Tylsä maailma.

Hihhulit painottavat ihmeparanemisia ja erilaisia ihmeitä. Joku saa profetoimisen lahjaa, toinen solkottaa "enkelten kieliä". Monia ihmeitä tapahtuu, ja Herra vastaa rukouksiin. Myös lapsuudessa on koettu henkien hyökkäyksiä. Joku näkee demoneja nykyisin ja toinen taas osaa karkoittaa niitä. Jopa UFOkokemuksia ja kummituskokemuksia kerrotaan ja näiden sanotaan olevan demonejen aikaansaannoksia.

Ja tavallaan uskovaiset eivät monesti enää usko puhtaasti Jumalaan, vaan jotenkin heidän arvostuksensa ja uskonsa siirtyy myös näihin ihmeidentekijöihin ja kokijoihin : Ihmeidentekijän kritisointi muuttuu uskonnon kritisoinniksi. Jos todistat että joku ihmekertomus on kusetusta, olet uskontoa vastaan. Tämä on sinänsä erikoista.

Pohjimmiltaan tämä taitaa olla raadollisemmin sitä, että he eivät arvosta tavallista elämää. Kaiken pitää olla extraordinary: Toisin sanoen heistä maailma olisi "tylsä". Siksi he uskovat erikoisiin ilmiöihin, koska jos maailma olisi luonnollinen, äärellinen eikä siinä olisi ihmeellisyyksiä, se ei olisi mielenkiintoinen ja elämisen arvoinen.

Minusta näin ei ole.

Uskonnolliset uusnatsit.

Saastaisen huoneen blogissa vieraili jo aikaa sitten herra "Mies tuli junalla". Kirjottelinkin hieman hänen kommentointiinsa liittyen jo aikaisemmin. Hänen punainen lankansahan oli se, että jos Jokelan ampuja ei tehnyt mitään ateismin kanssa ristiriitaista, hän toteutti sopusointuisesti ateismia mutta jos Helluntailainen murhaa, hän rikkoo uskonsa rajoja, jolloin aatetta ei voida syyttää. Mielestäni ateismin ydin on "vapaus", joka tarkoittaa raakasti sitä, että ateisti ei seuraa mitään oppia, vaan elää itse. Tällöin vastuuta ei voida jakaa muille, vaan tekijä yksin on ansiokas tai syyllinen. Aate ei kuulu asiaan muutoin. Mutta otetaan nyt kuitenkin tämä periaate pohjalle.

Siirtykäämme uusnatsismiin. Sehän ei nykyään ole ihan sellaista kuin meille kerrotaan. Hehän vastustavat holokaustia, kiistävät siis että juutalaisvainot olisivat tapahtuneet. He eivät siis kannata mitään kansanmurhia sinällään. Ja tähän uusnatsiporukkaan kuuluvat ovat oikeistolaisia. Myös ääriuskovaiset ovat tunnetusti taipuvaisia oikeiston suuntaan. Tämä on johtanut siihen, että Amerikoissa suuri osa kuului Ku Klux Klaaniin. Nykyisin olen huomaavinani, että sama kuuluu olennaisena osana myös fundamentalistikristilliseen skeneen. Kaikki eivät toki ole natseja, mutta heitä on paljon. Otan esimerkiksi Totuuden toisen puolen, Saataisen huoneen mainitsemat radio -ohjelmat, ja tietenkin "Scripta, tarinoita uppoavasta lännestä.

Näissä kohdin huomautan, että ateisteja syytetään tyypillisesti "vasureiksi". Tästä löytyy esimerkkiä muun muassa tästä tiedefoorumin ketjusta. Toisin sanoen oikeistolaisuus olisi näistä "Jumalallisista oikeistoveikoista" jotenkin ateismin linjausten vastaista. (Tämä ei tietenkään estä sitä että evoluutiota syytetään ateistiseksi ja natsistiseksi.)

Nämä edustavat maailmankuvaa, jotka tuntuvat uskovan että kulttuurimme romahtaa. Ja se uppoaa, koska valtauskonto vaihtuu. Muutumme barbariaksi suoraan sen takia että kristinuskosta luovutaan ja se korvataan islaminuskolla. (Mistä malliesimerkkinä on tuo tiedefoorumin ketju, jonka suosittelen luettavaksi sen näyttämien arvojen vuoksi.) Tai vähintään että islaminuskoiset maahanmuuttajat ovat erityisen konkreettinen ongelma. Tyypillisesti näistä puuttuvat prosentuaaliset analyysut: Karkeasti: Meille kerrotaan kuinka "neekerit käyttävät Khatia", mutta ei kerrota että kuinka suuri osuus heistä käyttää ja näitäö kauheuksia ei vertailla eurooppalaisten rikollisuuteen kokonaisuutena. Jätetään esimerkiksi mainitsematta että Islaminusko kieltää viinan, jolloin Khatinpolttelijat sitte ryyppäävät kristittyjä vähemmän. Muutenkin jutut tuntuvat enemmän "meiltä salataan" kuin "tässä ovat luvut" -mallisiksi.

Toki olen yhtä mieltä sen kanssa että islamiin liittyy pahojakin asioita, mutta että "ei pitäisi yleistää". Haluan siis jakaa islamilaiset samaan tapaan hihhuleihin ja muihin, kuin kristitytkin. Eli vastustetaan pahoja asioita, ei koko uskontoa.

Tosin en usko että islaminuskosta tulisi valtauskonto, koska suurin osa islamin väestönkasvusta taitaa johtua enemmänkin maahanmuuton määrästä ja näiden lisääntymisestä keskenään. (Eli vähän samaan tapaan kuin Jehovan Todistajien kohdalla: Suurin osa uusista jäsenistä ovat uskovaisten lapsia jotka liitetään vanhempiensa uskoon.) Uskon että tämä tulee tasaantumaan jollekin tasolle eikä mitään uskonvaihtoa tule tapahtumaan. (Jos jonkin aatteen % -osuus kasvaa, se ei tarkoita että tämä tulisi jatkumaan aina. Muutenhan tulevaisuus tarkoittaisi että liittyisimme Hare Krishnoiksi ja kaikkiin uususkontoihin. Näitä on niin paljon että en usko että ne kaikki voisivat ryhtyä pääuskonnoksi.)

Selvästi tälläinen uusnatsismi ei ole mitenkään erityisen hihhulien uskomusten vastaista, koska sitä puolustetaan niin innolla. Näyttää siltä että suurin synti, jonka Hitler teki, oli se että hän teki tekonsa juutalaisille. Toki tuntuu että uusnatsien linjaus ylipäätään on nykyisin ainakin puheidensa tasolla lauhtunut väkivallattomampaan suuntaan. Mikä on tietysti hyvä asia mutta ei oikeuta "luokitteluun uskonnon, ihonvärin tai muun vastaavan johdosta" joka onkin sitten syrjinnän määritelmä. Karkeasti voisi sanoa että keskimääräisen hihhuliuskovaisten maailmankuvan kannalta syrjintä on enemmän maailmankuvan mukaista kuin "evoluutikoilla=ateisteilla=vasureilla=kommunisteilla".

Ja tästä päästään siihen mitä "mies tuli junalla" sanoi...

Purkaa Paahtoleipää.

Me kaikki tiedämme Jeesuksen, jonka naama ilmestyy paahtoleipiin. Kuitenkin myös Michael Jackson pystyy samaan. Itse asiassa minusta tuo Jacko -paahtoleipä on erittäin laadukas verrattuna Jeesuksen ilmestymisiin. Siinä on selvästi parempi resoluutio, ja naamakin sopii todella tarkasti. Jeesusta kuvaavat leivät ovat yleensä epämääräisempiä.

Jos paahtoleipään ilmestyvä Jeesus on todiste nimen omaan Jeesuksen mahdista - eikä esimerkiksi meidän tavastamme nähdä naamoja lähes kaikessa - tämä todistaa että Jeesusta vieläkin suurempi mahti on Michael Jackson. Toki monet ovatkin varmasti sitä mieltä, että mies joka keksii moonwalkin käymättä kuussa on suurempi nero ka ihmeen tekijä kuin joku joka tarinoissa muuttaa veden viiniksi. Siihenhän nyt pystyy minun enonikin. Tosin sillä erolla että hän osaa muuttaa veden pontikaksi, eli joksikin vieläkin päihdyttävämmäksi.

Psykoanalyysi.

Hihhulit vihaavat psykoanalyysiä ja Freudia. Ei tarvitse olla mikään Einstein huomatakseen tämän: Jos aihetta ottaa puheeksi, saa kuulla kuinka tämä epätiede alentaa ihmisen seksipedoksi. Joskus tähän ei tarvitse edes pumppaamista. Sitä haukutaan muutenkin ja kaikki terapiamuodot liitetään siihen innolla.

Toisin sanoen tätä vihataan.

Tässä en nyt ota kantaa psykoanalyysin oikeaan toimivuuteen, vaan ihan puhtaasti siihen, minkälaista kielenkäyttöä uskovaiset sitten käyttävät: Täsä löytyy hieno listaus saastaisesta huoneesta. Varhaislapsuutta, suhdetta vanhempiin, ja muutenkin kielenkäyttö kuulostaa aivan psykoanalyyttiseltä. On tiedostamattomia kipukohtia.

Vaikuttaakin siltä, että "uskonterapeutit" käyttävät itse juuri sitä kovasti vastustamaansa psykoanalyysiä.

Mitä sydän sanoo.

Paholaisen Asianajajan blogissa anonyymi kommentoija puolusti helvetillä uhkailijoita seuraavalla tavalla:

"Onko tuo vakavasti otettava uhkaus sellaiselle ihmiselle, joka ei usko helvettiä olevan olemassa?"

Vastaan hänen kaltaisilleen. Kun aiheena on uskovaisten suvaitsevaisuus, tärkeintä ateistille on se, mitä sanojan sydän sanoo. Ja uskon että tässä asiassa moni muu on täysin samaa mieltä: Tälläinen sanominen on turhaa, koska Helvetillä uhkailija itse uskoo uhkaukseensa.

Vertaan tilannetta siunaukseen. Kun uskovainen esimerkiksi pyytää saada rukoilla ateistin puolesta, tai jos hän sanoo tälle "siunausta" ja sanoista kuulee, että hän tarkoittaa sitä, tämä merkitsee ainakin minulle aika paljon. Sillä sanoissa on empatiaa. En usko siunaukseen ilmiönä, mutta uskovaisen halu siunata ja rukoilla kertoo että hän ihmisenä ja yksilönä välittää. Ja jos rukousta pyytää saada tehdä, en minä ole edes raaskinut kieltäytyä. (Toki väkisin siunaus on sitten oma lukunsa, mutta tässä kyseessä on pyyntö, jolloin hän kertoo arvostavansa myös muiden näkemyksiä.) Näitä onkin joskus tullut jopa vastaan.

Kukaan uskovainen ei toistaiseksi ole kertonut että ateistin puolesta rukoilu olisi merkityksetöntä ja turhaa toimintaa. Yleensä tässä vaiheessa muistetaan viitata hyvään tahtoon. Kuitenkin kun uhkaillaan Helvetillä, tilanne tuntuu olevan jotenkin olennaisesti erilainen.

Tosiasiassa tilanne eroaa ainoastaan siten, että tässä tapauksessa empatian ja välittämisen sijasta rantataan vihan perään. Ja näiden puolustaja ei tee yhtään mitään muuta kuin yrittää oikeuttaa tämän vihan lietsonnan. Millaisille uskovaisille tälläinen sopii? No, tässä kohden ainakin selviää miksi kommentoija on jäänyt anonyymiksi: Moisen suvaitsemattomuuden puolustamiseen vain harva kehtaa ryhtyä omalla nimellään. Anonyymiksi jääminen on siksi viisasta, tosin se voi kertoa myös siitä miten henkilö itse tietää sillä uskovaisten kuuluisalla "jollain tasolla" sen miten paljon sen taakse voi ylipäätään kehdata liittää naamaansa ja persoonaansa.

Ainut puolustus, jonka anonyymille voisi saada, johtaisi kuitenkin ojasta avantoon.

Ahneudesta uskojat, halusta huokujat.

Kun olin nuorempi, kävin kirkossa. Muistan sieltä erään saarnan, jossa kerrottiin enkelistä. Enkeli kulki maan päällä ja keräsi rukouksia. Suurin osa oli pyyntöjä. Ihmiset halusivat hyvinvointia, parannusta, rahaa, jopa lottovoittoa rukoiltiin. Sen sijaan kiitoksia ei rukouksissa ollut kuin harvoin.

Saarnan tarkoituksena oli tietenkin muistuttaa siitä että uskonto on muutakin kuin pyytämistä ja vaatimista, muutakin kuin "joululahjatoiveita joulupukilta", johon saarnassa pyyntöjä verrattiinkin.

Uskonnossa on kuitenkin laajemmin aivan samasta asiasta puhetta. Tosin siitä ei saarnassa muistettu mainita. Se on nimittäin ajatus pelastumisesta ja uskon tuomasta onnesta. Niistä nimittäin muistetaan mainita. Tuossakin jumalanpalveluksessa pelastusta toitotettiin.

Muutoinkin kun juttelee uskovaisten - siis sekä hihhulien että muiden - kanssa, huomaa kuinka usein puheet siirtyvät nimen omaan uskovaisten saamapuolelle. Pelastus mainitaan useammin kuin uskonnon tuoma eettisyys. Mainitaan että uskonto tekee onnelliseksi, mutta ei korosteta sitä kuinka sen tulisi tehdä eettiseksi.

Kun katsoo sitä miten uskovaiset puhuvat pelastuksestaan : Tärkein asia ei olekaan se, miten he saavat olla hyviä tai se, että Jumala on Tosi. Tärkeä muistuttamisen arvoinen, useimmiten toistuva -siis tärkein- asia on se, että Jumala pelastaa juuri heidät ja rakastaa heitä. Tähän löytyy syy ahneudesta ja itsekkyydestä : Jos Jumala olisi toisen lainen, Hänestä ja Häneen uskomisesta ei olisi uskovaisille itselleen hyötyä. Näyttääkin siltä että enemmistölle suurin positiivinen motiivi uskolle on siis ahneus ja negatiivinen motiivi pelko kuolemisesta. Ensimmäistä kohti ja toista karkuun, siinä ahenususkonnon sisältö pähkinänkuoressa.

Mielestäni uskonto, joka ei tee meistä ympärillemme tarkemmin tarkkailevia ja muiden ongelmat näkeviä, empaattisempia ja herkempiä ja auttamishaluisempia ihmisiä, siitä ei kannata hirveästi mainostella muille. Jos uskonto tuo enimmäkseen yksilön omaa onnellisuutta, hänen kannattaa uskoa hiljaisemmin.

Muussa tilanteessa kun näyttää siltä, että uskonto tekee herkäksi ainoastaan hyppimään muiden vakaumusten varpaille. Ja vain siksi että ahneus kokee vetoa siihen ja koska henkilö itse tulee siitä onnelliseksi ja päättelee tästä että se sopii kaikille muillekin.

Oikeus onnelliseen ateismiin.

Uskovaiset aika usein kertovat kuinka ateistit ovat "maailmankuvallisesti sitoutuneita" näkemykseensä. Tässä he viittaavat siihen, kuinka ateistit tunteenomaisesti uskovat "jopa enemmän kuin uskovaiset" omaan asiaansa. Toisin sanoen selvästi on piiri joka väittää että ateistit saavat jotain vakaumuksestaan, muutenhan tätä tunnesitoutumista ei voisi olla.

Toisaalta samat tyypit sitten kuitenkin kiistävät tämän täysin: He korostavat kuinka ateistit korkeintaan luulevat olevansa onnellisia. Että maailma ei anna onnea ateisteille, ja todellisen rauhan saa vain todellisessa uskossa. Tämä ei kuitenkaan sitten ilmeisesti tuota uskovaisille mitään emotionaalista sitoutumista, koska he syyttävät nimen omaan ateisteja sitoutumisesta: Heidän olisi oltava parempia.

Kuitenkin tästä ateistejen näennäisonnellisuudesta heillä on todisteena vain uskovaisten kertomuksia. Näissä taas olennaista on se, että joko he eivät koskaan ole olleet itse ateisteja, jolloin he vain arvailevat, tai sitten he teeskentelevät olleensa ateisteja ja arvailevat silti. Tai sitten he ovat olleet ateisteja ja ovat kääntyneet uskoon. Tässä järjestys ratkaisee: Kun katsotaan esimerkiksi argumentti.fi:n pitäjän, Timo Tiaisen historiaa, huomataan että hän on ollut uskovainen ennen ja pitää nykyistä parempana. Kääntyneet toisin sanoen tuntevat aina että uusi juttu on parempi kuin vanha.

Ateistien "onnettomuus" johtaa sitten siihen, että uskovaiselta ei koskaan kysytä miksi hän oikein saa intonsa julistaa. Se on kuin itsestäänselvyys, jota ei kyseenalaisteta. Ja kyseenalaistaminen on vähintään rikos sananvapaudelle, uskonnonvaudelle ja kaikelle muulle hyvälle. Mutta ateistilta on OK kysellä samoja asioita. Jos uskovainen selittää onnessaan ihmeparanemisista, jutun kyseenlaistajan tulisi mennä onnellisille ihmisille räyhäämään tai sitten vain pitäisi uskoa kympillä. Kritiikki vie onnen, joten sitä ei sitten ilmeisesti saisi esittää. Ateistilla taas ei ole ilmeisesti onnellisuutta - vaikka heillä tietenkin on samanaikaisesti se tunteenomainen sitoutuminen - jota voisi mitenkään vahingoittaa tai loukata. Ilmeisesti ateistit eivät hihhuleista ole lainkaan tuntevia ihmisiä. Tai sitten he vain tuntevat vihaa Jumalaa ja uskovaisia kohtaan. Onnellisia he eivät voi olla, vaan ainoastaan väkivaltaisia ja vihaavia negatiivisia ihmisiä, jotka ovat valmiita lähes murhaamaan muut oikusta.

Tästä ei oikein ole lähtökohtia sopuisaan jutteluun. Eikä siis ihme, jos karkeitakin erimielisyyksiä syntyy. Sellaiset ovat väistämättömiä, kun toinen on keksinyt käsitteen "synti" joka tarkoittaa lähinnä kaikkia jotka eivät ole samanmielisiä heidän dogminsa kanssa. Toisin sanoen, kiistely on väistämätöntä kun toinen osapuoli on sitonut syrjinnän ja toisen näkemysten vihan (koska ne ovat syntiä) olennaiseksi osaksi maailmankuvaansa. Jos uskovainen siis kohtaa epäkohteliaisuutta ateistin taholta, hänen ei tule olla lainkaan yllättynyt. Sillä yllättyminen siitä että ali-ihmisenä pidetty ja sellaisena kohdeltu jonka näkemykset ovat vain ja ainoastaan "vaarallisia" joiden "kritisoiminen on suorastaan uskovan velvollisuus", sitten loukkaantuu.

Ateistien suuttumisesta yllättynyt ja tästä moittiva uskovainen on aivan sama, kuin jos joku menisi viikonloppuna nakkikioskijonoon kertomaan satunnaiselle tyypille kuinka "Se on ihan ruma, tyhmä ja muutenkin paska tyyppi ja näkemyksetkin on perseestä" ja sitten ihmettelisi ja moralisoisi kovaan ääneen kun hän illan mittaan toimintaa jatkettuaan saisi turpaansa. Eli ateistejen toiminta ei välttämättä ole ihan eettistä, mutta se on silti inhimillisesti erittäin ymmärrettävää ja lähes jokainen tekisi samassa tilanteessa itse juuri samoin.

Minusta on silti ihmeellistä että Suomen kaltaisesta sivistysvaltiosta oikeasti löytyy ihmisiä, jotka vaativat oikeutuksia maailmankuville. Luulisi että oiekus mielipiteeseen ja uskontoon ja uskonnottomuuteen olisi selviö. Mutta näyttää siltä että hihhuleille oikeudet ovat vain jotain joka kuuluu heille itselleen. Heillä on oikeus haukkua muita maailmankuvia - muutoin muut kieltävät keskustelun ja vainoavat siksi uskovaisten näkemyksiä - mutta heidän maailmankuvaansa ei saa loukata, koska se on vainoa.