Merkitys

Minusta suurin ero ateismin ja uskonnon välillä on olennainen ero on siinä mitä sana "merkitys" tarkoittaa.

Uskovaisille ateismi merkitsee merkityksettömyyden tunnetta ja uskonto edustaa tämän tyhjyyden torjumista. Ateistit taas eivät koe elämäänsä merkityksettömänä. Syy on siinä, että uskovaisten tapa katsoa "merkitys" on suoraan sanoen outo: Kyse ei ole niinkään siitä että näkee elämän asiat elämisen arvoisina, kuten ateistit tekevät.
* Uskovaisten "merkityksessä" kaikki täytyy olla ikään kuin katettuna juuri ihmistä varten ja kaikella täytyy olla tehtävä. Tämä näyttää ateistista ylpeydeltä.
* Ihminen ei vain synny elämään ja päättämään asioista ja kokemaan asioita, vaan hän on vain jonkun auktoriteetin tarkoitusten seuraamista. Ateistista tämä näyttää vain pelkältä "orjuudelta". Se on sama, kun vaihtaisi demokratian despotismiin.
* Uskovaisille elämä on ikään kuin kasvatuslaitos, jossa ei ole sattumaa. Kärsimys ja pahat asiat koettelevat, jalostavat ja rankaisevat. Hyvät asiat näyttävät tarkoituksen hyvyyttä. Ateistista on erikoista, että nämä käsitellään näin keskenään ristiriitaisella tavalla.
* Uskovaisuudessa korostetaan syntisyyttä, normeja, kelpaamattomuutta ryhmälle ja korostetaan että ilman ideologiaa ihminen on paha, ja ansaitsee siksi Helvetin rangaistukset. Ateistista tämä näyttää nimen omaan ihmisen alentamisesta: Ihmisen arvo on nolla ja ainut tapa jolla hän saa mitään arvoa on ideologian kautta saatavaa. Syntisen rakastaminen ja synnin vihaaminen voi toki pinnallisesti kuulostaa hyvältä, mutta tosiasiassa uskovainen sanoo "en vihaa sinua, vaan kaikkea sitä mitä pidät tärkeänä ja mitä arvostat". Ihmiskuva on tässä tapauksessa aika "bizarre".
* Uskovaisuudessa korostetaan sitä kuinka he tietävät KAIKEN valmiiksi. He toki moittivat esimekiksi ateisteja siitä, että NÄMÄ olisivat ylpeitä. Kuitenkin juuri HE ITSE väittävät että heillä on jotain sellaista tietoa, jota muilla ei ole, ja että juuri tämä tieto tekee heistä PAREMPIA IHMISIÄ. Uskovainen esittää, että tämän supermahtiaseman ja tuonpuoleistiedon hyväksyminen on "nöyryyttä", koska siinä viitataan suuriin voimiin ja mahtiin. Ateistista tämä ei näytä "vaatimattomuudelta" vaan "itsekeskeisyydeltä" tai "sisäänpäinlämpiävyytenä". Ateistista se, että joku uskoo että tätä suurta "nöyryyttävän mahtavaa" tuonpuoleista ja sen tapahtumia voidaan hallita jollain supertiedolla, ja että uskovaisilla on jokin supermegasuuri ja keskeinen osa siinä sopii enemmän suuruudenhulluihin fantasioihin. Ateistista tämä näyttää niiltä supersankarihaaveilta, joita heillä itsellään ehkä oli joskus lapsena. Ne eivät olleet mitään vaatimattomia kuvitelmia.
* Uskovaisten ryhmän valta on sitä suurempi, mitä enemmän se ottaa kantaa tuonpuoleiseen, luonnonilmiöihin ja poliittisiin mielipiteisiin. Kaikesta tästä tulee yksi paketti, joka on pakko ottaa kokonaisuutena tai hylätä kokonaisuutena. "Puolella-Vastaan" -asettelu on vahva. Ateistista tämä näyttää "oudolta".
* Uskovaisilla tärkein yksikkö on ryhmä, sen perinteet, totteleminen, ryhmäkuri, ja uskonnon tarinat sisältävät näitä tukevat elementit. Uskonto tukee tätä tarinaa, jossa ikään kuin "opetuksena" on se, että ryhmän jättäminen johtaa vakaviin tuhoihin. Siksi esimerkiksi Raamatussa Onanin alta aukeaa maa, kun hän vuodattaa siemenensä kedolle. Jotta nähtäisiin että totteleminen on kaikki. Sen ulkopuolella on vain tuhoa. Ateistista tämä näyttää melko samalta kuin keskitysleirin kyltti "Työ vapauttaa."

Uskovaiselle "merkitys" on jonkinlainen näiden elementtien summa. Sekoitus kaikkitietävyyttä henkisestä maailmasta, jota ei voida nähdä tai tutkia, tieto kuolemanjälkeisyydestä, suuruudenhullut fantasiat ja satuilut siitä miten uskova on maailman keskipiste, johon esimerkiksi kaikkivaltiaan Jumalan kiinnostus kohdistuu, ja kuinka uskova on niin mahtava että voi ymmärtää ja hallita sitä mitä tässä pökerryttävän ihmeellisessä taikamaailmassa tapahtuu.

Ateistin elämä taas on helposti käytänönläheisempää. Uskovaiset toki pitävät uskonasioitaan erityisen merkittävinä, mutta ainakin minua ihmetytti, kun paikallislehdessä eräs uskovainen selosti miten "hyvä ja tärkeä on että lehdessä käsitellään myös uskonasioita" kun siinä kirjoitellaan myös "vähemmän tärkeistä asioista", kuten koirien kakkantamisasioista. Minua hieman ihmetytti, että miten ne ovat "vähemmän tärkeitä". Minusta näyttää että nämä suuruudenhullut fantasiat itse asiassa vain yrittävät alentaa elämän arvoa, tehdä siitä jonkinlaista "vain" elämää, joka on jotain "alempaa" ja joka ei siis ole "riittävän hyvää". Ateistin silmin tämä näyttää siltä, kuin esimerkiksi minun surkea epäonnistuminen batmanurallani tarkoittaisi sitä, että elämäni olisi sen vuoksi "merkityksetön".