SM Jeesus.

Usein Jumala esitetään tärkeänä lohtuna vaikeuksissa. Että se poistaa murhetta. Tätä kautta päästäisiin siihen että Jeesuksen tarkoitus on murheen karkoitus.

En pidä näitä juttuja kovin järkevinä. Silllä eikö voida ajatella, että se samalla asettaa ruusuisia kuvitelmia elämästä, jotka sitten pettävät? Tämä tuskin lisää onnellisuutta.

Tämä korostuu tietysti ihmeparannuksia ja muita vastaavia asioita korostavissa uskonnoissa. On jopa näkemyksiä joiden mukaan kaikki sairaus on Saatanasta ja että Saatana on vain tyhjä kuori. Ja että ihmisen sairaus tätä kautta on vain sitä että hän ei ole "riittävästi uskossa". Niissähän asetetaan toivottomia odotuksia. Ja tarinat kasvattavat odotuksia. Voin vain kuvitella niitä jotka kuuntelevat toistuvasti paranemiskertomuksia ja jotka itse eivät ole kohdanneet samanlaista ihmettä, vaikka uskoa ja kärsivällisyyttä olisi tarjouttu. Kun taas toiset vaan "paranee kerrasta" ja vinoilee huonompiosaisilleen tämän jälkeen että "odottakaa riittävästi".

Moni sanoo että Jumala antaa asioille merkityksen. Eli siinä missä järki ja prosentit antavat selityksen, Jumala antaa tarkoituksen. Että vaikeuksia kohdatessakin löytää lohdun.

Tätä kautta ainakin minulle on sanottu että "tiedeusko ei tuo onnea", koska jos tiedetään että maanjäristyksiä tapahtuu vaikka yksi vuosikymmenessä, niin ihmisille ei voi vaan sanoa että "älkää olko surullisia, koska se tapahtuu niin harvoin". Kun ihmiset kuitenkin ovat surullisia siitä että se tapahtuu jossakin kuitenkin. Tässä on takana sellaista ajatusta, että "tiedeuskovan" on vaikeaa iloita onnettomuuksista.

Minusta onnettomuuksista ei pidä iloita. Ja surua ei aina vaan tarvitse turruttaa ja kätkeä. Maailman pahuus ei katoa sillä että sitä ei koe. Maailma ei muutu ruusuisemmaksi sillä että paha kielletään tai keksitään "pahan ongelmaan" joku kiertotie, joka selittää miksi afrikan lasten nälkään kuolema on Meidän Kaikkien Parhaaksi - eli keksii meille selityksen miksi Taivaassa ja Paratiisissakin tulee tapahtumaan tälläisiä ilmiöitä, "kaikkien parhaaksihan" ne on?

Uskovaisilla suru usein kääntyykin julistusinnoksi. Esimerkiksi ensimmäisistä kouluampumisista seurasi tulva, jossa julistajien silmistä ei paistanut suru tapahtumasta. Sen sijaan heidän silmissään oli ylenkatse ja ylimielisyys : Heillä on ratkaisu, ja syy oli siinä että ampuja oli erilainen kuin he itse.

Se, että ainoana selviää lento -onnettomuudesta, jossa kaikki muut kuolevat, ei ole hyvä syy rukoukseen. Uskovainen näkee tässä ilon paikan. Ihmepelastus. Jumalan ansiota! Kiitos kiitos Herra, että nuo kuolivat näyttääkseen minulle arvosi ja hyvyytesi!

Ja jos omainen kuolee, uskovainen näkee tässä juhlan paikan. Kuollut on päässyt parempaan paikkaan. Jos se paikka on niin paljon parempi, miksi Jumala haluaa meidän kärsivän täällä sen sijaan että kaikki tekisimme itsemurhan?

Kysymys: Viekö uskonto ihmisiltä kyvyn kokea negatiivisia tunteita? Sen sanotaan rikastavan ja lisäävän ihmisen kykyä olla muiden kanssa. Se kuitenkin näyttää enemmän joko turrutuslääkkeeltä tai sitten sadomasokistiselta systeemiltä.