Ydin ja reunat.

Sam Harris on esittänyt, että uskonnollisuudessa on ydinosa ja reuna -alueet. Ydin on pieni mutta pippurinen fundamentalismi. Reuna -alueet taas maltillisempia uskovaisia. Harriksen mukaan reuna -alueet toimivat puskureina, jotka estävät ytimen kritisoimisen. Mielestäni tämä näkemys on perusteltu: Kun kritisoidaan fundamentalismia, uskovaiset puolustautuvat helposti sillä kuinka vihaiset ateistit käyttävät vain ääriesimerkkejä ja käyttävät sitä koko uskontoa vastaan. Fundamentalistit taas menevät reuna -alueiden suojaan kun puhutaan esimerkiksi politiikasta ja uskovaisten määrästä. Kokonaisuudesta syntyy se, että melko usein ateisteja syytetään yksisilmäisyydestä vain siksi että he moittivat näitä ääri -ilmiöitä. Mutta jos he vastustavat koko uskonnollista ilmiötä, heille muistutetaan uskontojen hyvistä asioista.

Oikein ei voi siis tehdä.

Ateisteja pyydetään aina määrittelemään, mitä on se uskonto jota he vastustavat. Uskovaiset itse kuitenkin tekevät juuri täsmälleen samaa: Ei ole tavatonta lukea Dawkinsin kritiikkiä, jossa muistutetaan kuinka Stalin ja Pol Pot olivat ateisteja. Samoin Jokelan ampumatapauksen yhteydessä oli selvää, että koko ateistista linjaa moitittiin nimen omaan yksittäistapaukseen vedoten. Kuitenkin ateismi on erittäin monisäikeistä - itse asiassa uskovaiset itse muistuttavat siitä kuinka ateismissa ei ole määräyksiä ja normeja. Tästä seuraa se, että ateistit ovat laajempi ja mielipiteissään moninaisempi näkemys. Uskovaisen tulisi siis korostetusti määritellä se, mitä hän tarkalleen ottaen on vastustamassa. Toisaalta fundamentalistit moittivat luterilaisia innolla. He ovat ikään kuin "miltei uskossa" ja haaleita. He ovat ikään kuin laiskoja kristittyjä jotka eivät seuraa "koko sydämellä" oppia. Mutta heidän tarjoamansa suoja otetaan aina vastaan kun se sopii hihhuloinnin oman PR:än ja kritiikintorjunnan tilanteeseen.

Uskovaiset eivät siis ole johdonmukaisia toimissaan.

Tästä on hyvänä esimerkkinä nyt tapahtuva Israelin aggressiotoiminta palestiinalaisia vastaan. Esimerkiksi eilisen päivän Metro -lehden tekstiviesteissä oli puolustettu Israelia kiivaasti: Perustelu oli siinä, että kun palestiinalaiset kerran piiloutuvat kansan sekaan, on lupa ampua lapsia ja perheitä. Tämähän on suora kannanotto siihen, kuinka monen viattoman elämän tuhoamisen haitta vastaa sitä riemua joka seuraa yhden palestiinalaisen aggressorin tuhoamista. Eivät he mitään ydintä ja reunoja mieti, vaan ihan suoraan vain "ammutaan koko kiekkoon". Mielestäni lastensurmaa ei voi oikeuttaa millään. Ei siis ole sellaisia perusteluja, joilla joku kouluampuja voisi perustella toimintansa. Eli Jokelan ampuja ei muutu moraaliseksi sillä että hän kirjoittaa tuhoavansa palestiinalaissotilaita ja muut ovat vain ikävä mutta valitettavasti pakollinen oheistappioryhmä.

Toki ymmärrän, että Israelin tilanne vaatii ratkaisua; Toki voidaan pitää outona sitä että Israelin valtio perustettiin sellaisilla perusteilla, että Amerikan Yhdisvaltojen pitäisi samoilla syillä antaa maa intiaaneille takaisin ja Suomalaisten pitäisi antaa maa takaisin saamelaisten käsiin; Käytännössä jokainen maa on jonkinlaisia valloitussotia historiansa aikana tehnyt. Toisaalta kuitenkin Israelin valtio on perustettu; Israelin syntyaikoinahan ei ollut mitään Palestiinan valtiota, vaan aluetta otettiin muutaman ympäröivän valtion alueelta. Tämä oli toki valloitussota, mutta tapa jolla palestiinalaisia on kohdeltu "omien" toimesta on kieltämättä outoa: Se on sama, kuin Suomen evakot olisi vain dumpattu leireille, ja valitettu sitä että Venäjän valloitussota oli moraalitonta. Olihan se toki moraalitonta, mutta evakot pistettiin silti muun kansan yhteyteen ja tilaa ns. vain "järjestettiin". Helppoa se ei toki ollut, mutta siinä onnistuttiin. Palestiinalaiset taas elävät leireillään yhä. Jos jokainen suomalainen evakkopolvi eläisi jossain väliaikaisleirissä toista sukupolvea, voisi siinä olla pinna itse kullakin kireällä, ja erilaista vandalistista sotatoimintaakin tulisi taatusti harrastettua.

Kun kokonaisuutta katsoo, olisi syytä kuitenkin huomata, että olisi oltava järjestelmällinen: Jos palestiinalaisia saa tappaa "koko kehältä" siten että se perustellaan ytimen pahuudella, pitäisi kristinuskoakin saada kritisoida juuri tällä tavalla. Muutoin ei.

Olen sitä mieltä, että uskontojen "reuna -alueet" todella hyssyttelevät ydintä, ja pitävät heitä ikään kuin "omana porukkaan", jota "ei saisi tuomita", kun hekin ovat kristittyjä "eikä kristitty tuomitse". Tämä toimintahan vertaantuu aivan täysin niihin moniin diktatuureihin, joissa pahaa tekevää ydintä ympäröi "en näe, en puhu" -kerros, joka kattaa suuren osan väestöstä. Juuri tämä osa antaa sille pahalle ytimelle sen vallan: Valta kun on niillä jotka sitä käyttävät ja passiivisuus ei käytä valtaa. Mutta silti pitäisi keskittyä sen pahan ytimen kimppuun, koska se on juuri se osa joka sitä valtaa käyttää. Kun ydin on poissa, ei valtaa käyttämätön reuna -alue suojaa enää yhtään mitään, eikä tämän vuoksi myöskään toimi tämän tehostimena. Ja siksi en myöskään voi oikeuttaa Israelilaisten tekemiä lastensurmia.

Entä jos.

Kun uskovainen uskoo ja näkee vaivaa näkemykseensä, siitä tulee hänelle rakas. Kyseessä ei ole enää pelkkä kannanotto siihen miten asiat ovat, vaan tähän näkemykseen sidotaan lisäksi oma identiteetti ja persoonallisuus. Siis, kun ateisti on erimielinen uskonnosta, hän sanoo tavallaan että ei ota uskovaista vakavasti. Tavallaan vielä kauheampaa on, jos hän tekee sen perustellen, koska silloin hän vihjaa että uskovainen on lisäksi tyhmä.

Tietenkin voidaan sanoa että uskovaiset voivat tehdä saman ateisteille. Ja olen varma, että hieman näin onkin. Mutta on kuitenkin yksi syy, joka selittää sen miksi uskovaiset ovat vihaisempia ateisteille, ja toisaalta myös syyttävät ateisteja vihaisuudesta, tiedesalaliitosta ja ties mistä.

Tähän uskonnon edustajien omakehun (Me olemme oikeassa ja muut väärässä) ja samanaikaisen uhrimentaliteetin (Meidän ei anneta, meitä ei kunnioiteta..) suuruuteen heillä on uhraukset. Sillä Pascalin vaaka on väärässä: Uskonnossa on panoksia. Sitä esimerkiksi noustaan sunnuntai -aamuisin kirkkoon. Uskonnot säätelevät ihmisten elämää antamalla käskyjä ja sääntöjä. On oikeastaan merkityksetöntä, että suurin osa käskyistä on sellaisia että ihmiset noudattaisivat niiden ohjeita kuitenkin. (Ja osa on mitättömiä ja pieniä.) Syynä on se, että ne on annettu ja niiden mukaan toimiminen on tottelemista, olipa teko tehty joka tapauksessa vai ei.

Uskovainen tekee tälläisiä uhrauksia uskonsa vuoksi. Ja tämä tarkoittaa sitä että ateisti, joka osoittaa erimielisyytensä, vihjaa siihen suuntaan että tämä kaikki vaiva on ollut tyhjän kanssa. Uskovaisista tulee sitä vihaisempia, mitä tiukemmilla ja useammilla säännöillä he ovat uhrautuneet ja mitä kauemmin he ovat sitä tehneet.

Tämä selittää, miksi fundamentalistit ovat vihaisempia kuin muut: He ovat noudattaneet tiukemmin uskontoa. Siksi rauhan Jeesukselle sitoutuminen ei suinkaan tuota rauhallisia ihmisiä, vaan niitä kihiseviä uskovaisia; Ateisti tavallaan sanoo heille että he ovat jääräpäisellä ja puupäisellä tavalla väärässä.

Onnellisuuden tavoittaminen.

Uskovaiset julistavat usein että ihmisten käyttäytyminen ja onnellisuus riippuu olennaiesti heidän uskonnollisesta vakaumuksestaan. Heidän mukaansa ateisti on kyyninen ja elämään pettynyt, koska häneltä jää aina saavuttamatta suuria asioita. Taivasta ei ole, eikä ikuista elämää. Eikä mahtiystävää. Sellaienn elämä olisi puutteellista, vajavaista ja onnetonta.

Kuitenkaan esimerkiksi minä en ole katkera. Enhän minä kuitenkaan koe monia asioita muutenkaan. En saa vuoden vapaita, en johda armeijoita, enkä pääse viettämään aikaa universumin kauneimmissa paikoissa. En operoi ihmisten aivojen kanssa. En omista ferraria tai tee hyviä urheilutuloksia. Minulla ei ole loputtomasti ystäviä, eikä elämäni ole yhtä piknikretkeä. Enkä ehdi toteuttaa kaikkia haaveitani ja toiveitani, edes pieniä sellaisia. Ja aina välistä sitä epäonnistuu asioissa. Elämässä on pettymyksiä ja haaveiden saavuttamatta jäämisiäkin.

Mutta.

Minulle elämä sinällään on arvokas ja tarjoaa riittävästi. Minusta uskonnollinen tapa katsoa maailmaa ja nähdä elämässä syytä kyynisyytteen heti jos ei olisi jotain parempaa korvikemaailmaa, on siksi suorastaan elämää loukkaavaa. Siinähän sanotaan ihan suoraan että elämä, kanssaihmisesi kanssa oleminen, maailma ja kaikki muu olisi jotenkin "ei kelpaa" -leimalla varustettua. Että elämä on vain rihkamaa, jonka ainut arvo on toimia välineenä jolla se "kelpaava elämä" saadaan sitten kun on kuoltu.
* Haluaisin kyllä että näitä lausuntoja lausuva kristitty menisi sitten suoraan vaikka omalle äidilleen ja perheelleen sanomaan, että heidän kanssaan ajan viettäminen on roskaa. Että hän jaksaa elää heidän keskuudessaan vain, koska yliluonnollinen Jumala antaa kuoleman jälkeen piirakkaa.

Ateistina en usko että olisi hyvää Jumalaa koska maailmassa on niin paljon pahuutta. Mutta en myöskään usko että olisi pahaa Jumalaa koska maailmassa on niin paljon hyvyyttä.

Pahan ongelma ja Paratiisi.

Kun uskovaiset puhuvat elämästä, he selittävät usein että maailman pahuus ja epätasa -arvoisuus ovat tärkeitä asioita. He vetoavat yleensä
A: vapaaseen tahtoon
B: siihen kuinka maailma, jossa vallitsisi täydellinen tasa-arvo sekä taloudellinen ja henkisesti, jossa ei olisi puutetta ja kaikki olisi ystävällisiä toisilleen, emme voisi oppia tälläisessä paikassa juuri mitään ja elämä olisi tylsääkin. Täydellisessa maailmassa emme osaisi arvostaa hyvää. Ja näin ihminen saa haasteita elämäänsä, ja se tekee elämästä mielenkiintoista. Ilman pahaa ei olisi tälläistä asiaa.

Tämän jälkeen meille sitten tarjotaankin jotain ihme paratiisipaikkaa; Ihminen joka ryhtyy kristityksi tavoittelee tuota kohdan B tilaa jo maan päällä, mutta saavuttaa sen aivan varmasti kuolemansa jälkeen. Tälläisessä paikassa ei siis olisi aitoa vapautta, eikä siellä osattaisi arvostaa hyvää joka siellä on ja se olisi tylsääkin.

Ihmeellistä teologiaa.

Raamatussa Jeesus tuli maan päälle sovittamaan syntinsä. Koska Jeesus oli kaikkitietävä, hän tiesi miten hänelle tulee tapahtumaan. Hän ei vastustanut Roomalaisia vaan halusi kuolla heidän kidutuksensa tuloksena jotta kaikki pelastuisivat. Tämähän on kristinuskon ydinasioita. Jeesuksen toimintaa pidetään hyvänä ja moraalisena toimintana.

Sitä minä en kuitenkaan ymmärrä, että miksi kristityt niin usein vastustavat eutanasiaa ja muistuttavat että itsemurha on syntiä, kun koko heidän uskontonsa perustuu ns. avustetulle itsemurhalle.

Unelmien maailma.

Ateisteihin yhdistetään uskonnonvastaisuus. Tosiasiassa ainakaan minä en haluaisi lainkaan vastustaa uskontoa. Se on vain vaikeaa, koska;
* Uskonnosta tehdään poliittinen työkalu, jonka pohjalta määrätään myös niiden toimintaa jotka eivät usko.
* Uskontojen nimissä yritetään kieltää asioita jotka eivät vaikuta uskovaisten elämään mitenkään, kuten esimerkiksi oluen myyntipaikat. Jos uskovainen ei juo alkoholia, lienee hänelle aivan sama mistä hän ei sitä osta.
* Uskovaiset kertovat mielellään lapsille ja lapsenmielisille "positiivisia kokemuksia", joita pitäisi kohteliaisuussyistä kuunnella. He eivät mainitse koskaan uskonnon haittapuolista, joita niitäkin on. Eivätkä ole koskaan itse valmiita kuuntelemaan ateistisen elämän vastaavaa vuodatusta. Tosin ateistit eivät vastaavalla tavalla edes tule häiritsemään. Voit lyödä vetoa siitä että jos kävelet Helsingissä, törmäät ensin siihen että käteesi tyrkätään uskontolappu, kuin että siihen tyrkättäisiin ateistilappu.
* Uskovaiset pelottelevat mielellään lapsia ja aikuisia sillä kuinka kammottavia rangaistuksia voi olla. Ja tämä tulee siitä että ei ole heidän kanssaan samanmielinen.
* Uskontoa halutaan kouluihin koska sen kerrotaan kasvattavan moraalisia ja hyviä lapsia.
* Uskontoon yritetään käännyttää kuin se olisi jokin asia jonka valitsemsiesta pitäisi jutella joka paikassa, kuin se ei olisikaan "henkilökohtainen asia johon ulkopuolinen ei saisi puuttua".
* Uskovaiset pyytävät avoimuutta ja kannanottoja ja loukkaantuvat kun ne et olekaan samaa mieltä.

Jos elettäisiin minun unelmamaassani, uskonto olisi sellaista että sitä voisi pitää jonkinlaisena henkilökohtaisena eriskummallisuutena tai harrastuksena. Jotain joka vaikuttaisi vain uskovaan, eikä yrittäisi manipuloida ympäristöä. Tällöin uskonto muistuttaisi sitä että joku vaikka keräisi jotain 1980 -luvun muovihahmoja. Tällä hetkellä uskonto kuitenkin muistuttaa enemmän eläinpornon levittämistä: Sen ihanuutta yritetään selittää ulkopuolisille, vaikka tiedetään että se ei tule onnistumaan kovin hyvin.

Monet uskovaiset ymmärtävät, että voi uskoa "muoviukonkeräystavalla". Ja luulen että he saavat enemmän sitä hyvää satoakin. Nämä äänekkäät uskovat taas ovat kuin Raamatun leiviskänhautaajia, jotka tarinasta poiketen dumppaavat leiviskän lietesäiliöön ja huutavat sen reunalta ulkopuolisille, että "Täällä minulla on hyvä leiviskä. Kun tuotte omanne ja liitytte porukkaan, saadaan iso kasa leivisköjä." Minun ohjeeni on, että veisivät sen edes pankkiin kasvamaan korkoa.

Nimittäin uskoin että Jeesus tarkoitti leiviskän esiintuomisella enemmän sitä että kristityn ei edes tarvitsisi mainostaa vakaumustaan saadakseen sille uskottavuutta, koska hänen toimintansa puhuisi hänen puolestaan. En usko että Jeesus tarkoitti sitä että uskonto muutettaisiin mainospuheiden huutamiseksi, joka karkottaa kaikki pois uskonnosta.

Valitettavasti nyt kuitenkin joudutaan elämään maailmassa, jossa:
1: Uskonto on henkilökohtainen asia silloin kun kristinuskoa kritisoidaan. Jos taas ollaan kritisoimassa ateismia tai vääriä uskontoja, on muistettava että kristityllä on ilmaisunvapaus ja mielipiteenvapaus.
2: Uskonto ei ole tieteen kysymys silloin kun tieteen tulos tallaakin uskonnon arvojen päälle. Siksi on loukkaavaa esimerkiksi opettaa evoluutiota ja tämä pitäisi ottaa huomioon. Uskonto sen sijaan esitetään nimen omaan tieteen kysymyksenä silloin kun kreationistit astuvat näyttämölle.

Uskonnon ja ateismin välillä on berliinin muuri. Valitettavasti siinä on vain toiseen suuntaan toimivat ampuma -aukot. Väärään suuntaan ampumista yrittäväkin tuomitaan "epäkunnioittavaksi" ja jopa "kulttuurin ja hyvyyden viholliseksi".

Foorumikristillisyys

Saastaisessa huoneessa keskusteltiin foorumikristityistä, jotka edustavat sellaista näkemystä joita minusta kuvaa Ken Follettin "Taivaan pilarit" -kirjan huonoa pappia ; Kirjan sivulla 901 on seuraava kohta:

"Hän oli pahimman lajin kristitty, Phillip totesi: Hän omaksui kaiken kielteisen, tuki jokaista pannajulistusta, piti kiinni kaikista kieltäymyksen muodoista ja vaati ankaraa rangaistusta jokaisesta rikkomuksesta; Mutta hän jätti huomioimatta kaiken kristinuskoon kuuluvan myötätunnon, kielsi sen armeliaisuuden, rikkoi räikeästi sen rakkauden etiikkaa vastaan ja piti pilkkanaan Jeesuksen lempeitä lakeja. Sellaisia fariseukset olivat Phillip ajatteli; Ei ihmekään että Herra aterioi mieluummin publikaanien ja syntisten kanssa."

Esiin tulee nimittäin selvästi se, että foorumin Herran seuraajat osaavat ottaa kantaa siihen kuinka esiaviollinen hairahtuminen "oman kihlatun puolison kanssa" on syntiä. Ja he innolla kommenteissa asti puolustavat että ehkäisyn opetus ei toimi, koska "kännissä sitä unohtaa". He unohtavat että esimerkiksi minä en ole koskaan "kännissä unohtanut". He unohtavat, että uskovainenkin voi hairahtua, eikä tee tätä välttämättä kännissä. He unohtavat että he kieltävät myös masturboinnin, josta ei tunnetusti saa sukupuolitautia. Toisin sanoen: Sukupuolitauti on vain pelote tai jotain, jolla he tukevat jotain jota he pitäisivät vääränä vaikka ainuttakaan sukupuolitautia ei olisi olemassa. Se ei siis ole se perustelu, joka heillä on, ja sen käyttäminen tuntuu suoraan sanoen keinotekoiselta. Sanotaan suomeksi: "Kusettamiselta". He vetoavat jotain joka ei muuta tilannetta olipa se miten tahansa.

Nämä foorumikristityt muistuttavat kommenteissa, kuinka uskonnon vaihtamisnen joka viikko voi tulla kyseeseen jos ei olla kristittyjä vaan ollaan suvaitsevaisia. He vetoavat että fiiliksen pohjalta ei saisi vaihtaa uskontoa. Kuitenkin yleensä se on kuitenkin niin, että jos ihminen pitää jotain uskontoa pahana, se ei saa suosiota. Joten kristinusko ei suinkaan muuta ihmisiä hyväksi vaan enemmänkin vetoaa siihen mitä nämä jo valmiiksi pitävät hyvänä. Tämä tulee esiin jopa Dawkinsin "Jumalharhassa". Siinä kun kerrotaan käytöstutkimuksesta: Uskovaiset ja ateistit pitivät samoja asioita hyvinä, eikä eroa ateistin ja uskovaisen välille saatu näiden toiminnan kautta. Uskonto ei siis ollutkaan se selittävä ero. Uskonto ei suinkaan muuta hyväksi vaan hellii sanomalla enemmänkin jotain siihen suuntaan että "se mitä koet hyväksi myös on hyvää"; Ei siis mitään sellaista jota ei voisi korvata hyvällä itsetunnolla. Tämä tukee tätä ajatustani uskonnon suosion syistä. Jokinhan ajaa toiset uskonnot suosituimmaksi kuin toiset. Ja tässä näkemyksessä ei tarvita yliluonnollisia Jumalan tukivoimia taakse, vaan ihmiset tekevät sen itse.

Toinen tärkeä juttu foorumikristillisyydessä on vastuukommentointi. Kotvalainen esittää asian saastaisessa huoneessa seuraavasti: "Kristillinen usko velvoittaa kristittyä. Ateismi ei velvoita yhtään mitään. Ateisti voi kyllä omata hyviä moraalisia periaatteita, mutta ne eivät nouse hänen ateismistaan. Hän on valinnut ne, koska katsoo ne itselleen ja ympäristölleen hyödyllisiksi. Ateisti, toisin kuin kristitty, ei myöskään katso olevansa absoluuttisessa vastuussa tekemisistään. Kristitty uskoo olevansa vastuussa kaikesta, mitä tekee ja jättää tekemättä."

Hän on tässä kohden suorastaan ristiriitainen. Se johtuu siitä että hän ei ole ymmärtänyt mitä ateistit itse asiassa sanovat. Ja tämä on kenties se ainut juttu joka kaikessa ateismissa on yhteistä, tietenkin sen lisäksi että Jumalat kielletään: Ateismi ei sellaisenaan syötä käskymuotoista moraalia. Tämä tarkoittaa sitä että ateistilla ei ole mitään jonka syyksi sysätä tekonsa. Tämä on olennaista ateismissa: Siinä missä Hitlerin seuraajat puolustautuivat pahanteon edessä sanomalla "Se käski", ateisti ei voi tehdä tätä. Kun ateisti toimii hyvin, syy on ateistissa itsessään eikä missään muussa. Kun ateisti toimii pahasti, syy on ateistissa itsessään eikä missään muussa. Ateismi ei tarjoa suojaa. Ateismi ainoastaan sysää vapauteen, uskovaiset ovat oikeassa siihen asti että se ei jaa "licence to kill" -kontrakteja, eikä toisaalta pistä "thou shalt not" -mahtikäskyjä. Toisin sanoen: Ateistilla on suurempi vapaus toimia; Ateismi kun ei rajoita ja pistä seiniä näiden ajatusten ja toimien eteen. Ja tämä taas on eksistentialistisen Sartren mukaan sama asia kuin vastuu. Tällä määrittein uskovaisuus ei siis tarjoa vastuutta, vaan vastuuttomuutta koska se tarjoaa ne sitoumukset ja käskyt. Tästä ateistin näkökannasta uskovaisuus tarjoaa vain tottelevaisuutta ja kuuliaisuutta ja jatkaa tästä palkkio-rangaistus -menettelyllä. Uskovainen on tätä kautta ikään kuin orja. Tämä tarkoittaa sitä että uskovainen voi toimia aivan oikein, mutta hän ei saa tästä samanlaista ansiota kuin ateisti, koska uskovainen vain tottelee ja seuraa.

Syy on erilaisissa tavoissa katsoa maailmaa. Jos uskovainen katsoo ateistia vain omasta lähtökohdastaan, tottakai ateisti on paha ja uskovainen hyvä koska uskovainen on sen näin määritellyt. Samoin käy jos ateisti katsoo uskovaista vain omasta vinkkelistään. Toinen on raukkaparka ja säälittävä ja komentotaakassaan itse asiassa täysin kyvytön aitoon moraalisuuteen; Moraalisuus kun on "jumalan tahdon noudattamista" eli käskyjen seuraamista mukisematta. Ne asiat joita käskyt eivät sido eivät ole moraalisia, vaan neutraaleja asioita. Uskovainen ei voi tätäkään kautta saada ansioita. Mutta olen vähän karsaasti katsonut niitä jotka "itsensä ylentävät ja toiset alentavat" päättämällä määrittelyt. Tämä on vain vallankäyttöä, ja itsekehua ja toisten herjaa. Enkä pidä niitä hyvinä lähtökohtina moraalisuuteen.

Koska uskovaiset kuitenkin muiden ihmisten tapaan heijastavat omaa itseään kun he tulkitsevat ateismia, nämä kommentit on otettava myös toista kautta. Mitä uskovaiset näkevät itsessään ja jota he pelkäävät ateismissa? Tälle ilmiölle on hieno nimi "projektio". En ole yllättynyt jos foorumikristityt ovat äänekkäitä koska pelkäävät ateistista vallankumousta, eli sitä että yhteiskunta yhä suuremmissa määrin sallii ateistisen elämäntavan. Ja he pelkäävät tätä koska heistä usea on vain kontrollissa oleva psykopaatti keskuudessamme. Heidän pelkonsa siitä että ateistit tappaisivat ihmisiä ja eläimiä tunteettomasti johtuu siitä että he pelkäävät jotain itsessään. Se taas kertoo enemmän foorumikristityistä kuin ateisteista.

Sillä virhe on yhtä syvä ja olennainen kuin ne foorumikristittyjen valtionkirkon jäsenille esittämät naurettavat kommentit, joiden mukaan Luterilaiset uskovat että kun vauvana on kerran kasteella, se riittää. Luterilaisten suusta en ole koskaan kuullut mitään tämän suuntaista. Samoin kuin en ole kenenkään ateistin sanoneen että olisi oikein tappaa ihmisiä surutta, tai että ateismi jotenkin poistaisi vastuun ; Päin vastoin, ateistit hokevat sitä miten ateismi tuo vapauksia, joka tarkoittaa sitä että he sanovat samalla että heidän vastuunsa on tavallista kristittyä suurempi. Ainoat sodan ja tappamisen puolestapuhujat jotka tiedän ovat olleet kristittyjä. Mutta ehkä tämä ateistin vapaus ja uskovaisten tottelevaisuusasenne on se syy sille, että näin on. Jolloin selittyy sekin miksi juoksuhaudoissa ei ole ateisteja.