tiistai 30. kesäkuuta 2009

Jussi K. Niemelä ja rautaristit.

Juha Molari esitti että "Jussi K. Niemelän, käsiin tatuoitujen natsisymbolien, miniatyyrikokoisten rautaristien, töhrimän miehen, johdolla".

Backman taas esitti että "Jussi K. Niemelä esitti Rautatientorilla ja YouTube-videoissa käsissään olevia tautointeja, jotka ainakin minulle näyttivät jonkinlaisilta natsimerkeiltä tai ainakin mystisiltä riimukirjoituksilta, ehkä johonkin luonnonuskoon liittyviltä."

Tässä hän yritti rinnastaa ateistit natseihin. Ja että kyseessä olisi jokin pakanauskonto, jota vain naamioidaan uskonnottomuudeksi. Tosin minua kiinnostaa se, miten yhden ihmisen tapauksessa voidaan vetää mitään johtopäätöksiä massasta. Toisekseen minua kiinnostaisi tietää että jos ne ovat rautaristejä, niin mikä on niiden historia. Jos esimerkiksi tapaan kristityn entisen moottoripyöräjengin jäsenen, jolla on tatuointeja, esimerkiksi niitä kyyneliä, joita ulkomaisissa jengeissä otetaan ja väritellään jos saadaan murhatehtävä, kun se on tehty, kun siitä on jääty kiinni ja kun tuomio on lusittu loppuun. En päättelisi hänestä että kristityt olisivat murhaajia.

Päin vastoin, uskon että maailmassa on todella sellaisia kristittyjä jotka ovat hylänneet em. elämän ja ovat näiden tatuoiden koristamia. He voivat innokkaasti käännyttää - eli omasta mielestään pelastaa - ihmisiä. Tämä ei tarkoita että kristityt olisivat murhaajia ja rikollisia.

No, varmuuden vuoksi otin snapshotin siitä kuuluisasta YouTube -videosta. Siinä on tietysti kovin uskontoja puolustava sävy. Argumenttina esitetään jopa että ateistit tai vapaa -ajattelijat ei mieti että kirkon jäsenmaksuilla voidaan tehdä paljon hyvääkin. Mutta kun tämä ei valitettavasti ole kaikki. Tosiasiassahan ainakin minä tunnustan kirkon nämäkin asiat ja teot. Mutta valitettavasti kirkko niputtaa. Siksi jos vastakkain on sekulaari auttamisjärjestö, jolle lähettää sama raha, niin kirkko tuhlaa sitä ateistien mielestä vastustettaviinkin asioihin. Se on sama, kuin jos joku tykkää parista asiasta mitä Greenpeace tekee ja vastustaa paria asiaa, kannattaa ehkä valita toinen auttamisjärjestö. Sellainen joka ei tee niitä ikäviä asioita yhtä paljon. Tämä ei tarkoita että pitäisi Greenpeacea läpeensä pahana. Ja lisäksi nyt kirkko estää muita auttamasta: Sillä on asiassa vahvat markkinat. Kirkon tuho avaisi vähemmän ideologiaan sidottujen vaihtoehtojen markkinat. Lisäksi ketään ei voida muutenkaan syyttää siitä että ei vapaaehtoisesti laita rahaa vaikka Greenpeaceen. Eli vaikka ateisti ei auttaisi ja kirkon lopettaminen veisi varoja hyväntekeväisyydestä, ei se ole mikään argumentti sen puolesta että toiminta pitäisi estää. Eihän ole rikollista jos et laita kuukausilahoitusta WWF:ällekään. Ja jos joku kampanjoi Greenpeacea vastaan nostaen esiin kritiikkiä sen kampanjoista, se toki vie Greenpeacelta kannattajia ja tätä kautta rahaa menee pois myös niistä hyvistä asioista. Mutta ei tämä ole mikään argumentti sitä vastaan että tämä Greenpeacekritiikki tulisi kieltää ja lakaista pois.

Tosin minä teen lahjoituksen sinne. Olin aikaisemmin Greenpeacella, mutta se teki asioita ja tempauksia joista en pitänyt. Itse asiassa ihan ärsyttääkseni laitan WWF:älle menemään saman verran rahaa kuin mitä maksaisin kirkollisveroja. Suosittelen. Moni hyväntekeväisyysjärjestö tekee vähemmän ideologiaan sidottua työtä ja voit korvamerkitä niiden kohteet tasan siihen mistä itse pidät. Kirkko ei tätä salli. Kirkollisverorahoja ei ole korvamerkitty mitenkään siihen että "tämä penni käytetään tähän". Itseäni kiinnostaa juuri luontoasiat ja niiden hoitaminen. Jollakulla toisella voi olla toiset arvot.

Kun tämän ottaa huomioon näyttääkin enemmän siltä että kommentoija on ideologian sokaisema, vain yhden asian mies, joka käyttää mitä tahansa oljenkortta miettimättä lainkaan sen oljenkorjen vaihtoehtoja. Tämä ajattelemattomuus kertoo siitä että hän ei ole tutustunut riittävästi ateistejen mielipiteisiin ja mietintöihin. Koska muuten hän tietäisi että he miettivät näitäkin seikkoja ja ovat ottaneet ne jo huomioonkin. Ehkä tiedottamista tulisikin siis lisätä, jotta tälläiset harhaluulot ateistejen ajattelemattomuudesta saataisiin loppumaan?

Mutta siihen kuvaan. En malttanut olla kommentoimatta kuvatekstejen muodossa.

Minusta se ei edes muistuta kaukaisesti rautaristiä. Voidaan jopa kysyä onko tälläinen syyte rautaristin tatuoimisesta suorastaan herjaus? Eikö tälläisiä syytteitä pitäisi tehdä vahvojen todisteiden kautta? Nyt näyttää siltä että ateistien vastustajat vain heittelevät hajanaisin ja vajavaisen pohjalta ihan mitä tahansa. Ja kun näin toimivat heidän "älykkönsä", mitä voimme odottaa muilta? Aivan. vielä huonompaa. Kun tämä on parasta ateisminvastustusta, mitä älykkökristityt voivat saada aikaiseksi - kun heidän ykkösälykkötohtorinsa kerran ovat siitä blogeihinsa kirjoittaneet, niin miten huonoilla kantimilla se kampanjanvastustuskampanjointi sitten oikein onkaan?

PS.

Jostain syytä tatuointeja ei tulkittu osoitukseksi siitä että vapaa -ajattelijat eivät pitäisi asiaa "pyhänä". Mikä taas tarkoittaisi sitä että he olisivat ideologiansa mukaisia, eli eivät loukkaantuisi edes siitä että heidän nahkaansa laitetaan luonnonuskonnon merkkejä. Ongelmanahan tässä on tietenkin se, että vaihtoehtoina ei olekaan "joko pyhää on tai pyhää ei ole", vaan se että jos ateisti tatuoisi ristin -rautaisen tai ei- ihoonsa, se kertoisi siitä että hän "kannattaa" asiaa. Eihän symbolin vaihto muuttaisi sitä. Kieltäytyminen taas kertoisi "loukkaantumisesta", joka ainakin Molarin mahtiepälogiikalla tarkoittaisi sitä että hänellä on jokin "pyhä" asia, jota hän pitää "jumalana". Tässä näkee että ateismi on vain vastustettava ilmiö. Jos ei edusta uskontoa, rooli on toimia sylkykuppina. Koska sylkykuppia ei voi loukata eikä se loukkaannu. Tai jos tekee, niin osoittaa että uskovaiset on oikeassa koska sillekin on "pyhiä" asioita.

Ateismi ja pyhä.

Juha Molari on ottanut Jussi K. Niemelän hampaisiinsa. Matkan varrella opettelemme muun muassa erikoisia asioita ateismista. Ydin on seuraava:

"Vapaa-ajattelija siis uskottelee, ettei pyhää ole. Jos tuo lähtökohta hyväksytään hänelle, silloin vapaa-ajattelijalla ei ole siis pyhää eli "jumalaa", jota voisi loukata. Muslimien ja kristittyjen uskontokampanjat eivät loukkaat vapaa-ajattelijan "pyhää", koska vapaa-ajattelijalla ei ole tuota pyhää. Jos se sitä vastoin luokkaa vapaa-ajattelijaa, silloin vapaa-ajattelijallakin on "jumala", toki epäjumalaksi tai negaatioksi vääntyneenä: hän ei ole päässyt niin sanoakseni yli Jumala-kysymyksestä. Sitä vastoin muslimille ja kristitylle on pyhä, sitä on tuskin kiistäminen. Tämän vuoksi tuollainen anti-kampanja on suoranainen hyökkäys uskonnollisia tunteita vastaan."

Tässä asia on se, että jos jotakuta loukkaa se, että hänen pärstäänsä haukutaan rumaksi, se asia on hänelle pyhä. Koska muuten se ei loukkaisi. Kuitenkin näyttää siltä että tässä Jumala ja pyhä eivät tarkoita yhtään sitä, mitä ne ateismin kohdalla tarkoittavat. Tai jota minä tarkoitan Otan tästä kaksi esimerkkiä:

* Jos pyhyys tarkoittaa sitä että mikään asia ei ole niin tärkeä, että siitä voisi loukkaantua, silloin ateismi ei ole alkuunkaan pyhyyden kieltoa. Ateismi voi pitää tärkeänä monia asioita. Ja esimerkiksi pakottaminen uskontoon rikkoo hänen tunteitaan ja ajatteluaan vastaan ja hän loukkaantuu tästä. Tällöin pyhyys ei viittaa mihinkään esoteeriseen, yliluonnolliseen tai persoonalliseen vaan tunnemaailmaan. Jumala voi olla vaikka vasenkätisyys, ällö ihosairaus tai se, että saa baarissa surkeaa palvelua. Siksi "jumala" sana onkin heittomerkeissä. Ateismissa ei ole tästä "jumalakysymyksestä" kyse. Ateismi ei kiellä juuri tätä "jumalan" määritelmää. Jumaluushan on vain tässä tunteen kohde. Ateismi ei ole tunteiden kieltoa, eikä sitä että "millään ei ole mitään arvoa" - se on vain heidän moittijiensa keksimä olkiukko, johon ei ateistien tai vapaa -ajattelijoiden sanoissa näy ikinä, Dawkinskaan ei mainostele että "ateismi tarkoittaa että murhatkaa, raiskatkaa, koska millään ei ole mitään arvoa. Se on ainoastaan eiateistien keksimä herja - vaan yliluonnollisen älytoimijan ja ihmisten komentelijan kieltoa. Tämä on toki osalle myös se "jumala" heittomerkeissä. Mutta ei ateisteille. Tässä pyhyyden sisällössä ateistin pyhä voi olla se, että tätä "älyvaikuttajaa" ei ole.

* Jos pyhä taas tarkoittaa sitä että maailmassa olisi uskonto, ja älyllinen yliluonnollinen vaikutus. silloin ateismi kieltää pyhän.

Jos ateismi tarkoittaa sitä että kieltää tuon ylemmän pyhän, jolloin Jussi K. Niemelä, minä tai kukaan muukaan ei ole tämän määritelmän "ateismin" edustaja. Silloin auki jää, kehen tässä oikein viitataan. Minä pidän monia asioita tärkeänä ja "pyhänä". Esimerkiksi minua uskovaisten moitinta aina loukkaa. Että jos et usko Älylliseen Yliluonnolliseen Komentelijaan, olet paha, raiskaava, arvoton, tunteeton paska. Tässä suhteessa asia on minulle täydellisen pyhä. Ja jos ateisti ei voi olla sellainen, en ole ateisti. Mutta heti jos ateistien bussikampanja kielletään tai siitä tulee sakkoja, olen valmis menemään haastamaan oikeuteen kaikki "UskoToivoRakkausbussejen" vastaavat tahot. Sillä he ehdottomasti herjaavat minun pyhääni. Minähän voin vaikka esiintyä sellaisena herkkänä mummona, joita Molari tässä oli suojelemassa.

Tosin minulle jäi auki, että onko kristinusko Molarille lainkaan pyhä asia, koska hän mainosti että "Minä en ole sinänsä herkkä uskonnollisille solvauksille." Ensimmäisen määritelmän mukaan ei, joten kristinuskoon ei liity hänen mukaansa hänellä mitään "pyhää" tai "jumalaa". Mutta asiassa on tietysti tolkkua, jos hän on määrittänyt pyhän "sillä toisella tavalla". Vaikeaksi asian tekee märitelmien välillä tanssiminen ja loikkiminen. Ja siihen ei professorinpaperit ja "useiden auktoriteettien avulla" asioiden kertomiseen. Sillä logiikassa ei ole auktoriteetteja, eikä se että alakoululuokan eteen astuu tyyppi joka kertoo olevansa "matematiikan professori" ja että hän seuraavaksi kertoo että 1+1=5 hyvin suurilla ykkösen arvoilla, anna kovin luotettavaa kuvaa hänen asiantuntemuksestaan, eikä tee tätä väitettä todeksi.

maanantai 29. kesäkuuta 2009

Seikkailun kehittäminen.

Katsoin sukulaispoikaa. Hän meni leikkimään pihalle. Hän rakensi tästä mielikuvituksessaan jonkinlaisen vaarojen paikan. Halusi ottaa mukaan lelumiekan jotta voi olla soturi. Maailma on jännittävä. Tietyllä tasolla lapsi ottaa leikin tosissaan, mutta ei sekoita tätä tosiasioihin. Lapsi toimii kuten pihalla olisi lohikäärme, taistelee sitä vastaan. Mutta jos siellä olisi oikea lohikäärme, lapsi ei taistelisi vaan juoksisi. Samaa tekee tietysti roolipelaajakin. Rakentaa kuvitelman, jonka tietää kuvitelmaksi.

Sen sijaan uskonnoissa rakennetaan pihasta samanlainen vaarallinen paikka. Kuvitellaan saatana, tämän kätyrit, ja tälle vaarallisia aseita, kuten propaganda -aseita, salavoimia kuten näkymättömyyttä ja jopa taikavoimia. Demoneja keksitään ympäristöön, kuin lapsi kuvittelee lohikäärmeitä. Näin vaaralliset idän harhaopit, ateismi, saatanan ovelat juonet ja valheet, evoluutio -oppi ja muut pelottavuudet vainoavat. Nämä vain ovat heille ihan todellisia.

Tosiasiassa se on vain piha. Ei siellä mitään ole. Voit lakata pelkäämästä Helvettiä. Voit lakata pitämästä kidutusrangaistusta OK:na. (koska kaikkihyvä Jumala sen sallii vaikka ateisteille, sen täytyy olla OK, koska jos se olisi väärin, ei kaikkihyvä Jumala sitä sallisi.) Tämä tarkoittaa juuri sitä että voi lakata elämästä. Sillä jos näihin uskoo, elämästä nauttiminen voi vaarantua.

Siksi on olennaista huomata että jos lapsi uskoo että lohikäärme on todellinen, hän juoksee. Uskonnon Helvetin, demoneiden ja muiden juonien kohdalla on ihan sama. Jos uskovainen ei pelkää niitä, se voi johtua vain siitä että hän ei ole miettinyt sitä mitä sen kokeminen tarkoittaa. Silloin hänellä ei ole uskontoa, josta luopua. Silloin hänellä on vain lohikäärmefantasia, jota vastaan hän on taistelevinaan.

Ateistien bussikampanja.

Tämän päivän "Metro" -lehti oli melko koominen. Siinä oli paljon valittamista ateistien bussikampanjasta. Tämä on erittäin mielenkiintoista, koska jos ateisti ilmoittaa että ei tykkää uskovaisten julistamisesta, se on kuulemma (1) uskonnonvapauden noudattamista (2) vain informoimista vaihtoehdoista.

Nyt sitten raivotaan. Otan esimerkkejä heitoista. En lainaa kokonaan, vaan teen enemmän yhteenvedonomaisesti, koska unohdin lehden työpaikalleni ja se ilmeisesti päätyy roskiin siivouksen yhteydessä. Tämä on vain osa laajempaa metelöintiä. Jos islamilaisten bussikuskien ajamaan pistäminen on väärin, teko jonka laillisuus tulisi tutkia, pitää samaa systeemiä soveltaa ateisteihinkin. Tämä tarkoittaa sitä että kaikki uskonnollinen mainonta pitää samalla tavalla arvioida. Koska jos ateisti joutuu ajamaan bussia jossa on "UskoToivoRakkaus" -mainos, kyseessä on natsimeininki? NOT.

* Ateismi on uskonto, koska siinä on nyt julistuskampanja.
Entä jos mainos olisi Greenpeacesta joka keräisi aatteeseen ja järjestöön? Olisiko se uskontoa? Onko kaikki mainokset jotka kehottaa toimimaan jotenkin uskontoa? Siinä tapauksessa Suomessa on uskontomainontaa TV:ssä, kun siellä on turvavyökampanja ja liikennesääntöjen seuraamiskampanja. Ja monet ideologiat ja aatteetkin mainostavat.

* Mitä vapaa -ajattelua se on jos pidättäydytään siihen että ei ole Jumalaa?
Ensinnäkin kyseessä on konteksti: Ei voida sanoa että olisi "epävapaata ajattelua" sitoutua vaikka siihen että gravitaatio on. Samoin ei ole epävapaata olla uskomatta selviin valheisiin, kuten "keijuja ei ole".
Toisekseen kyseessä on konteksti: Ateismi tekee vain yhden sitoutumisen. Se on vain kannanotto Jumalien olemassaolosta. Sen sijaan uskonto sitouttaa että "Jos Jumala on, sinun on hyväksyttävä fakta A, fakta B, fakta C, arvo C ja vastustaa ideologiaa D ja kivoja asioita E,F ja G". Tämän vuoksi esimerkiksi fundamentalismi kieltää evoluutioon uskomisen, abortin jne. Uskonto ei salli vapaata ajattelua, vaan se sitoo asioita. Ja jos olet tässä asiassa väärässä, tai et ole "oikeaoppinen" (tämä on mukana jopa valtionkirkossa vaikka vähemmän ja siinä ei olla yhtä tiukkoja mutta siinä yhtä kaikki on näitä.) olet hairahtunut, rikollinen, väärässä ja paha. Tätä kautta jos uskonnollisuus vähene, tälläiset pakkovalinnat vähenevät. Tämä tarkoittaa vaihtoehtojen kirjon kasvua, eli nimen omaan sitä vapaampaa ajattelua.
Kolmannekseen kysessä on konteksti: Jos natsit olisivat valittaneet että heillä on populistinen enemmistö, ja että mitä ihmeen vapautta ne huutavat, kun kuitenkin sitoutuvat vastustamaan natsismia, ei tätä voida pitää vakavana heittona.
Neljännekseen kyseessä on konteksti: Tosiasiassa uskontoa syötetään jopa perustuslakiin, joten ateisti ei voi olla vapaa uskovaisten pyrkimyksistä vaikuttaa vaikka niinkin arkiseen ja tavallista elämää koskeviin asioihin kuin kauppojen aukiolopäiviin ja vapaapäivien valintaan. (Miksi vapaapäivillä olisi pakko juhlistaa kristillisiä tapoja, eikö samaa määrää vapaapäiviä - jotka voidaan perustella määrällisesti epäideologisesti vaikka työssä jaksamisen kautta - voisi jakaa enemmän haluamallaan tavalla? Tämä voisi jopa tasoittaa nyt ongelmallisia lomakausia.) Kun enemmistö kahlitsee tässä kohden, on yleisten pakkosääntöjen karsiminen juuri sitä vapauden lisäämistä.
Viidenneksi kyseessä on konteksti. Jos sekin vain informoi vaihtoehdosta, jonka jokainen saa valita. Tällöin kaikki tietävät tästä vaihtoehdosta ja saavat itse miettiä ovatko vapaa -ajattelijat idiootteja vai oikeassa. Tällöin informointi lisää valinnanvapautta. Koska vaihtoehto josta valinnan tekijä ei tiedä ei ole valinnan alla. Tämä on merkittävä, koska olen kuullut tämän perustelun julistavalta kristityltä.
Kuudenneksi kyseessä on konteksti. On olemassa kahta vapaustyyppiä: Vapautta johonkin, kuten vapautta olla jotain mieltä, myös vapautta jostakin. Tätä kautta voi olla vapautta kuulua vaikka kirkkoon. Samoin on vapautta olla kuulumatta kirkkoon. Se, että nämä ovat keskenään täysin erilaisia ei tarkoita että ne eivät olisi vapautta.

* Ateistit ei tykkää julistamisesta itse, joten eikö ne voisi olla hiljaa ja olla tekemättä samoin?
Uskovaiset eivät ole koskaan kiinnostuneet tästä argumentista. Päin vastoin uskonnonvapaus ja muut perustelut heiluvat ahkerasti. Perkele, heillä oli satoja vuosia aikaa näyttää mallia. Älkää nyt valittako julistuksen tekemisestä. Tosiasiasa ateistit ovat reiluja ja ystävällisiä uskovaisiin nähden. Todiste: Metro -lehtipalstat ei pilkannut uskisten osoittamalla teholla mitään kun busseissa luki "UskoToivoRakkaus". Toisekseen ateistit eivät uhkaa kidutuksella jota pitävät realistisena. Tosin kuin uskovaiset. Helvetti ja ateistien kidutus tuonpuoleisessa on heillä oppidogma, se on juuri se, jolta pelastutaan. Minusta tämä on hyvä, voisi olla raivokkaampikin. Sillä nyt uskovaiset vihdoin voivat ymmärtää oman kokemuksen kautta, miltä julistuksen kohteena oleminen tuntuu. Tyhmältähän se tuntuu. Ja ärsyttäähän se. (Älkää siis ihmetelkö, miksi joku Jone Nikula potkii uskontobusseja kännissä.)

* Entä missä on vakuutus jos Jumala onkin?
Tämä on erikoinen perustelu, koska se viittaa että tälläisiin asioihin olisi kuuluttava todistustaakka siitä että ideologia on oikeassa. Kysynkin: Missä saa rahat takaisin jos Jumalaa ei ole? Uskovaisilla täytyy olla takuukassa. Toisekseen tämä on outo, koska ateismi ei lupaa mitään palvelua. Se kehottaa nauttimaan elämästä, koska Jumalaa ei "todennäköisesti" ole. Se ei ole yhtä ehdoton kuin kristittyjen "Helvetti on TODELLINEN" -huudot. Uskovaisilla on se palvelu. Tämä muistutus on periaatteessa enemmänkin se, kuin jos jokin kauppa myisi tuotetta, jota kukaan ei ole koskaan todistetusti saanut. Ja on tehnyt näitä asioita ja käyttäytymistä, jäsenkorttia jne. vastaan. Ilmoitus on itse asiassa juuri muistutus siitä, että uskonto pilaa tämänpuoleista elämää kieltämällä aivan hyviäkin asioita. Homoseksuaalisuus esimerkiksi kielletään. Tämä kieltäymys on ikävää homoseksuaaleille, eikä paranna heidän elämänlaatuaan tippaakaan. Päin vastoin, uskovainen homo elää vaikeuksissa ja kieltäymyksissä. Hänelle toki luvataan palkkio tästä. Kompensaatio. Mutta hei, todistakaa konkreettisesti yksikin paratiisissa oleva Homo. Voitte pyytää Jumalaa lähettämään tämän jo paratiisissa olevan kieltäytyneen ja eheytyneen Homon kyläilemään ja esittämään haastattelun asiasta. Hän on kaikkivaltias, joten voinee tehdä sen. Hän myös tietää missä asun. Tämä on palveluperiaatteen kautta sama kuin jos McDonalds myisi hampurilaisia ja minä pyytäisin etsimään yhden, joka on joskus saanut hampurilaisen rahaa vastaan sieltä. Jos sellaista ei löydy, tavitseeko palvelun olemassaoloon luottaa?

* Ateismi on laajiten leviävä julistususkonto.
Ensinnäkin se voi olla ideologia. Mutta erikoista on että suosiota ja leviämistehokkuutta korostettiin. Tämähän tarkoittaa sitä että kyseessä on laajalti hyväksytty näkemys. Ei kai kristinuskokaan ole paha asia Kiinassa vain siksi että siellä sen suosio kasvaa paljon?

Historian muuttajat.

Kun noitavainot nostetaan puheeksi, suomalaiset kristityt usein puolustautuvat viittaamalla katoliseen kirkkoon. Se on heistä paha, jopa valhekirkko tai porttokirkko. Se ei ole kristillisyyttä. Näin noitavainojen tai muiden ongelmien pahuus ei ole luterilaisten ongelma.

Itse asiassa tätä katolisvastaisuutta on rakennettu valheellisesti. Tästä saa hassusti esimerkin ottamalla kaksi lehteä. "Tieteen Kuvalehti Historia 10/2009" kertoo sivulla 13, että

"Ensiyön oikeus, latinaksi jus primae noctis, on silkkaa sepitettä, jonka 1800 -luvun Englannissa puritaanien historiankirjoittajien pyrkiessä kaikin keinoin maalaamaan synkkää kuvaa "pimeästä keskiajasta"."

Usea on kuullut tästä "ensiyön oikeudesta", jossa naimisiinmennyttä naista sai naksauttaa hääyönä. Toisin sanoen katolinen kirkko ei ollutkaan niin julma, kuin mitä porttokirkon myyttiä hellivät "uskonpuhdistuksessa toisella puolella Paavia" olevat ovat yrittäneet väittää.

Toinen on puhtaasti noitavainoista. "Tieteen Kuvalehti 10/2009" taas esittää 53 sivulla, että
"Vaikkakin katolisen kirkon pyrkimys kitkeä harhaoppisuutta johti myös noitavainoihin 1400 -luvun puolivälissä, Etelä - Euroopassa järjestettiin melko vähän noitaoikeudenkäyntejä. Sen sijaan Keski- ja Pohjois Euroopassa syytteitä sateli etenkin protestanttisen kirkkokuntien syntyyn johtaneiden reformaation eli uskonpuhdistuksen aikana ja sen jälkeen 1700 -luvulle asti. Noitavainot eivät olleet niin sanotun pimeän keskiajan ilmiö, kuten usein luullaan. Protestanttisessa maailmassa, jonka ydinalueen muodostivat Pohjoismaat evankelis-luterilaisen valtionuskonnon takia, noituuteen suhtaudutiin ajoittain jopa jyrkemmin kuin katolisessa Euroopassa. Ensimmäiset pohjoismaiset joukkovainot järjestettiin Tanskassa ja sen hallitsemassa Norjassa."
...
"Ruotsi-Suomessa yleinen ilmapiiri suosi noitavainoja vuosina 1600-1750. Ruotsissa noitien etsintä sai jälkikäteen arvioituna joukkohysterian luonteen 1688. Kuolemantuomio määrättiin noin 300 ihmiselle, joista monet olivat lasten ilmiantamia. Suomessa syytettyjä oli parituhatta. Heistä suunnilleen sata teloitettiin. Vainot keskittyivät Länsi- ja Etelä-Suomeen."

Tämä ei ole uutinen monelle noituuteen tutustuneelle, mutta jostain syystä fundamentalistikristittyjen, kouluopetuksen, kristillisten valtionlaitosten ja muiden vastaavien piiristä tästä luterilaisten toimeenpanoista. Sen sijaan uskonnon hyvyyttä tukevia väitteitä kuulee jatkuvasti. Ei ole tavatonta kuulla esimerkiksi siitä, miten anekauppa oli kauheaa ja siitä päästiin eroon. Ja tästä kyllä opetetaan koulussakin, kovaan ääneen ja toistuvasti siten että ei mene keneltäkään ohi. Jotkut esittävät jopa että uskonpuhdistus terveytti uskonasenteet niin, että tiede pääsi sen ansioista kehittymään. Tämän vaikutus ei ole tulkintariippumatonta: Esimerkiksi "Tykit, taudit ja teräs" -kirjassa selitetään saman ilman että uskonpuhdistus liittyy asiaan. Toisin kuin noitavainojen kohdalla, jotka olivat selvää ideologian noudatusta. Protestantti voi olla ilman että tekee ainuttakaan tieteellistä inventiota.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Valapatoksi.

"Ehdottomasti ei isä" Mitro Repoa käsitelleessä jutussani oli ihan aiheellinen kommentti.

"Pakkohan niiden kirkon päämiesten oli reagoida, kun papinvalassa käsittääkseni pappi sitoutuu olemaan asettumatta minkään maallisen vallan puolelle tjsp, olemaan ottamatta kantaa poliittisissa kysymyksissä. Eli isä Mitro syyllistyi virkavirheeseen/rikkoi papinvalansa. Näin ainakin olen asian ymmärtänyt, ortodoksinen äitini kun on närkästyneenä paasannut Mitrosta kerran jos toisenkin..."

Tämä nimittäin tuo esiin muitakin uskontoihin liittyviä asioita. Kuten tuossa jutussakin, itse huono PR kirkolle ei ole kenellekään epäselvä. Syy moitteeseen tuli kuitenkin uskonnon sisältä. Tämä ei siis poista kirkon virhettä tai tuomittavuutta, vaan itse asiassa lisää sitä.

Tämä sama liittyy kirkon naispappeuskysymyksiinkin olennaisesti. Jos uskonnossa esiintyy pappishenkilöitä jotka kieltää naispappeuden, eikö ihminen voi tästä tehdä päätelmää että kirkko on sovinistinen? Eikö se, että ideologia tukee tätä asiaa, vain osoita että kyse ei ole yksilöiden hairahtumisesta. Eli jos naispappeutta pitää pahana, se kertoo koko systeemin korruptoitumisesta. Tätä kautta naisppappeuden vastustamisen voidaan nähdä koskevan laajemmin asiaa. Se ei enää käsittele uskovaisen näkemyksiä, vaan laajempaa teemaa. Koko ideologiaa sieltä taustalta. Ja on selvää että jos ideologia painottaa rasismia tai sovinismia, se lisää sitä jonkin verran. Tekee tästä jopa "pahuuden ilmentymän"?

Asian voisi sanoa karkeasti niinkin, että jos hyvän asian tukeminen on valapattoutta, kannattaa heittää uskonnon ristiriidattomuus, kirkkoisien kannanotot, ideologia ja muu roska hiiteen. Ja jos tälläisen päätöksen teko on vaikeaa, niin sitten ollaan siinä missä nykykirkko on. Moraalikompassina itseään markkinoiva taho, jolta ei saa selviä moraalikannanottoja mihinkään.

torstai 25. kesäkuuta 2009

Luolan löytyminen.

Israelista löytyi luola. Kun luola "löydettiin", Beduiinit varoittelivat menemästä sinne. Se oli kirottu ja sinne ei saisi tunkea. Tämä on siis hieman sama asia kuin Kristoffer Kolumbus joka "löysi" Amerikan.

Tämä uutinen sai tietysti erikoisia sävyjä.

Siihen on liitetty Jeesus ja muut pyhät asiat. Siihen liitetään jopa symboliarvoa kuinka se todistaa jumalan olemassaolosta. Tämä on melko erikoista, koska jos Suomesta löydetään joku luola jossa on tehty kaivostoimintaa ja joissa on suomalaisten muinaisuskontojen asioita, se ei tarkoita että nämä Jumalat saisivat mitään tukea asiasta. Päin vastoin, minua on uskontojen kohdalla aina ihmetyttänyt se, miten Jumala leviää vain ideologianjulistajien kautta. Että miksi Kristus ei ollut inkkarien tiedossa ennen kuin lähetyssaarnaajat ne kertovat.

Toinen merkittävä asia on tietysti Israelin asema. Sen nähdään antavan historian ja oikeutuksen sille että juutalaisilla on oikeus maahan. Tosiasiassahan intiaanit olivat Amerikoissa ensin eikä kukaan väitä että tämä historiallinen tosiasia pakottaisi valkoiset Amerikkalaiset takaisin "eurooppaansa josta ovat kotoisin". Tosiasiassahan Israelilla on oikeus olla valtio koska se on valloittanut alueita. Samoin paikalla aiemmin asuneilla oli samanlainen lupa. Moni voi pitää valloitussotaa pahana, mutta kertokaa maa jossa ei olisi niin tehty? Jopa Suomessa oli saamelaiset ensin ja me ollaan tulokkaita. Puhumattakaan niistä joiden vanhemmat ovat evakkoja, muualta tulleita. Ei kukaan sano että "menkää takaisin Karjalaanne"! Asiaa ei muuta se että Palestiina -nimistä valtiota ei ole koskaan ollut, sen syntytarve tuli siitä kun ihmisiä kasattiin jotta juutalaisille saataisiin tilaa. Ja he asuvat yhä säälittävissä telttaoloissa. Ja syy tässä on siinä että armon moraalijuutalaiset ei ole tehneet samaa mitä Suomessa aikanaan tehtiin evakoille, eli järjestäneet heille asuintiloja. Jos suomalaiset evakot asuisi "väliaikaiserikoisjärjestelysääliteltoissa" vielä ties kuinka monetta sukupolvea, hekin taatusti tekisivät pahojaan.

Ketään ei näyttänyt kiinnostavan että beduiinien taikausko oli varmasti yksi syy miksi sitä ei oltu löydetty aikaisemmin. Toisaalta taas kaikkia tarinoita ei voida uskoa vain siksi että niitä kerrotaan. Beduiinien kansantieto ei siis suinkaan auttanut tiedettä, vaan haittasi sitä.

Kysymyksiä.

Pelottaako lentävä lehmä? Eikö Lentävä lehmä antaisi vastaukset moniin elämän kysymyksiin?

Uskovaisten rinnastukset ateisteihin on aivan yhtä outoja. Jos ei usko lentävään lehmään, ei sitä pelkää. Ja se, että lentävän lehmän väitetään antavan vastaukset kysymykseen ei tarkoita että vastaukset olisivat oikeita. Siksi ateisti näkee uskovaisten toiminnan häiritsevänä.

Ehkä ateistit eivät vastustakaan Jumalaa, vaan sitä miten uskovaiset vetoavat uskonnonvapauteen mutta eivät sitä sitten halua muille antaa. Kuinka he tulevat hokemaan ja ajamaan asioitaan väkisin?

perjantai 19. kesäkuuta 2009

Sudet pulassa.

Jos susilla olisi uskontoa, niiden piirissä olisi varmaan vanhoja susia. Sellaisia, joiden mielestä susien pitää olla hengellisiä henkiä. Moraalin vuoksi. Sillä heti jos sudenpennuille kerrottaisiin että ne ovat eläimiä ja petoja, ne lopettaisivat olemasta laumaeläimiä ja raatelisivat toisensa hengiltä. Ja siinä ei ainutkaan susi voisi elää laumassa. Koko susilauman rakenne tuhoutuisi, ja sitten tulisi loppu. Tämän vuoksi ei voisi olla mahdollista että sudet eivät olisi hengellisiä olentoja, jotan "lihaa ja hammasta enemmän".

Tämä pätee myös ihmiseen, joka metsästää muita lajeja samaan tapaan kuin susikin. Ja elää ryhmänä. Mutta jotenkin ihmiset pitävät juttua hoopona susien, mutta eivät omalla kohdallaan.

lauantai 13. kesäkuuta 2009

Check this out!

Sain pikaisen reaktion erääseen vanhaan blogaukseeni.

Tämä on mainio osoitus siitä, miten tiettyjen uskovaisten puheet siitä että "rolipelaajia ei mollata" tai mitään vastaavaa ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Mitä "Juhani" -joka edustaa tahoa jolle minun ei pitäisi keskustella ja joita pyydän toistuvasti pysymään täältä poissa ja joilla ei riitä ns. sisälukutaito tälle - siis sanoi?

"J.K. Rowling on sanonut, että hän ei korota noituutta Harry Potter kirjoissa. J.K. Rowling on myös sanonut, että hän ei usko noituuteen sillä tavoin kuin kritiikot ovat hänestä puhuneet. J.K. Rowling on edelleen sanonut ettei hän usko taikuuteen siten kuin hän on sitä kirjassaan kuvaillut. Noista kommenteista voi päätellä, että hän uskoo jollakin tavalla noituuteen ja taikuuteen."

Aivan, jos minäkin sanon että hän en usko tavaraan, jota minuun yhdistetään, tarkoittaa sitä että hän uskoo siihen jotenkin? Tuo tulkinta vaatii ns. pahantahtoisen luentatavan. Jos minä sanon että en roolipeleissä "korosta noituutta" se todennäköisesti tarkoittaa sitä että vaikka peleissä esiintyy velhoja, en usko noituuteen tai taikuuteen lainkaan. Jos minä sanoisin että "roolipelaajaat ei usko noituuteen siten kuten hihhulit heidän väittävät uskovan" tarkoittaisin juuri samaa. Että en usko lainkaan noituuteen, eikä pelissä ole kyse todellisuuden muokkaamisesta, vaan samasta kuin elokuvien kohdalla. "Kaikki minkä TV:ssä näet ei ole totta". Samoin jos sanon että en usko taikuuteen siten kuin D&D -maailmassa se esiintyy, se ei kertoisi siitä että uskoisin noituuteen jossain toisessa muodossa. Vaan että en usko taikuuteen. Jotta voitaisiin järkevästi sanoa että Rowling uskoisi noituuteen, sen täytyisi tarkoittaa sitä että hän sanoisi että hän uskoisi noituuteen. Toki näitä esityksiä ei ole viitattu, joten tosiasiassa emme tiedä mitä Rowling on sanonut. Nyt tiedämme mitä hänen väitetään sanoneen.

"Kirjojen perusteella hän tietää paljon okkultiikasta sekä noituudesta. J.K. Rowling on myöntänyt, että hän on tutkinut paljon mytologiaa, okkultiikkaa, pakanauskontoja, kelttien uskomuksia, druidien uskontoa, noituutta sekä satanismia. J.K. Rowling myös tietää, että jotkut kirjan loitsuista ovat oikeita loitsuja, joita käytetään tosielämässä okkultiikassa ja noituudessa."

Entä sitten? Jos niihin ei usko, niin onko siinä jotain pahaa? Käsittääkseni televisioonkin tehdään kauhuelokuvia joissa otetaan selvää siihen liittyvistä perinteistä. Esimerkiksi ihmissusielokuviin voidan kaivaa arkistoja ja viitata "mystikkojenkin" rakastamia viittauksia. Tämä ei ole sama asia kuin että näihin asioihin uskottaisiin. Tekijä ei välttämättä usko niihin. Eikä katsojakaan. Toki aina löytyy niitä sairaita kauhuelokuvien ystäviä jotka uskovat että elokuvat ovat totta. Mutta tämä todellisuustajun vääristyminen ei ole elokuvantekijän, vaan sen katsojan ongelma.

"J.K. Rowling kirjoittaa pahuudesta, vaikka hän koittaa uskotella toisin. Rowling ei ole kirjoittanut kirjaansa pelkästään mielikuvitusta käyttäen, vaan on hakenut täsmällistä ja tarkkaa tietoa okkultiikasta Harry Potter kirjoihin, kirjat eivät siten ole pelkkää mielikuvitusta, vaan myös perustuvat todelliseen pahuuteen."

Eli juonet on siis löydettävissä kaikkialta? Mielestäni kirjassa ei ole mitään "normaalista taustatutkimuksesta poikkeavaa". Ainut mistä Rowlingia voidaan syyttää, on ahkeruus. Sen sijaan tälläinen taikuuspaniikki kertoo siitä että jotkut lukijat eivät osaa erottaa fantasiaa todellisuudesta. Minua on aina huvittanut eräs "tiettyjen kristittyjen" outo tapa. He vastustavat taikauskoa. Eivät koska se on höpöä, vaan koska he uskovat ne ihan kybällä.

Minun on vaikeaa ottaa heitä vakavasti. Olen nimittäin törmännyt "kristittyihin asiantuntijoihin", jotka ovat mukamas tutustuneet roolipeleihin. Olen aika aktiivinen niissä piireissä, ja en ole heihin siellä törmännyt. Enkä ole aktiivisuudestani huolimatta koskaan törmännyt mihinkään sellaiseen, jonka he väittävät olevan "arkipäivää". Toisin sanoen: nämä "asiantuntijat" satuilevat tarkoitushakuisesti. Ja sitten ihmettelevät että "miksi eivät tule meidän luo ja tykkää meistä ja meidän aatteesta vaikka me miten pontevasti niitä aina muistetaan herjata ja mustamaalata."

"J.K. Rowling on sanonut olevansa kristitty ja uskovansa Jumalaan. Miksi ihminen joka sanoo uskovansa Jumalaan kristittynä kirjoittaa kirjoja, jotka korottavat noituutta ja okkultiikkaa?"

En tiedä, ehkä samanlainen jotka tekevät televisioviihdettä jossa on väkivaltaa. Ehkä kaikki uskovaiset eivät ole samanlaisia. Itse olisin halukas uskomaan että asia ei olisi kuten hihhulit usein ajattelevat: Hehän asettavat itsensä Jumalaksi Jumalan paikalle ja tuomitsevat muut kristityt taivaaseen ja helvettiin, sen mukaan noudattavatko he juuri heidän näkemystään. Toivon että näin olisi, koska muutoin koko kristinusko pitäisi poistaa yhteiskunnasta ensi tein.

"J.K. Rowling luulee uskovansa Jumalaan, mutta hän ei usko Jumalaan siten kuin Raamattu opettaa. Ihminen joka uskoo Jumalaa ja Raamatun sanaa ei kirjoita, että on olemassa hyviä ja pahoja noitia (velhoja), kuten J. K. Rowling kirjoittaa kirjassaan."

Tämä on samaa ylemmyysasennetta, jossa paistaa lähinnä kommentoijan suvaitsevaisuus. Jos minä sanon että "tuollaiset kommentoijat vain luulevat uskovansa Jumalaan", ei se muutu pahaksi.

"Raamattu sanoo, että kaikenlainen noituus on pahaa ja syntiä. J.k. Rowling kirjoittaa kirjassaan, että Potterin taikuus on hyvää ja tämä jo yksistään todistaa sen että Potter kirjojen sanoma on pimeydestä ja tietenkin kirjassa on paljon muuta, joka edustaa pimeyttä. Kaikki kirjat, jotka kertovat noituudesta eivätkä sano niiden olevan syntiä ovat kirjoja, jotka edustavat pimeyttä olkoon sitten niiden kirjoittaja kristitty tai ei. Raamattu sanoo taikuuden ja noituuden olevan syntiä ja Jumalaan uskovan tulee uskoa siten kuinka Raamattu opettaa."

Tässäkin voisi huomauttaa siitä, että jos Rowling ei usko magiaan siinä muodossa missä se kirjassa on - kuten itse esitit hänen kannanotokseen. Niin se tarkoittaa sitä että se kirjan aineisto ei ole hänestä mitään noituutta. Hän ei siis voi esittää noituutta hyvässä muodossa, jos se ei hänestä ole lainkaan noituutta. Tämä siitä riippumatta vaikka uskottaisiin pahantahtoiseen höpöyhteyteen joka tässä rakennettiin tarkoitushakuisesti ja keinotekoisesti väkisin perustelutavalla jossa ollaan niin avaria että musta on valkoista. Nimittäun vaikka Rowling uskoisi "erilaiseen taikuuteen kuin mitä on esittänyt" ja olisi kristitty. Ja pitäisi noituuden opettamista pahana, moraalista ongelmaa/dilemmaa ei ole hänellä, koska kirjassa oleva olisi jotain muuta. Vai kieltääkö kristinusko mielikuvituksen käytön jossa viitataan vakiintuneisiin perinteisiin lähteenä?

Toisekseen taikuuden pahuus on kyseenalaista. Kristityt itse hokevat jatkuvasti taikuusjuttuja. Juhanikin varmasti levittelee montaa kuulemaansa rukousparannusta. Niiden opettaminen on taikuuden opettamista. Siinä kontrolloidaan yliluonnollista ja saadaan se tekemään kuten tahdotaan. Ei kristityt ole mitään taikuudenvastustajia. He vain nimeävät sen eri tavalla heti kun he itse viittaavat siihen. Se on silloin "ihme", ja niihin viittaaminen on hyvyyttä. Jos Harry Potteria olisi kutsuttu pappiskouluksi ja juoni olisi ollut identtinen, olisi samat kristityt kiittänyt että miten helvetin hienoa tukea kun oli "kristitty sankari."

Minusta taas kaikki tahot jotka pitävät taikuutta relevanttina ja todellisena asiana edustava taikauskoista kantaa. Kirjaimellisesti. Jos he eivät täytä taikauskon määritelmää, niin ketkä. Tätä kautta kaikki jotka missään mielessä vetoavat taikuuden olemassaoloon ovat tervettulleita todistamaan taikuusilmiön tieteellisesti ja palaamaan sitten asiaan. Siihen asti he ovat hairahtuneita hörhöjä.

Ja toisaalta, kun aiheena on "haitallisuus lapsille", niin olisi hyvä miettiä esimerkiksi Manaaja -elokuvaa. Sen tekijä on sanonut uskovansa demoneihin, joten se on tavallaan dokumentaarista aineistoa. Taikauskoon kieroutuneen ohjaajan teokseen ei ole pakko uskoa eikä pitää vakavana. Esimerkiksi minä voin katsoa em. elokuvaa ilman että ohjaajan aate mitenkään tarttuu. En pidä sitä dokumenttielokuvana tai minään.

"J.K. Rowling on valinnut päähenkilön nimeksi Harry Potter (Potter eng. savenvalaja). Babyloniassa oli naisjumalatar (Aruru/Istar), joka tarinan mukaan loi savesta (savenvalaja) ihmisen. Feminiiniset noituuskultit opettivat (Babyloniassa) naisen synnytysprosessin tuovan uuden elämän, jonka kautta ihminen kasvaa ja muuttuu elämään koko ajan korkeammalla tietoisuuden tasolla."

Niin, jännittävää onkin se, että kirjoissa ei kerrota tätä yhteyttä, Babylonialaisia ei mainita edes nimeltä tai mitään. Se löytyy vain niille jotka ovat jo tutustunut aiheeseen. Tätä kautta Potter ei itse asiassa opeta mitä noituus on: Keksittyjä juttuja ei voi erottaa käytetyistä. Siis vaikka taikuus olisi totta ja vaarallista, yhteydet on nähtävissä vasta jälkikäteen. Asiat ovat tuttuja vasta kun on niihin on jo tutustunut. Tätä kautta Potter vie ne lapset noituuteen jotka ovat jo noituudesta perillä?

"Tämän saman idean voit nähdä Potterissa, joka sai "uuden elämän" Hogwartin noitakoulussa, jossa hän opettelee uutta korkeampaa tietoisuuden tasoa noituuden avulla. J.K. Rowlingin päähahmo on syntynyt noituuden kultin muokkaamana ja hän opettaa noituutta kirjoissaan lapsille."

Joo, siinä sivussa opetetaan suvaitsevaisuuttakin, ja moukkamaiset opikeauskoaan korostavat velhot ovat pahoja. Tämä opettaa lapsille sen asian, että ylpeät, "puhdasoppisuuttaan" korostavat ja muita "kuraverisiksi" tuomitsevat ovat yksinkertaisesti epäkohteliaita moukkia ja edustavat pahuutta. Ymmärrän miksi Juhanin kaltainen kristitty kokee tämän itselleen uhkana.

Tolkien sydämessä.

Vakaana Tolkienistina olen huolissani siitä, kuinka tämä suosittu muoti -ilmiö, kristinusko, vaikuttaa ihmisiin, ennen kaikkea lapsiin. Kun lapsi lukee Raamattua, hänen mielensä hairahtuu ja hän alkaa uskomaan kirjan tapahtumiin totena. Tämä vääristää heidän maailmankuvansa.

Tosiasiassahan tämä johtuu vain siitä että yhteiskuntaamme on rakennettu kristinuskon kautta tyhjä olo, jota ihmiset normaalisti täyttävät luonnollisen reitin kautta: Ennen kerrottiin tarinoita ja satuja. Kun asioissa on edistytty, fantasiakirjallisuus ja roolipelit ovat olleet luonnollinen keino täyttää normaali fantasiantarve. Kristinuskon arvotyhjiö harhaanjohtaa lapset pois Tolkienista ja kohti vääriä arvoja. Suurin syyllinen ei ole lapsi, joka vain hakee täyttymystä normaalille tarpeelleen.

Ylläoleva teksti saattaa kuulostaa kummalliselta. Mutta se on itse asiassa juuri sen tyyppistä tavaraa, jolla fantasiakirjallisuutta ja siihen liittyviä aiheita käsitellään ja kohdellaan. Moni kristitty voi tietysti sanoa että "ero, oltiin ensin", mutta he unohtavat että kristinuskohan on melko nuori uskonto, ja sen juuret, Juutalaisuuskaan, ei ole maailman vanhin uskonto. Mesopotamiassakin oli erilainen uskonto ennen. Kristinusko tunki alueelle jossa oli Roomalaisten uskoja "ensin".

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Hallitus vai hulluus?

Avaruusolennot ovat herättäneet puheita. Koska USA:n pitää tiedottaa kaikista, heiltä vaaditaan selvityksiä asioista. Tietenkin tässä on se erikoinen asia, että kyselijät haluavat omien sanojensa mukaan vain tietää.

"Have the tens of thousands of documented sightings over the years been the result of a collective psychosis, a self-delusionary fabrication of the mind, or is there something more to these incidents?"

Mutta kun heille vastataan jonkun näiden vaihtoehtojen kautta, he eivät tyydy. Vasta kun vastaus on "UFOT tuli" tai vastaavaa, vastaus on "rehellinen ja kelpaava". Sillä muita on jo kokeiltu, eikä ne vastaukset ole koskaan tyydyttäneet ketään UFOihin luottavaa.

Tämä tulee esiin katsomalla UFOilijoiden omia ohjelmia ja tuotantoja. Jos hallitus selittää sen minkä voi, se on vääristeltyä. Sitten yksi anonyymi upseeri sanoo jotain ja se on uskottavaa. Samoin "silminnäkijöiden" kertomukset otetaan eikä heidän koskaan vaadita todistavan kertomuksiaan. Ne sitten pitäisi ottaa vakavina ja dokumentoituina. Jos minä otan nauhurin, ja saan naapurit jauhamaan samaa shittiä kanssani nauhalle, UFO -kriittisyydellä siitä tulee tositapahtuma. Toki mukana voi olla aitojakin kertomuksia, mutta kun tarkkuus on tuota tasoa, ei voida luottaa että tälläinen roska on kunnolla eristetty. Silloin tuloskaan ei ole luotettava, eikä eroa kansantarinoista. Siksi sellaisenkin avaruuselämän asiantuntijaporukan kuin vatikaanin edustajien kannanotot ovat todisteita.

Minusta tuntuu että tämä on normaalia: Esitetään avomielistä, ja sanotaan että "ihmiset saa tehdä omat päätelmät". Mutta jos ne eivät ole sellaisia kuin halutaan, ne eivät kelpaa. Mitä ovat "keskustelunherättäjät" ja "selvittäjät" ja "vaihtoehtojen pohtijat", jotka eivät keskustele, eivät selvitä ja jotka ovat päättäneet tuloksen valmiiksi? Oh yes, their name is "Larry Klayman's Freedom Watch".

Bussikampanjoiden vertailua.

Monet muistavatkin, miten ateistien bussikampanja oli uskovaisista "loukkaava". Sellaisia ei saisi tehdä. Samaa valittivat Amerikan Uskovaisetkin.

AiG:n bussikampanja on hauskaa katsottavaa. Siinä on lapsi aseen kanssa ja kysymys joka vapaasti suomentaen menee että "Jos Jumala ei merkitse hänelle mitään, miten sinä voisit merkitä mitään?" Loukkaavuus sallitaan ilmeisesti vain toiseen suuntaan. Metro -lehdessäkin asti Suomalaiset kreationistit selittelevät että USA:ssa on evolutionisteja jotka oikein elävät herjaamisella. Tuntuu että oman pesän siisteys on näiltä valittajilta jäänyt huomaamatta.

Niin kauan kuin heidän oma isoimpiin kuuluva organisaationsa ajaa tuollaista isolla linjalla monessa paikassa, voidaan miettiä miksi heitä pitäisi kohdella kiltisti ja ilman herjasanoja? En ole vielä missään nähnyt yhtään ainutta uskovaista joka olisi loukkaantuneena touhottanut siitä miten tuo tässä käsitelty mainoskampanja on paha ja kauhea ja "loukkaava". Kun verrataan siihen miten "kauhea" ateistien bussikampanja oli:Havaitseeko joku muu jotain epätasapainoa tässä kohden? Ei ole ihme että hihhulit eivät ole reiluja. Mutta entä muut? Heiltä sentään voisi odottaa jotain.