perjantai 13. kesäkuuta 2008

"Ne" tietää "Sen".

Orac kertoili salaliittoteorioista. Kuten me kaikki tiedämme, ne koostuvat kertomuksista joissa "ne" tietävät "sen", mutta salaavat asian täysin. Toisinajattelijat vaiennetaan. Usein evidenssi tähän on se, että jonkun väitetään kuulleen jonkun sanovan jotain ja joku nimeltä mainitsematon taho - tai taho, jonka kertomuksesta ei voida mitenkään sanoa onko se totta vai valehtelua vai kyseisen henkilön hulluutta - on kuullut joidenkin sanovan jotain joka kertoo tämän.

Orac näytti esimerkin, joka näytti että rokotteiden vastustajat ovat nyt astuneet tähän remmiin. Hallitus siis nyt tietää että rokotteiden ainekset aiheuttavat autismia. He tietävät sen, vaikka asiasta ei ole yhtään ainutta tutkimusta. He tietävät sen, vaikka rokotevastustajillakaan ei ole tarjota tutkimusta, jossa vaarallisuus olisi näytetty. Itse asiassa tutkimukset(ainakin 1, 2 ) näyttävät jopa päinvastaista, kuten eräiden rokotteiden vastustajien kannanotoista voikin huomata. Sen sijaan rokotevastustavien näkemyksiä tukevat tutkimukset ovat heikkoja (esim 1.)

Silti "ne" tietävät "sen".

Syyllinen on hienosti sanoen rokotteiden "toxic bouillabaisse", ja kyseessä on epidemia. Kaikki tietävät tämän, mutta kukaan ei vastusta asiaa, eikä tätä tietoa käytetä rokotteiden valitsemisohjelmissa, eli niissä ohjelmissa joissa valitaan mitä rokotteita käytetään. Tämä siis tiedetään, koska eräässä perheessä jossa on autistilapsi kävi kylässä tyyppi joka sanoi niin.

Tämän tason todisteesta tulee lähes tulkoon mieleen eräs uskonnollinen julkaisu, jossa oli todisteena mainittu erääseen melko kuuluisaan lehteen lähetetty mielipidekirjoitus, joka mainittiin sillä tavalla että jäi auki, oliko sen sinne lähettänyt joku kyseisen uskontokunnan edustaja vain voidakseen mainita tuon kuuluisan lehden ja saadakseen sille arvovaltaa. Auki tosin jäi itse asiassa myös se, oliko tätä edes julkaistu itse lehdessä - kyseinen uskonnollinen julkaisu on kuitenkin normaalisti tunnettu siitä että mainitsee lähteet, ja tässä tapauksessa näin ei ollut. Eli jos rokotevastustaja on vaikka homeopatialääkäri, hän on sitten vain lääkäri, ja kun hän sanoo jotain tuttavaperheelleen, se muuttuu todisteeksi siitä että "ne", eli kaikki lääkärit, tietävät sen.

On se jännä juttu, että asiasta ei koskaan ole mitään evidenssiä missään, edes näillä "paljastajilla", mutta silti "ne" tietävät. Ja ne tietävät, koska tietyt tahot sanovat urbaaneissa legendoissa tai niistä täysin erottamattomissa olevissa höpinöissä kannanottoja, jotka voisi tulkita herjaamiseksi. Silti kuitenkin juuri näitä tahoja, jotka näyttävä herjaavat, ovat heidän omien puheidensa mukaan juuri niitä joita herjataan.

Ei kommentteja: