Usko Toivo Rakkaus herjaa ateisteja.

Valtionkirkkomme armaan "Usko Toivo Rakkaus" -systeemin sisältä löytyy "Ateismin sietämätön raskaus" -juttu. Teksti selitti että ateismi syntyy psykoanalyyttisesti, mm. Freudia lainaten, seuraavasti: "lapsen varhaislapsuudessa kokemat pettymykset turvan saamisessa vanhemmiltaan, esimerkiksi vanhempien epäkypsyyden tai epäluotettavuuden takia, saattavat aiheuttaa lapseen henkisen haavan, minkä takia lapsi aikuiseksikaan kasvettuaan, ei uskalla luottaa eikä turvata mihinkään, ei edes Jumalaan, jottei vaan kokisi taas vastaavaa hylkäämisen tunteen aiheuttamaa pettymystä kuin lapsena, jos usko ei osoittautuisikaan oikeaksi." Eli ateistilla on kurja lapsuus. Ja "Tällaisesta lapsuuskokemuksesta voi seurata että yksilö korostetusti tulee ateistiksi, materialistiksi ja "tiedeuskovaksi". Hän turvaa vain itseensä ja kylmään materiaan ja järkeen, ja yrittää käännyttää muutkin tälle omalle maailmankatsomukselleen. (Perustellakseen itselleen oppinsa todellisuutta - tämä lisäys allekirjoittamattoman). Sangen vaikuttavaa."

Ateismi nähdään kylmäjä, julmana ja kovana. Ja kaikki tieteestä pitäminen tarkoittaa tätä samaa. Ajatus on todella outo. Sillä uskovaisten pilkkaaminen mielenhäiriöksi kielletään. Uskovainen raivostuu ja vetää herneen nenään heti jos sanoo että uskonto on hulluutta tai harhaa. Tai ihmisen mielen vääristymä. Tässä samaa tehdään ateisteille. He ovat traumaatisoituneita. Ateisti = säälittävä. Ateisti = emotionaalisesti sairas. Erityisen vakuuttavia ovat lausunnon kohta "voi johtaa".

Mutta mitäköhän se Freud sanoikaan? Freudin Psykoterapia korosti uskonyhdistöjen kahlitsevaa moraalia neuroosien aiheuttajana. Normittavien uskontojen kahleista vapautuminen on korostettua. Freud oli tiedeuskovainen ja usko että uskonto oli paranoian kaltainen ilmiö. Uskonto oli kuin juoppoutta. Psykoanalyysistä suosiossa on yhä tänäkin päivänä sellainen linjaus jossa uskonto nähdään harhana, jota vastaan emotionaalinen tasapaino taistelee. Näin tunteiltaan tasapainoinen pääsee taikauskosta eroon, ja voi elää skientistisesti ja ateistisesti, kuin Freud itse.

Ja uskovaiset itsekin uskovat näin. Sillä minäkin olen kuullut todella monta kertaa siitä, miten "Juoksuhaudoissa ei ole ateisteja." Tämä tarkoittaa sitä että psyykkinen traumatisoituminen ajaa kohti uskontoa, ei suinkaan kohti ateismia. Uskovaisilla onkin elämäntrauma. Uskovaiset ovat haavoittuneita, ovat kohdannee pelkoa eivätkä ole onnistuneet pääsemään siitä yli. Näin sanoo moni psykoanalyysin ystävä tänäkin päivänä.

En pidä tätäkään asiallisena. Se, että "Usko Toivo Rakkaus" tekee tälläistä on minusta varsi asiatonta - kun muistaa että ateisti joka julistaa nähdään jonain jonka pitäisi osoittaa enemmän kunnioitusta. Osoittakaa ensin itse! Itse luen ainakin mieluummin tälläistä tekstiä, jossa uskontoa ei nähdä seurauksena mutta ei vastustettavana asiana. Samanaikaisesti selviää että monilla uskovaisilla on sielunhoidon ja psykoterapian tarvetta, valtava hätä ja tuska. (Ja samasta tekstistä paljastuu uskisten kaksinaamaisuus: Osa vaatii uskovaista terapeuttia. Ateisti ei ilmeisesti uskovaisesta voi kelvata, olla hyvä. He arvostavat vain uskovaisia ihmisiä, ja ateisteja halveksitaan. Tai kuten Usko Toivo Rakkaus, halveksitaan säälillä. Pidetään alempina säälillä, rikkinäisinä. Myötätuntoa ei näy, vaan tällä selvästi korostetaan omaa erinomaisuutta) Ja toisaalta tunnutetaan että uskonto voi tuoda elämään positiivisuutta. Hengellisyyttä ei tarvitse tyrkyttää, koska asiana ei ole se että saadaan heiluttaa leimakirvestä. Näin sanoo uskovainen, sellainen jota voi arvostaa - toisin kuin tuota "Kävin vierailemassa ja kuuntelemassa ja kato kuinka ateistit on säälittäviä" -amatööri "Usko Toivo Rakkaudessa".

Minulla ei ollut paskaa lapsuutta. Ja vaikka olisi ollutkin, niin siinä tapauksessa huonoina vanhempina olisi olleet tietysti ne kristilliset ihmiset.. Ehkä ongelmana onkin vanhemmat. Eli vaikka teksti olisi oikeassa, se viittaisi siihen että kristityt nyt vain ovat surkeita ja rakkaudettomia vanhempia ja siksi ateismi kukoistaa nyt. En tosin itse usko tätä. Mutta toisaalta, jos normaali kristitty onkin juuri yhtä rakkaudeton herjanheittäjä, kuin tuo Usko Toivo Rakkauden sisällä kirjoitteleva?

Itse olen sitä mieltä että empiiriset todisteet ja perustelut ratkaisevat. Keskustelua ei pitäisi siirtää aiheesta, Jumalan todisteista. Mutta on tietysti helpompi siirtyä pilkkaamaan keskustelijoita. Ateismin perusteluista ei tarvitse välittää, kun ateistit tuomitaan säälittäviksi. Sillä jokainenhan meistä tietää sen, että se jolla on ollut huono lapsuus on tuomittu olemaan myös metafyysisesti väärässä. Ikävä lapsuus tarkoittaa samaa kuin väärässäolo tieteellisissä kysymyksissä, väärää maailmankuvaa. Ja kaikkea muuta vastaavaa. Voitto on aina automaattisesti toisella osapuolella, koska vastapuoli on "säälittävä, murheellinen ja rikki".

Ja juuri tästä "vastapuolen argumentteihin tutustumattomuudesta" näyttää olevan kyse. Sillä kirjoittaja kommentoi esimerkiksi seuraavalla tavalla : "mulla on niin paljon vielä lukematta hyviä kristillisiä kirjoja, ettei tee mieli koskea kepilläkään ateistien luomuksiin! Dawkinsit voi laittaa suoraan paperinkeräykseen." ja "joillakin, kuten Dawkinsilla, kaikki tieto tulee Perkeleestä. Sellaisia kirjoja, mitkä perustuvat Jumalan kieltämiseen, en halua edes koskea. Jos tekstin pääaihe on valhe, miksi lukea edes tuon emävaleen perusteluja ja selittelyitä?" Ja jopa "Mutta minulle on tosi kova kynnys ainakaan ostaa mitään ateistien tuotoksia, koska en halua sentilläkään rahallisesti tukea heidän ajatuksiaan tai toimintaansa. En pidä niitä tuotoksia edes tasaveroisina, saati oikeansuuntaisina, vaan puhtaasti pimeyden ja toivottomuuden propagandana ihmisten eksyttämiseksi, pahuus ei lepää maailmassa."

Mitä muuten ovat nämä ulkona olevat ateistin julistusmiehet? En ole nähnyt. Sen sijaan lähes joka päivä näen uskonnollista lapunjakoa. Missä on minun raivoateistikaverit? Miksi en tapaa näitä kiukkuisia aatetovereitani missään? Vaikka uskovaiset niitä tuntuu kovasti näkevän? Ehkä siksi että he ovat kuvitelmaa. Toinen fundamentalisti on minulle sanonut että ateisteja ei näe koskaan julistamassa missään koska ateismissa ei ole sisältöä. Tämä näyttää enemmän asian tilalta. Näyttää siltä että uskovan "tiedotus" on sallittua, mutta ateistilta mielipiteen ääneen mainitseminenkin on "raivoa". Mikään muu ei selitä aktivismin ja syytösten ristipainetta, jossa ateisteja ei näy muuta kuin kirjoissa ja joskus lehdissä, uskovaisia näkyy jatkuvasti niin lehtien palstoilla kuin kadullakin, mutta ateisteja syytetään aktivismista ja raivoamisesta.

Ainiin. Ja loppuun taikatemppu. Yllä oleva muuttuu asenneroskasta pelkäksi neutraaliksi, lempeäksi ja rakastavaksi ja hyväksyväksi kysymykseksi kun laitan loppuun sanan. "Mielipiteitä?" Håkkuspåkkus