SM Jeesus.

Usein Jumala esitetään tärkeänä lohtuna vaikeuksissa. Että se poistaa murhetta. Tätä kautta päästäisiin siihen että Jeesuksen tarkoitus on murheen karkoitus.

En pidä näitä juttuja kovin järkevinä. Silllä eikö voida ajatella, että se samalla asettaa ruusuisia kuvitelmia elämästä, jotka sitten pettävät? Tämä tuskin lisää onnellisuutta.

Tämä korostuu tietysti ihmeparannuksia ja muita vastaavia asioita korostavissa uskonnoissa. On jopa näkemyksiä joiden mukaan kaikki sairaus on Saatanasta ja että Saatana on vain tyhjä kuori. Ja että ihmisen sairaus tätä kautta on vain sitä että hän ei ole "riittävästi uskossa". Niissähän asetetaan toivottomia odotuksia. Ja tarinat kasvattavat odotuksia. Voin vain kuvitella niitä jotka kuuntelevat toistuvasti paranemiskertomuksia ja jotka itse eivät ole kohdanneet samanlaista ihmettä, vaikka uskoa ja kärsivällisyyttä olisi tarjouttu. Kun taas toiset vaan "paranee kerrasta" ja vinoilee huonompiosaisilleen tämän jälkeen että "odottakaa riittävästi".

Moni sanoo että Jumala antaa asioille merkityksen. Eli siinä missä järki ja prosentit antavat selityksen, Jumala antaa tarkoituksen. Että vaikeuksia kohdatessakin löytää lohdun.

Tätä kautta ainakin minulle on sanottu että "tiedeusko ei tuo onnea", koska jos tiedetään että maanjäristyksiä tapahtuu vaikka yksi vuosikymmenessä, niin ihmisille ei voi vaan sanoa että "älkää olko surullisia, koska se tapahtuu niin harvoin". Kun ihmiset kuitenkin ovat surullisia siitä että se tapahtuu jossakin kuitenkin. Tässä on takana sellaista ajatusta, että "tiedeuskovan" on vaikeaa iloita onnettomuuksista.

Minusta onnettomuuksista ei pidä iloita. Ja surua ei aina vaan tarvitse turruttaa ja kätkeä. Maailman pahuus ei katoa sillä että sitä ei koe. Maailma ei muutu ruusuisemmaksi sillä että paha kielletään tai keksitään "pahan ongelmaan" joku kiertotie, joka selittää miksi afrikan lasten nälkään kuolema on Meidän Kaikkien Parhaaksi - eli keksii meille selityksen miksi Taivaassa ja Paratiisissakin tulee tapahtumaan tälläisiä ilmiöitä, "kaikkien parhaaksihan" ne on?

Uskovaisilla suru usein kääntyykin julistusinnoksi. Esimerkiksi ensimmäisistä kouluampumisista seurasi tulva, jossa julistajien silmistä ei paistanut suru tapahtumasta. Sen sijaan heidän silmissään oli ylenkatse ja ylimielisyys : Heillä on ratkaisu, ja syy oli siinä että ampuja oli erilainen kuin he itse.

Se, että ainoana selviää lento -onnettomuudesta, jossa kaikki muut kuolevat, ei ole hyvä syy rukoukseen. Uskovainen näkee tässä ilon paikan. Ihmepelastus. Jumalan ansiota! Kiitos kiitos Herra, että nuo kuolivat näyttääkseen minulle arvosi ja hyvyytesi!

Ja jos omainen kuolee, uskovainen näkee tässä juhlan paikan. Kuollut on päässyt parempaan paikkaan. Jos se paikka on niin paljon parempi, miksi Jumala haluaa meidän kärsivän täällä sen sijaan että kaikki tekisimme itsemurhan?

Kysymys: Viekö uskonto ihmisiltä kyvyn kokea negatiivisia tunteita? Sen sanotaan rikastavan ja lisäävän ihmisen kykyä olla muiden kanssa. Se kuitenkin näyttää enemmän joko turrutuslääkkeeltä tai sitten sadomasokistiselta systeemiltä.

Ken Ham "ovelana".

Ken Ham on kommentoinut ateisteja seuraavasti "obviously very angry at God and relishes in mocking Christianity - spending a lot of his time fighting against someone he doesn't believe exists!" Tässä on mukana monta virhettä, jotka saavat ihmettelemään koko hänen älykkyyttään.

Sillä ateisti ei taistele Jumalaa vastaan tai vihaa Jumalaa. Silloin hän ei olisi ateisti. Tietysti Ken Ham ja muut kumppanit vetävät toistuvasti tätä korttia. Mutta se johtuu siitä että he eivät suostu hyväksymään että joku ei usko. Tämä selittää reagoinnin esimerkiksi "Et usko Jumalaan? -et ole yksin" -kampanjan kohdalla.

Tosiasiassahan ateistit kyllä kritisoivat kristinuskoa paljonkin. Ja muita uskontoja. Syynä ei ole viha Jumalaa kohtaan. Se ei ole välttämättä edes vihaa uskontoa kohtaan. Tätä voi verrata niihin jotka vastustavat joulupukkia. Sillä tiedän että on ihmisiä, joiden mielestä joulupukki edustaa kaupallisuutta, ja tätä kautta vastemielisiä arvoja. Ja lisäksi kokevat sen olevan valehtelua lapsille. Siksi he voivat moittia joulupukin käyttöä. He voivat periaatteessa olla jopa aktiivisia. (Joskin harvalukuisia - luultavasti sen vuoksi että kadunkulmissa ei ole "joulupukisteja" jakamassa lappuja, joissa joulupukittomuuden ystävät tuomitaan pahaksi. Eikä nämä "joulupukistit" myöskään yleensä pyri vaikuttamaan, houkuttelemaan, manipuloimaan ja pakottamaan tai puuttumaan toisten elämään ja esimerkiksi toisten lastenkasvatukseen.) Vihaavatko he jotain aitoa partaveikkoa jonka olemassaoloon he eivät usko? Kuten ymmärrätte, vastaus on "kyllä" ja "ei". He uskovat joulupukkiin ilmiönä samaan tapaan kuin ateistit uskovat Jeesukseen tai Jumalaan ilmiönä, ja he vastustavat sen maallisia instituutioita ja sitä promotoivia. Mutta ei, he eivät vihaa mitään aktuaalista partamiestä. Koska eivät usko siihen.

Tämä juttu toistuu vuodesta toiseen. Näin yksinkertainen asia ei mene läpi. Mitä tämä kertoo Ken Hamin ja uskovaisten kyvystä ymmärtää asiaa, jota he ovat "älyllisesti kritisoimassa"? Ja jos asian sisältöä ei ymmärrä, eikö se samalla tarkoita että myös se kritiikki on huonolaatuista? Kun Ken Hamkin on vuosia pyörinyt asian ympärillä, ja tämän tason perusvirheitä tulee hänen suustaan, eikö se herätä mietintöjä siitä onko vika siinä että hän ei ymmärrä, vai siinä että hän ymmärtää mutta valehtelee tahallaan? Muita vaihtoehtoja ei juuri ole jäljellä. Pitäisi tehdä arvuutuskisa "Tyhmä" vai "Paha"?

Juoposta Herran hengestä juopuneeseen.

On tavattoma yleistä kuulla erilaisia parannuskertomuksia. Niissä kerrotaan miten ihmisellä on ollut huono elämä. Juhlia, alkoholismia, huumeita, saatananpalvontaa... Niistä on sitten eheydytty uskonnon avulla. Yleistä on että sanotaan että "luulin eläväni hyvää elämää, mutta olin onneton ja tyhjä".

Tässä yritetään olla kovin konkreettisia. Että uskonto vaikuttaa maailmassa. Se onkin minimivaatimus. Jeesus joka ei tiskaa astioita tai paranna auton alle murskautuneita siilejä tai tee muita vastaavia tekoja konkreettisesti ja toistuvasti ja todistettavasti on konkreettisesti ajatellen aika "turha juttu". Uskonnon on tarjottava muuta kuin lupailuja jotka toteutuvat "sitten joskus" ilman että niiden toteutumatta jäämistä voisi huomata. Tätä nämä tarinat kieltämättä tuovat.

Tämä on aika erikoinen, koska tässä ajatellaan että uskonto parantaa jotain. Mutta entä jos minä en tarvitse parantamista, koska minun elämässäni ei ole juhlia, alkoholismia, huumeita eikä saatananpalvontaa. Mistä uskonto muka parantaisi? Minulla ei ole mitään ongelmariippuvuutta, jonka vaihtaminen toiseen riippuvuuteen auttaisi konkreettisesti.

Eikö tämä hänen alkoholismi tai muu ongelmansa johdu ihan siitä että hän ei ole itse osannut olla ateisti. Mikä hän on sanomaan että minun ateismini on huonoa, kun kerran selvästi onnistun paremmin? Eikö se juuri todista sitä että ateismi ei ole sellaista mitä hän sanoo. Tästä voidaan vetää jopa sellaisia että kaikki se muukin höpinä jota "kokemuksieni mukaan ateistilla on" voikin koskea tätä "hänen ihmeateismiaan" joka on tosi erilaista kuin esim. "paahtoleivän ateismi". Ja nämäkin väitteet ovat tätä kautta vikaan osoitettuja jos niitä suunnataa minulle. (Kuten tehdään.)

Tuntuu että nämä tarinat kerrotaan lähinnä sen takia että ne merkitsevät kertojalle jotain. Mutta tässähän se, että henkilöllä on vakaumus tarkoittaisi että muiden olisi välitettävä ja otettava tosissaan tämä sisältö ja muututtava sen mukana? Mutta jos minä olen ateisti, eikö tämä vakaumus sitten tekisi samoja velvotteita uskovaisille?

Kristillinen massamurha.

USA:ssa tapahtui ammuskelu. Tämä ei tietenkään ole mikään uutinen, koska se on sama kuin mainostaisi että koira puree miestä. Murhaaja kuitenkin kirjoitti seuraavasti:

"Maybe soon, I will see God and Jesus. At least that is what I was told. Eternal life does NOT depend on works. If it did, we will all be in hell. Christ paid for EVERY sin, so how can I or you be judged BY GOD for a sin when the penalty was ALREADY paid. People judge but that does not matter. I was reading the Bible and The Integrity of God beginning yesterday, because soon I will see them."

Hän käytti kristillisiä perusteluja. Jeesuksen kohtaaminen. Ikuinen elämä perustuu armoon ja uskoon. Ja muuten kaikki saisivat Helvetin. Siksi hän ei joudu maksamaan synneistä, jotka Jeesus on jo maksanut.

En halua varsinaisesti vihjata että kristityt olisivat murhaajia. Tahdon kuitenkin muistuttaa niitä ystäviä, jotka Jokelan ja Kauhajoen yhteydessä kokivat "uskonnollista intoa" ja julistivat siitä miten "Luonnollinen valitsija" = kertoo evoluution ja ateismin olevan paha ja riskejä täynnä.

Sillä saman ajattelutavan pitäisi sitten koskea myös kristinuskoa. Armo ja luottamus Jeesukseen ovat molemmat tärkeitä kristillisyydessä. Moni kristitty tietysti on erimielinen armon rajoista, mutta niin moni ateistikin oli erimielinen Jokelan ampujan näkemysten rajoista. Eroa ei tässä kohden ole muuta kuin tulkinnan kautta. Ampuja oli selvästi kristitty ja perusteli asian itselleen - ainakin ääneen - nimen omaan kristillisillä perusteilla.

Tosiasiassa hullu kylä löytää perustelunsa, olipa sitten ateisti tai uskovainen. En siis väitä että "kaikki uskovat ovat pahoja", vaan että olemme vakaumuksestamme riippumatta yhtä hyviä. Paitsi tietysti että ateistien palstoilla tämä tasa -arvo on koko ajan mainittu, ja uskovaisten palstoilla taas pyritään mustamaalaamaan kaikki ateistit/darwinistit ja koko ideologia yksittäistapauksien kautta. Juuri sen verran parempia ateistit ovat. Mutta toki monet kristityt toimivat tässä kohdassa fiksusti ja monet ateistit typerästi.

Yritetään muistaa tämä?

Ihmelapset.

UskoToivoRakkaudessa keskusteltiin homoseksuaalien parisuhteen vihkimisestä ja siunaamisesta. Se on tällä hetkellä piispoilla puheen alla. (Eli ei mitään säädettyä. Aina oppii..)

Selvästi nousi esiin se, että "oikeaoppinen kristillisyys" kieltää homoseksuaalisuuden. Tässä nähdään miten vanhoillisia ja sortavia arvoja "oikeaollpisuus" edustaa. Tämä herättää kysymyksiä siitä onko kristittyjen moraali on siis yksinkertaisesti jäänyt jälkeen? Että se, mikä oli modernia ja vapauttavaa vielä 2000 vuotta sitten paimentolaisille ja orjille, ei ole sitä enää nykyään?

Kuitenkin otan esiin lainauksen:

"Raamatun sanan valossa voidaan sanoa, ettei homoseksuaalista suhdetta pidä vihkiä tai sen korviikkeena siunata. Lapsen oikeus isään ja äitiin on suurepi kuin homoseksuaalien oikeus vanhemmuuteen. Vaikka lapsia ei liitettäisi homoseksuaaliseen suhteeseen, niin tämä ei muuta kuitenkaan tätä asiaa toiseksi."

Hauskaa kun homoavioliitoissa puhutaan "lasten oikeudesta". Jos kyseessä on aito homoliitto, niin ainut keino olisi adoptio. Ja se taas ei synny mistä vaan. Toisaalta jos oikeus äitiin ja isään olisi aidosti niin iso, niin sitten kai yksinhuoltajuuskin pitäisi tuomita ehdottomasti. Eli avioero kiellettäisiin jos on lapsia jne. Aiheenahan oli, kuten lainauksesta selviää, avioliittoon vihkiminen. Ei adoptio.

Ja adoptio taas on sellainen aihe, että se ei kirkon valtaan enää kuulu. Jokin toinen uskonto voi sallia sen, joten yksi uskonto ei voi komennella demokratiassa oman vakaumuksen kautta kaikkien elämää.

Toki ymmärrän, että niinkin jokapäiväiseen asiaan kuin neitseestä syntymään uskovat voivat uskoa homosuhteiden tuottavan paljonkin lapsia. Mutta toisaalta toisaalta neitseestä syntymäkin oli Jumalan ihme, joten homoseksuaalisuutta syntinä pitävät tuskin uskovat että tämä homosuhteeseen putkahtelevat lapset olisivat kovinkaan todennäköisiä.

Toisaalta "lapsen oikeus isään ja äitiin" on aika erikoinen. Tuntuu että se on jokin keksitty oikeus. Lasten oikeus rakkauteen ja turvallisuuteen on ymmärrettävä, mutta tuntuu että kukaan muu kuin homoseksuaalista suhdetta kannattava ei tätä oikeutta ole kuullut. Se on siis pienen piirin keksintöä. Se on sama kuin minä sanoisin että ihmisellä on oikeus elää kuulematta ja näkemättä kristinuskosta mitään ja tämä oikeus estäisi esim. ristin kantamisen kaulassa ja ääneen Jeesuksen nimen lausumisen, kirkon rakentamisen...

Temppunahan tämä on mainio, koska voidaan puolustaa tätä itsekeksimää oikeutta sen sijaan että asiasta puhuttaisiin omalla nimellä. Sortona, vainona, kieltämisenä, halventamisena, kapeakatseisuutena....

Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.

Valtionkirkon asiat ovat uskovaisten asioita - on yleinen asenne. Näin ei ole. Kirkko ei ole mikään "kansankirkko": Kaikki eivät ole sen jäseniä. Valtionkirkko se sen sijaan on, koska joka ikinen kansalainen - riippumatta siitä onko kirkon jäsen vai ei - tukee pakotetusti kirkon toimintaa. Yhteisöveroa rasahtaa kirkon tilille joka ikisestä maitopurkista. Valtionkirkkoa tukemattomille sallitaan vain kuolema.

Tätä kautta kirkko saa rahaa kaikilta. Tämä tekee sen asian käsittelystä aivan normaalin poliittisen asian. Sillä "kenen leipää syöt, sen lauluja laulat". Jos ateistin raha kelpaa, niin kirkon olisi samalla pakko reagoida. Kirkko vertautuu tällöin täysin esimerkiksi sairaanhoitoon. Vertaus on siitä hyvä, että siitä maksavat nekin jotka eivät sitä satu tarvitsemaan.

Kun verorahoja menee johonkin toimintaan, se joutuu yleensä perustelemaan itsensä. Kuka vastustaa sairaanhoitoa? Käsi pystyyn ja tervetuloa arkadianmäelle. Laki sallii sen, että saat tehdä sinne mielenosoituksen. Ja voit käyttää argumenttina sitä että et käytä palveluja. Ja tätä pidettäisiin tässä tilanteessa argumenttina. Jonoa vaan ei ole, koska kaikki tietävät miksi sairaanhoito on hyvä asia. Eikä kukaan siksi vastusta sitä. Argumentit vakuuttavat ilmeisesti nekin jotka eivät koe tarvitsevansa julkista sairaalaa koskaan.

Tätä kautta valtionkirkon toiminnan kritisoiminen ei ole uskonnonvastustamista, se ei ole mitään ateismi -ilosanoman levittämistä. Se on meidän velvollisuutemme. Sillä tosiasiassa demokratia toimii sillä että verorahan käytöstäkin keskustellaan ja debatoidaan. Kun rahaa nyhdetään joka paikasta kirkolle, ei kyseessä ole uskontokeskustelu, vaan yhteisten varojen käytön kontrolli. Siksi kirkon pitäisi olla alistettu samanlaisille "vakaumussääntöjen seuraamiselle" kuin vaikkapa poliisit.

Poliisi ei saa jättää pidättämättä "kun ei tunnu siltä". Sillä hän on julkisia varoja käyttävä virkamies. Kirkko ei ole autonominen sisäpiiri, joka vain suoltaa rahaa ja hyvinvointia ympärilleen. Usein huomautetaan, että kirkko tekee hyvää. Levittää rahaa ja hyvinvointia ympärilleen ja ulkomaille asti. Mutta huomaamatta jää se, että tosiasiassa kirkko tekee sen jokaisen ihmisen rahoilla. Ilman yhteisöverorahoja, ateisteiltakin maitolitrasta nyhdettyjä, kirkko ei tekisi mitään. Ja ateistin verorahoja käytetään nyt siihenkin että naispappien työntekoa häiritään, sen oikeutuksesta kiistellään "että hei, saatko sä olla töissä. Että hiiteen yleinen mielipide, etenkin ateistejen. Heidän rooli on vaan suoltaa mukisematta rahaa että me saadaan kinata tästä asiasta". Ja tätä kutsutaan suvaitsevaisuudeksi. Ilmeisesti myös se on sitä "hyvää" jota kirkko tekee meidän kaikkien rahoilla.

Pappeja, virkamiehiä ja poliiseja.

Sandwalkissa esitettiin pastori, joka kieltäytyi vihkimästä homoseksuaaleja.. Syynä oli se, että se oli hänen uskonnollista vakaumustaan vastaan. Hänestä uskonnonvapaus salli hänen tehdä tämän kieltäytymisen. Tämä on jännittävä tilanne, koska hän samalla kielsi toisilta asioita oman vakaumuksensa pohjalta.

Mielestäni on selvää, että "asiakas on aina oikeassa". Kuten Moran sanoo: "You can't refuse to do your job because it conflicts with your personal prejudices." Tämä tarkoittaa sitä että kirkolla instituutiona on oikeus säätää säännöt. Työntekijöiden on seurattava niitä. Tämä tarkoittaa sitä että puljussa jokainen homo joko naitetaan tai ei naiteta.

Eikä ruveta tekemään mitään arpapeliä siitä, kuka pastori on paikalla. Sillä nyt homoseksuaalien naimisiinmeno riippuisi siitä miten ennakkoluuloisia pastoreita sattuu olemaan. Tämä ei ole tasa -arvoista. Toiset homot pääsevät helposti naimisiin kun toisille se vaatii enemmän töitä.

Kuvitellaan siis että olet poliisi, jonka ennakkoluulot kieltävät naisten toiminnan alalla. Tätä asennoitumista varmasti on ollut. Pitäisikö näiden poliisien saada vandalisoida työpaikkaa, voivatko he kieltäytyä tekemästä duunia samassa laitoksessa naisten kanssa? Entä jos olet armeijan kapiainen, jonka näkemyksen mukaan naiset eivät kuulu armeijaan ja joka kieltäytyy tämän vuoksi kouluttamasta kompanjaa jossa on yksikin nainen alokkaana? Entä jos olet poliisi, jonka mielestä kannabis pitäisi laillistaa, saako hän kieltäytyä sakottamasta hamppuveikkoja?

Yleinen järki sanoo, että ei. Heillä on kuitenkin myös oikeus mielipiteeseensä. Mutta he ovat virkamiehiä, tekemässä duunia. Siinä ei ennakkoluulot saisi vaikuttaa. Toki ne voivat käytännössä vaikuttaa, mutta tätä ei pitäisi sallia. Sille ei pitäisi hymistellä. Yleensä työpaikat suhtautuvat tälläisiin vakavasti. Puhuttelua ja asennekurssittamiskehotuksia tulee melko helposti. Mutta ei kirkkolaitoksessa.

Siellä suvaitsevaisuus näyttääkin olevan sitä, että suvaitaan ennakkoluuloja. Ehkä sen vuoksi että uskonto = ennakkoluulo? Uskonto ytimessään olisi laitos, joka olisi sisäänpäin lämpiävä ja omia selkään paukuttava? Laitos joka asettaa muut alemmas, huonommiksi ja pahemmiksi? En haluaisi että näin on. Enkä näe sitä pakkona.