tiistai 24. helmikuuta 2009

Miten?

On erikoista:
*Helvetillä varoitellaan, ja taivaasta muistutetaan jotta ihmiset uskoisivat.
*Uskonnon kerrotaan tuovan moraalin, koska se on Jumalasta

Kuitenkin näiden tulisi tuottaa uskoa vain jos niihin uskoo jo valmiiksi. Helvetillä ja moraalilla perustellaan uskontoa, mutta ne rakennetaan siten että ne eivät ole uskottavia ennen kuin taustalla on jo valmiiksi se uskonto. Et mieti miten pelastua Helvetillä ennen kuin uskot Helvettiin, joka taas on kristinuskon dogma.

Usko näihin uskontoperusteluihin on mitenkään järkevä vasta jos uskoo.

Ilmankos ihmiset eroavat kirkosta ja vieraantuvat uskosta kun sen nimessä esitetään vakavalla naamalla tuollaisia asioita. Uskon nimissä typerehtiminen tavalla, joka on ulkopuolisesta typerää, vaikka kenties uskovasta vaikuttaa niinkin fiksulta, ei ole paras keino hankkia suosiota.

Uskonkin että uskovaiset tai vähintään heidän järjestönsä jollain tasolla tietävät että "pelastuksella" tälläistä typerihtimistä ei voi perustella. Pelastusta voisi tuoda enemmän jo se, että tuon tason toimijat pysyisivät kotona.

Luulenkin, että uskovaiset käännyttävät lähinnä itseään, he uhraavat aikaansa uskonnolle ja tämän jälkeen he ovat kuin WinCapitan uhrit: He ovat uhranneet vaivaa, ja väärässä olemisen tunnustaminen tarkoittaisi sitä että tunnustaisi itselleen että on huijattu, tyhmä ja epärationaalinen.

Ei kommentteja: