovat Housen sen hetken elämän kannalta kuvaavia.
Sarja keskittyy persooniin, joten persoonien esittelystä voi olla hyötyä sanomalle.
Gregory House on ateisti, joka ajattelee että ihminen, joka uskoo jumalaan on järjetön koska hän ei voi perustella väitettään tieteellisesti. Hän on siis tiedeuskovainen, jonka mielestä "ei ole yliluonnollista on vain asioita joita emme tiedä vielä". Tämä heijastuu Housen harjoittamaan etiikkaan. Hän antaa piut paut uskontojen määräämälle etiikalle, eikä hän myöskään noudata yleistä mielipidettä, tai edes lakia. Sarjassahan tyypillinen toimintatapa on laiton sairastuneen luo murtautuminen ; Sairaan kotoa löydetään tärkeitä vihjeitä sairauteen, ja kun diagnoosi on tehty, sairas voidaan pelastaa. Housen moraali on kuitenkin kaikkea muuta kuin matala, päin vastoin, hän on kenties televisiohistorian paras esimerkki "yli -ihmisestä" ; Hän on tavallaan "hyvän ja pahan tuolla puolen"; Hän ei ole nihilisti vaan hän seuraa tiettyä etiikkaa. Hän ei rikko lakia koska pitää siitä vaan koska hänelle vastakkain on ikään kuin "eettiset lait vs. potilaan henki". House siis nostaa potilaan elämän -vaikka potilas olisi sitten mikä faith healer tahansa- korkeimmaksi arvoksi, yli uskonnollisen vakaumuksen. House myös harjoittaa monesti ironiaa suhteessa siihen miten hänen ajatellaan olevan paha : Housen vihjataan olevan kuin Jumala, ja hän vitsailee asian vuoksi. Eikä tee sitä siksi että syytökset moraalittomuudesta olisivat oikeita, vaan siksi että se on hänen tapansa käsitellä tuollaisia tilanteita. Hänhän muun muassa vihjailee jatkuvasti huorista, mutta sarjan varrella tälle harrastukselle ei ole löytynyt konkreettisia todisteita. Päin vastoin, kun Wilson asusti hänen luonaan, House huijasti tätä laittamalla merkin siitä että "House on ns. puuhissa". Tosiasiassa hän kuitenkin luki lääkärilehteä ja mietti työn alla olevaa potilasta. House ei myöskään tarkasti tarkkaillen suinkaan lähde siitä lähtökohdasta että hän olisi oikeassa. Sen sijaan hänen toimintansa nojaa riskien analysoinnille, eli sille että jos hänen arvauksensa on oikea, potilas paranee ja jos ei, House saa vihjeen siitä miten edetä. House tyypillisesti erehtyykin usein, mutta tämä ei johdu siitä että hän ei tiedostaisi sitä että on toistuvasti väärin. Tämä on pikemminkin sitä, että se on osa hänen diagnosointitapaansa. Sitä paitsi se luo tietenkin jännittäviä juonenkäänteitä. House ei siis ole omasta mielestään Jumala. Eikä vähiten siksi että jumalat eivät klenkkaa.
Dr. Wilson taas on avoimempi uskonnolle, ja hänelle uskonto edustaa normaalia elämää. Hän antaa potilaiden miettiä tuonpuoleisesta mitä haluaa. Wilson on päällisin puolin ihan moraalinen hahmo, joka kuitenkin aina pyrkii noudattamaan lakia. Hän on kuitenkin taipuvainen erilaisiin inhimillisiin heikkouksiin. Hän seuraa tunteitaan ja siksi ihastuu potilaisiinsa ja ajautuu tämän vuoksi helposti erilaisiin vaikeuksiin.
Dr.Allison Cameron taas on puhtaasti ateisti, jonka mielestä jumalan miettiminen ei edes kuulu ihmiselle. Hän on korostetun eettinen. Hän ei saa etiikkaansa uskonnosta, vaan empaattisuudestaan. Siinä missä House pyrkii kuolettamaan tunteensa, koska ne ovat hänestä tiellä, Cameron sen sijaan pelkää tuollaista paatumista. Cameron ei välitä potilaiden uskonnollisesta vakaumuksesta ja antaa näiden olla mitä mieltä haluavat. Cameronille hekin ovat ihmisiä, eikä vakaumus siksi ole niin olennaista koska se ei muuta tätä tosiasiaa.
Dr.Eric Foreman taas on sarjan varrella kehittynyt uskonnollisemmaksi, koska kääntymisen syyt ovat olleet erilaisia vakavia sairaustiloja, hänen uskonnollisuutensa kumpuaa uskon tuomasta rauhasta. Muutoin Foreman ei ole erityisen vakaumuksellinen eikä uskonnollisuus ole vaikuttanut hänen etiikkaansa. Hän on etiikaltaan samanlainen ennen kuin jälkeen kääntymisensä.
Dr. Robert Chase taas on entinen uskovainen, joka toisaalta tuntee suunnatonta vetoa uskontoon ja toisaalta kohdatessaan siihen liittyviä ilmiöitä, kuten nunnia, hänen ensireaktionsa on ärsyyntyminen. Chase ei ole niinkään moraali -ihmisiä. Hänen toimintaansa ohjaa enemmänkin se, kumpi on kulloinkin tärkeämpi: työyhteisössä toimiminen vai lainkuuliaisuus. Hän ei riko sääntöjä ennen kuin niiden noudattaminen toisi sosiaalisia vaikeuksia. Hän on kuitenkin yllättäen sarjan vähiten lakia rikkovia tahoja. Eikä niinkään etiikkansa kuin "laiskuutensa" seurauksena.
Tästä voidaankin miettiä sitä kuinka paljon etiikka ei ole sidottu niinkään vakaumukseen kuin muihin asioihin. Ihminen voi toimia eettisesti eri teitä. Ei ole pakkoa olla uskovainen tai ateisti ollakseen hyvä.
Sarja keskittyy persooniin, joten persoonien esittelystä voi olla hyötyä sanomalle.
Gregory House on ateisti, joka ajattelee että ihminen, joka uskoo jumalaan on järjetön koska hän ei voi perustella väitettään tieteellisesti. Hän on siis tiedeuskovainen, jonka mielestä "ei ole yliluonnollista on vain asioita joita emme tiedä vielä". Tämä heijastuu Housen harjoittamaan etiikkaan. Hän antaa piut paut uskontojen määräämälle etiikalle, eikä hän myöskään noudata yleistä mielipidettä, tai edes lakia. Sarjassahan tyypillinen toimintatapa on laiton sairastuneen luo murtautuminen ; Sairaan kotoa löydetään tärkeitä vihjeitä sairauteen, ja kun diagnoosi on tehty, sairas voidaan pelastaa. Housen moraali on kuitenkin kaikkea muuta kuin matala, päin vastoin, hän on kenties televisiohistorian paras esimerkki "yli -ihmisestä" ; Hän on tavallaan "hyvän ja pahan tuolla puolen"; Hän ei ole nihilisti vaan hän seuraa tiettyä etiikkaa. Hän ei rikko lakia koska pitää siitä vaan koska hänelle vastakkain on ikään kuin "eettiset lait vs. potilaan henki". House siis nostaa potilaan elämän -vaikka potilas olisi sitten mikä faith healer tahansa- korkeimmaksi arvoksi, yli uskonnollisen vakaumuksen. House myös harjoittaa monesti ironiaa suhteessa siihen miten hänen ajatellaan olevan paha : Housen vihjataan olevan kuin Jumala, ja hän vitsailee asian vuoksi. Eikä tee sitä siksi että syytökset moraalittomuudesta olisivat oikeita, vaan siksi että se on hänen tapansa käsitellä tuollaisia tilanteita. Hänhän muun muassa vihjailee jatkuvasti huorista, mutta sarjan varrella tälle harrastukselle ei ole löytynyt konkreettisia todisteita. Päin vastoin, kun Wilson asusti hänen luonaan, House huijasti tätä laittamalla merkin siitä että "House on ns. puuhissa". Tosiasiassa hän kuitenkin luki lääkärilehteä ja mietti työn alla olevaa potilasta. House ei myöskään tarkasti tarkkaillen suinkaan lähde siitä lähtökohdasta että hän olisi oikeassa. Sen sijaan hänen toimintansa nojaa riskien analysoinnille, eli sille että jos hänen arvauksensa on oikea, potilas paranee ja jos ei, House saa vihjeen siitä miten edetä. House tyypillisesti erehtyykin usein, mutta tämä ei johdu siitä että hän ei tiedostaisi sitä että on toistuvasti väärin. Tämä on pikemminkin sitä, että se on osa hänen diagnosointitapaansa. Sitä paitsi se luo tietenkin jännittäviä juonenkäänteitä. House ei siis ole omasta mielestään Jumala. Eikä vähiten siksi että jumalat eivät klenkkaa.
Dr. Wilson taas on avoimempi uskonnolle, ja hänelle uskonto edustaa normaalia elämää. Hän antaa potilaiden miettiä tuonpuoleisesta mitä haluaa. Wilson on päällisin puolin ihan moraalinen hahmo, joka kuitenkin aina pyrkii noudattamaan lakia. Hän on kuitenkin taipuvainen erilaisiin inhimillisiin heikkouksiin. Hän seuraa tunteitaan ja siksi ihastuu potilaisiinsa ja ajautuu tämän vuoksi helposti erilaisiin vaikeuksiin.
Dr.Allison Cameron taas on puhtaasti ateisti, jonka mielestä jumalan miettiminen ei edes kuulu ihmiselle. Hän on korostetun eettinen. Hän ei saa etiikkaansa uskonnosta, vaan empaattisuudestaan. Siinä missä House pyrkii kuolettamaan tunteensa, koska ne ovat hänestä tiellä, Cameron sen sijaan pelkää tuollaista paatumista. Cameron ei välitä potilaiden uskonnollisesta vakaumuksesta ja antaa näiden olla mitä mieltä haluavat. Cameronille hekin ovat ihmisiä, eikä vakaumus siksi ole niin olennaista koska se ei muuta tätä tosiasiaa.
Dr.Eric Foreman taas on sarjan varrella kehittynyt uskonnollisemmaksi, koska kääntymisen syyt ovat olleet erilaisia vakavia sairaustiloja, hänen uskonnollisuutensa kumpuaa uskon tuomasta rauhasta. Muutoin Foreman ei ole erityisen vakaumuksellinen eikä uskonnollisuus ole vaikuttanut hänen etiikkaansa. Hän on etiikaltaan samanlainen ennen kuin jälkeen kääntymisensä.
Dr. Robert Chase taas on entinen uskovainen, joka toisaalta tuntee suunnatonta vetoa uskontoon ja toisaalta kohdatessaan siihen liittyviä ilmiöitä, kuten nunnia, hänen ensireaktionsa on ärsyyntyminen. Chase ei ole niinkään moraali -ihmisiä. Hänen toimintaansa ohjaa enemmänkin se, kumpi on kulloinkin tärkeämpi: työyhteisössä toimiminen vai lainkuuliaisuus. Hän ei riko sääntöjä ennen kuin niiden noudattaminen toisi sosiaalisia vaikeuksia. Hän on kuitenkin yllättäen sarjan vähiten lakia rikkovia tahoja. Eikä niinkään etiikkansa kuin "laiskuutensa" seurauksena.
Tästä voidaankin miettiä sitä kuinka paljon etiikka ei ole sidottu niinkään vakaumukseen kuin muihin asioihin. Ihminen voi toimia eettisesti eri teitä. Ei ole pakkoa olla uskovainen tai ateisti ollakseen hyvä.
Ateistit uskontoja vastaan?
Usein keskusteluissa uskovaisten kanssa korostuu se, kuinka vihaisia ateistit kuulemma ovat asiansa julistamisessa. Että pahimmat hihhulit ovat ateisteja. Ja kuinka paljon enemmän ateisteja suositaan suhteessa uskovaisiin ja kuinka he kuitenkin ovat samanlaisia tässä rintamassa.
Olen toki sitä mieltä että ateisteissa on kauheita hihhuleita, mutta olen sitä mieltä että tässä ollaan ajamassa hihhulointia: Pohjimmainen halu on rajoittaa ateistejen ja nimen omaan ateistejen oikeuksia uskonnonvapauden nimissä.
Tämä on selvää: Kun katsoo internettiä, sieltä toki löytyy sekä aktivistiateisteja että aktivistiuskovaisia. Ja kun tilannetta tarkkailee, ei ole vaikeaa huomata miten esimerkiksi "evoluutiota" tai "ateismia" käsittelevissä aiheissa paikalle aina ilmestyy joku riemuilija, joka alkaa inttämään vastauksia erilaisiin kysymyksiin. Ja jos näihin kysymyksiin vastataan, TÄMÄ on sitä uskonnonvastustamista. Se, että vastaukset ovat usein kiukkuisia voi johtua aivan siitä että kysymyksiä ei ole asetettu mitenkään kovin kohteliaasti. "Evohörhöt" ja muut nimet lentävät "kumotkaa tai kääntykää" -asenteella. Ei voi sanoa kuin että "siten metsä kuten".
Sama pätee tietenkin muutenkin. Pinnallisesti uskovaiset voivat sanoa että hyväksyvät ateismin. Mutta kuitenkin jos uskovainen puhuu uskonnosta, tämä on "ymmärrettävää", koska uskovaisille usko on iso ilon aihe. Kuitenkin kun ateisti sitten kertoo samalla tavalla, tämän motiiveja ihmetellään. Tässä kohdin on lupa kysyä ja ihmetellä. Tämähän on pohjimmiltaan herjaus siitä että "ateistille maailmankuva ei ole tärkeä". Toisaalta tahdotaan tietenkin muistuttaa sitä miten ateistit ovat vakaumuksellisia, mutta tämän konteksti on aina toinen.
Mutta heti kun mennään netin ulkopuolelle, tilanne muuttuu. Ateistit eivät julista ja jaa lappuja - uskovaiset kyllä. Ateistien näkyminen yhteiskunnassa on institutionaalista. Mainostetaan "erotkaakirkosta" -juttuja ja muita vastaavia. Myös kirkko mainostaa, mutta tätä eivät kritisoi ja halua kieltää edes ateistit. Selvästi kritiikki on tässä kohden vakavassa epätasapainossa. Pohjasävy on se, että ateistien mainonta on väärää ja uskonnonvapauden vastaista.
Toisin sanoen ateisteja ajetaan kaksoisansaan:
Ensimmäien ansa on sellainen, että jos ateisti ei vastaa kritiikkiin, se johtuu siitä että hän ei osaa ja että hänen näkemyksensä on siksi järjetön ja irrationaalinen ja ateisti on tyhmä. Jos ateisti sitten puolustaa näkemystään, hän joutuu vetoamaan asioihin jotka kritisoivat jumalanäkemystä. Ja tämä on tietenkin uskonnonvastaisuutta.
Toinen ansa taas on se, että jos ateisti kertoo vakaumuksestaan, se johtuu pohjimmiltaan Jumalan vihaamisesta, eikä vihaa ole kuulemma ilman kohdetta. (Ajatus siitä että ateisti vihaa uskontoja, tai ainakin niitä tahoja jotka koko ajan ovat vaatimassa niitä vastauksia, ei tule mieleen. Uskonto instituutiona ja uskovaisina ihmisinä voi olla olemassa ilman että uskon kohde on oikeasti olemassa muuna kuin ajatuksena. Ateisti uskoo tässä kohden instituutioon ja jäseniin. On siis pettynyt näihin eikä Jumalaan. Olennaista on että kun uskontoa tarkastellaan, siitä näkyvät vain nämä elementit. Muu taas on todistamatonta tavaraa, joka ei ateistia kosketa.) Ja samalla se kertoo siitä miten ateistit ovat sitoutuneita. Jos ateistit taas ovat hiljaa, se kertoo siitä kuinka ateismilla ei ole sisältöä.
Itse törmäsin tässä tilanteeseen jossa minua haastamalla haastettiin puolustamaan ateistisuuttani eräissä sukujuhlissa. No, en suostunut vaan sanoin tuolle intoa puhkuvalle ja puheistaan - jotka alkavat hiljaisella uskontunnustuksella ja jotka muuttuvat falsettiääneen taipuvaan puheeseen siitä milloin ties mikä on Jumalaa vastaan - kuuluisalle uskonmiehelle, että minulla ei ole mitään pakkoa koko ajan perustella omaa näkemystäni muille, koska olen tehnyt sen itselleni riittävän hyvin. Siksi minä voin olla rauhassa ilman että minun koko ajan tarvitsee ylläpitää näkemystäni väkisin. Kerroin että voin toki alkaa puolustamaan näkemystäni heti kun hän näyttää minulle sen hänen Jumalansa eikä vain omaa naamaansa ja tarinoi henkilökohtaisia kokemuksiaan ja raamatunlauseita. Tosin muistutin, että siinä vaiheessa minä toki vaihtaisin näkemystänikin, joten kiistely jäisi silloinkin pois.
En tiedä, voiko heille vastata mitenkään muutoin.
Olen toki sitä mieltä että ateisteissa on kauheita hihhuleita, mutta olen sitä mieltä että tässä ollaan ajamassa hihhulointia: Pohjimmainen halu on rajoittaa ateistejen ja nimen omaan ateistejen oikeuksia uskonnonvapauden nimissä.
Tämä on selvää: Kun katsoo internettiä, sieltä toki löytyy sekä aktivistiateisteja että aktivistiuskovaisia. Ja kun tilannetta tarkkailee, ei ole vaikeaa huomata miten esimerkiksi "evoluutiota" tai "ateismia" käsittelevissä aiheissa paikalle aina ilmestyy joku riemuilija, joka alkaa inttämään vastauksia erilaisiin kysymyksiin. Ja jos näihin kysymyksiin vastataan, TÄMÄ on sitä uskonnonvastustamista. Se, että vastaukset ovat usein kiukkuisia voi johtua aivan siitä että kysymyksiä ei ole asetettu mitenkään kovin kohteliaasti. "Evohörhöt" ja muut nimet lentävät "kumotkaa tai kääntykää" -asenteella. Ei voi sanoa kuin että "siten metsä kuten".
Sama pätee tietenkin muutenkin. Pinnallisesti uskovaiset voivat sanoa että hyväksyvät ateismin. Mutta kuitenkin jos uskovainen puhuu uskonnosta, tämä on "ymmärrettävää", koska uskovaisille usko on iso ilon aihe. Kuitenkin kun ateisti sitten kertoo samalla tavalla, tämän motiiveja ihmetellään. Tässä kohdin on lupa kysyä ja ihmetellä. Tämähän on pohjimmiltaan herjaus siitä että "ateistille maailmankuva ei ole tärkeä". Toisaalta tahdotaan tietenkin muistuttaa sitä miten ateistit ovat vakaumuksellisia, mutta tämän konteksti on aina toinen.
Mutta heti kun mennään netin ulkopuolelle, tilanne muuttuu. Ateistit eivät julista ja jaa lappuja - uskovaiset kyllä. Ateistien näkyminen yhteiskunnassa on institutionaalista. Mainostetaan "erotkaakirkosta" -juttuja ja muita vastaavia. Myös kirkko mainostaa, mutta tätä eivät kritisoi ja halua kieltää edes ateistit. Selvästi kritiikki on tässä kohden vakavassa epätasapainossa. Pohjasävy on se, että ateistien mainonta on väärää ja uskonnonvapauden vastaista.
Toisin sanoen ateisteja ajetaan kaksoisansaan:
Ensimmäien ansa on sellainen, että jos ateisti ei vastaa kritiikkiin, se johtuu siitä että hän ei osaa ja että hänen näkemyksensä on siksi järjetön ja irrationaalinen ja ateisti on tyhmä. Jos ateisti sitten puolustaa näkemystään, hän joutuu vetoamaan asioihin jotka kritisoivat jumalanäkemystä. Ja tämä on tietenkin uskonnonvastaisuutta.
Toinen ansa taas on se, että jos ateisti kertoo vakaumuksestaan, se johtuu pohjimmiltaan Jumalan vihaamisesta, eikä vihaa ole kuulemma ilman kohdetta. (Ajatus siitä että ateisti vihaa uskontoja, tai ainakin niitä tahoja jotka koko ajan ovat vaatimassa niitä vastauksia, ei tule mieleen. Uskonto instituutiona ja uskovaisina ihmisinä voi olla olemassa ilman että uskon kohde on oikeasti olemassa muuna kuin ajatuksena. Ateisti uskoo tässä kohden instituutioon ja jäseniin. On siis pettynyt näihin eikä Jumalaan. Olennaista on että kun uskontoa tarkastellaan, siitä näkyvät vain nämä elementit. Muu taas on todistamatonta tavaraa, joka ei ateistia kosketa.) Ja samalla se kertoo siitä miten ateistit ovat sitoutuneita. Jos ateistit taas ovat hiljaa, se kertoo siitä kuinka ateismilla ei ole sisältöä.
Itse törmäsin tässä tilanteeseen jossa minua haastamalla haastettiin puolustamaan ateistisuuttani eräissä sukujuhlissa. No, en suostunut vaan sanoin tuolle intoa puhkuvalle ja puheistaan - jotka alkavat hiljaisella uskontunnustuksella ja jotka muuttuvat falsettiääneen taipuvaan puheeseen siitä milloin ties mikä on Jumalaa vastaan - kuuluisalle uskonmiehelle, että minulla ei ole mitään pakkoa koko ajan perustella omaa näkemystäni muille, koska olen tehnyt sen itselleni riittävän hyvin. Siksi minä voin olla rauhassa ilman että minun koko ajan tarvitsee ylläpitää näkemystäni väkisin. Kerroin että voin toki alkaa puolustamaan näkemystäni heti kun hän näyttää minulle sen hänen Jumalansa eikä vain omaa naamaansa ja tarinoi henkilökohtaisia kokemuksiaan ja raamatunlauseita. Tosin muistutin, että siinä vaiheessa minä toki vaihtaisin näkemystänikin, joten kiistely jäisi silloinkin pois.
En tiedä, voiko heille vastata mitenkään muutoin.
Viikkogallup: Oikeuksien rajoittaminen.
Tässä kyselyssä tentattiin sitä minkälaisia oikeuksia voidaan rajata tai peräti kieltää. Yllättävää ei ollut se, että rajoittamien sallitaan helpommin kuin täyskielto. Sen sijaan hieman yllättävää -blogin luonteen takia- oli se, että sananvapauden rajoittaminen oli uskonnonvapautta enemmän kielletty. Tämä kertonee siitä karusta tosiasiasta, että ateistit eivät ole niin uskonnonvastaisia kuin mitä heistä sanotaan. Ainoastaan yksi oli sitä mieltä että uskonnonvapautta voitaisiin rajoittaa hätätilassa. Sananvapauden rajoittamisen puolella oltiin jo 6 kertaa useammin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
