Paahdettua Ahorintaa.

Roolipelaamisen ja valtiommeuskonnon suhde on monimutkainen asia. Toisaalta on niitä, jotka sitä vastustavat. Sitten on niitä jotka ottavat sen nuorisotyön osaksi. Kun jälkimmäiset käyvät käsittelemään ensimmäisiä, syntyy mielenkiintoista jälkeä. Tästä on esimerkkinä Sihvon ja Salmelan opinnäytetyö aiheesta.

Sivulla toki mainitaan, että roolipelaajat eivät saisi pilkata vakavia asioita, ja he viittaavat Niilo Paasivirran paridiasivustoon, jossa käytetään - ainakin Sihvon ja Salmelan itsensä mielestä - samantapaisia argumentteja, joita roolipelaamisen vastustajat harjoittavat.

Jutussa mediaa syytetään aiheen vääristelystä ja sensaationhakuisuudesta. Tosin se taitaa olla lehdistöltä odotettavissa oleva asia. No, tärkeintä on kuitenkin että se on mainittu. Samoin kuin Patricia Pullingin vetämä "roolipelit johtavat itsemurhaan" -syyttely (jos uskonnollisessa perheessä elävä roolipelaaja tekee itsemurhan, onko onnettoman elämän syy elämä laajemmin vai siihen kuuluva yksittäinen harrastus joka on itse valittu? Tätä fundikset eivät miettineet, he näkivät vain yhteyden "roolipelaaja-itsemurha" ja vetivät pitkälle vietyjä johtopäätöksiä tekemättä täsmälleen samaa "uskovaisesta perheestä - itsemurha" yhteydelle.) Pulling kirjoitti myös kirjan aiheesta, ja se jopa suomennettiin nimelle "noidankehä". Sihvo ja Salmela eivät pidä kirjaa laadukkaana. Minä sanoisin, että joku on yrittämässä ns. "pulling my leg".. Jutun kirjoittajat huomaavat myös, että tämä kirja on sellainen että sen esitykset löytää monesta paikasta - jopa eiuskonnollisista terveystiedon kirjoista. Ei siis ihme, että saamme kuulla kaikenlaista roskaa. (Jos meillä ei ole oikeutta pilkata "vakavia asioita", miksi muilla olisi yhtään isompi oikeus?)

Osansa saa myös Suomen legenda, Ahorinta. Sihvo ja Salmela ihmettelevät sitä, kuinka Ahorinta on tarkoitushakuinen. He nostavat esiin sen, että Ahorinta ensin yritti väkisin saada itselleen riippuvuuden tietokoneroolipeleihin - tunnusti sen olevan vaikeaa, tosin vedoten "mielikuvituksettomuuteensa". Kun hän sai sitten riippuvuuden aikaan, ja irrottautuminen vaati kaiken tahdonvoiman, tämä sitten muka todisti jotain. Sihvo ja Salmela vihjaavat, että tietokoneroolipelit ovat kuin ruodot kala -ateriasta, jos aiheena on roolipelit. Ja muistuttavat että moniin asioihin voi jäädä koukkuun. (Väitän että nettiriippuvuus voidaan saada aikaan, siksikö internet olisi tuhottava vaarallisena? Väitän että jos väkisin yritän, saan itsellenikin aikaan nettiriippuvuuden, josta irrottautuminen voi vaatia kaiken tahdonvoimani - eikä tämä edes välttämättä riitä.) Kuitenkin minusta tärkein asia on seuraava huomio: He lainaavat Ahorinnan omia sanoja:

"Keskuudessamme on kuitenkin aikuisia ja nuoria, joille kuvitelmat jäävät päälle. Tämän kaltaisille ihmisille roolipelit muodostuvat todelliseksi loukuksi.
Todellisuus ja kuvitelmat vuorottelevat niin tiheästi, että oikeata kuvaa tästä päivästä ei saada muodostettua. Silloin omaksutut fantasiaroolit putkahtavat yllättäen esiin peittäen oikean henkilöllisyyden. Tällöin puhumme 'flash - back' -ilmiöstä. Kuvitteellinen rooli ottaa yliotteen todellisesta minästämme arkitodellisuuden vaikeiden asioiden kohtaamisessa."

He huomaavat, että ei kerrota keille tämä riski on aiheellinen. Nyt käteen jää vain epämääräinen syyttely, josta paineen alla voi luikerrella sanomalla että "en tarkoittanut että kaikille". Niin, tosiasiassa tässä vaiheessa huomataan että "jotkut" on aika epämääräinen käsite. Jos minä sanon, että "jotkut" uskovaiset ovat kokeneet olevansa Messiaita ja murhanneet ihmisiä hulluudessaan, jossa uskonnolliset kuvitelmat ja todellisuus vaihtuvat niin ripeästi, että henkilö ei voi muodostaa oikeaa kuvaa todellisuudesta, vaan esimerkiksi demonien hyökkäyksien pelko ja palilalia valtaavat ihmisen, niin pitääkö siitä sitten kirjoittaa oikein varoitteleva kirja aiheesta? Nyt kun näyttää siltä että roolipelejä kritisoidaan juuri tämänkaltaisilla epämääräisyyksillä. Tämä onkin selvää, koska Ahorinnan tavoitteena ei taatusti ole ollut tuottaa asiallista tietoa, vaan hänen motiivinsa ovat uskonnolliset. Hänen täytyy vastustaa jotain jonka hän näkee eikristilliseksi, ja hän tekee mitä vain sen eteen. Siksi tälläisten epämääräisyyksien löytäminen ei ole ihmeellistä. Voisi sanoa, että se on malliesimerkki siitä minkälaisia "epäilyjä" hihhulit tekevät asioille, joita he ylipäätään pitävät "eikristillisinä."

Ristiretkelle on lähdettävä, viis faktoista, niitä voidaan aina vain väittää, jolloin niiden ei tarvitse olla todellisia. Ja ennen kaikkea, apuna on aina taikasana "jotkut". Se on siitä hyvä sana, että kun sitä käyttää, vastustettavan asian kanssa tekemisissä olevat huolestuvat. Mutta jos joku pistää faktan faktaa vastaan, voidaan aina luikerrella pakoon. Ja kun kerrotaan että "jotkut" ovat keskuudessamme - mikä sinänsä on aina fakta, koska samaa maapalloahan me tallaamme joka tapauksessa - monet saadaan huolestuneiksi ja vastustamaan asiaa.