tiistai 3. kesäkuuta 2008

Eteläpuiston viisaus.

Tämä on varmaan monille vanhaa asiaa, mutta minulle yksityiskohdat olivat uusia.

South Parkissa oli joskus kauan kauan sitten hahmo nimeltä Chef. Tämä oli sarjassa kauan. Sarjassa pilkattiin monenlaisia uskontoja. Sarja pyöri vuosia. Sitten sarjaan tuli skientologiajakso, nimeltään "Trapped in the Closet". Tämä oli väistämätöntä, koska sarjan tekijät pyrkivät kuitenkin pilkkaamaan kaikkia. Ja skientologiaa selvempää pilkan kohdetta on vaikea löytää. Koska skientologit ovat tarkkoja opistaan, sen sisältö tietysti näytettiin jaksossa ja siihen oli liitetty isoilla kirjaimilla tieto siitä, että se oli oikeasti se, mitä skientologit uskovat. Chefin näyttelijä, Hayes, joka itse on skientologi, sanoi että hän aikoo lopettaa sarjan tekemisen, koska siinä pilkataan uskontoja. Ilmeisesti näytti siltä, että monikkomuoto oli asiaankuulumaton, koska muiden uskontojen pilkkaaminen ei häntä ollut haitannut. Chefin poistumisesta tehtiin jakso, "The Return of Chef", jossa hän liittyi Super Adventure Clubiin, joka oli skientologien kaltainen uskonto. Tosin sillä erotuksella, että oppi oli avointa ja siinä oltiin kiinnostuneita lapsiin sekaantumisesta.

Itseäni kiinnostaisi tietää, kuinka suuri osuus South Parkilla on ollut tämän "Anonymousin" synnyn kanssa. Että onko laajaa suosiota tuottaneen ala -arvoista tv -huumoria tuottaneet piirrossarjan sisältö tuonut tunnettavuutta. Toisaalta Tom Cruise sohvahyppyineen Oprahissa on taatusti tuonut samansuuntaista julkisuutta.

Ei kommentteja: