Elämäntaitoa.

Sain haltuuni Hyvinkääläisille jaettavan ilmaislehden, "Kirkonmäeltä, 4.9.2008". Siinä käsitellään muun muassa piispantarkastusta. Lehdestä kuitenkin eniten itseä kiinnostavin oli yksilön tarina. Pekka Savolainen, joka vaikuttaa ihan kohtuu fiksulta uskovaiselta, selittää kuinka hän eli normaalia elämää, ja sai omakotitaloa ja muuta maallista hyvää. Silti ei tuntunut riittävän hyvältä. Uskosta Pekka sai sisältöä elämäänsä ja hyvän mielen.

Näin sen tietenkin pitääkin olla.

Kuitenkin tässä on myös toinen puoli. Sillä tämä tarina on tavallaan lievempi sovellus vanhasta kunnon "juopon kääntymisestä ja eheytymisestä". Tässä korostan sitä, että uskonto on toki näuille yksilöille tärkeä asia, ja tätä pitää ehdottomasti kunnioittaa. Mutta olisi väärin sanoa että sama koskisi kaikkia.

Eräällä tavalla tuntuukin että uskontoa tarvitsevat ne, joilta puuttuu "elämäntaito" muutoin. Eli että normaali elämä ei jotenkin anna riittävästi. Tässä voidaan sanoa, että uskonto on näille ihmisille hieman kuin samassa lehdessä esitetty seurakunnan toiminnan avulla pyörivä vammaispalvelu, jossa esimerkiksi "hienomotoriikassa" opeteltiin vetoketjujen sulkemista ja muita arkiasioita, jotka vammaisille voivat olla vaikeita. Tälläiset kurssit ovat arvokkaita vammaistyössä, mutta olisi väärin sanoa että kaikki tarvitsisivat niitä. Kuitenkaan se, että vammaiset tarvitsevat tälläisiä kursseja, ei pidä millään lailla herjata. Vammaiset saavat kurssista paljon iloa -johan sen näkee naamasta. Ja tätä toimintaa ei siksi kannata dissata.

Mutta ei toisaalta pidä paheksua sitä, jos kaikki - edes kaikki vammaiset - eivät niistä nauti tai niitä erityisesti tue.

Siksi Pekka Savolaisenkaan ei kannattaisi paheksua sitä, kuinka monet siinä vaiheessa kun puheet siirtyvät uskontoon, haluavat hänen lopettavan.