torstai 6. marraskuuta 2008

Elämän arvo.

Kristinuskossa tärkeä juttu on perisynti, eli se että ihmiset ovat oletusarvoisesti pahoja ja ansaitsevat tuomion. Ja kristinuskon toista tärkeää juttua, armoa, tarvitaan koska pelastuneetkin ansaitsevat tuomion. Siksi on oikein että Jumala kiusaa ja kiduttaa Helvetissä. Helvetti on se kolmas tärkeä kristinuskon juttu.

Silti Amerikoissa suhtaudutaan erikoisesti sikiöihin: Sikiöhän on paitsi ihminen, myös kristinuskon mukaisesti perisynnin alainen. Jumalalla on oikeus kiduttaa ja tappaa tämän vuoksi. Ihmisillä tätä oikeutta ei kuitenkaan ole. Koska "Ihminen ei saa päättää elämästä ja kuolemasta." Oikeisto liittää tämän saman myös eutanasiaan, eli tuskallisesti ja parantumattomasti sairaiden kuoleman jouduttamiseen. Tämä on heistä pahaa, halusi sairas itse sitä tai ei. Koska ihminen ei saa päättää elämästä tai kuolemasta.

Kuitenkin kuolemanrangaistus on jostain syystä oikeiston mukaan OK. Kuolemanrangaistusta perustellaan muun muassa sillä, kuinka syyllisyydestä voidaan olla riittävän varmoja. Ja sillä kuinka kuolemaan tuomittujen vankien elättäminen vankilassa on yhteiskunnalle kallista. (Amerikoissahan oikeistohan ei auta mielellään vähäosaisia: "Ketä Jeesus Pommittaisi" -dokumentissa esimerkiksi oikeistolainen Amerikkalainen syytti avustuspolitiikkaa talouden romahtamisesta: Jos annetaan köyhille, tiedetään että heiltä ei saada rahaa takaisin.) Tässä taas sanotaan että ihminen on oikeus tappaa, koska hänen rikollisen elämänsä arvo voidaan mitata rahassa ja ihmien saa tämän summan vuoksi päättää elämästä ja kuolemasta. Sillä onhan Jumalallakin oikeus tappaa nämä ihmiset ja kiduttaa heitä Helvetissä. Myös pelotteluvaikutuksella perustellaan: Eli kuolemanrangaistuksen väitetään vähentävän muuta rikollisuutta. Tämä taas tarkoittaa sitä että ihmisellä on valta päättää toisen elämästä ja kuolemasta, ei pelkästään suhteessa omiin tekoihinsa vaan peräti sen kautta miten se vaikuttaa muihin. Murhaaja ei enää ole pelkkä murhaaja, vaan teko oikeutetaankin sillä että hänestä saadaan "varoittava esimerkki".

Mutta sikiöitä ei saa abortoida. Sillä ainoastaan niitä, joilla on toimiva hermosto ja oma elämä jonka arvon hän itse ymmärtää, on sopivaa tappaa. Sillä tässä tilanteessa oikeus jotenkin toteutuu. Jos tuo on oikeuden toteutumista, täytyy toivoa että oikeus ei toteudu Teidän kohdallanne. Tai missään.

Ei kommentteja: