sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Suttuisista lakanoista ei löydy Jeesuksen jälkiä.

Torinon käärinliinoista on jälleen selvitetty mielenkiintoisia asioita. Käärinliinan mittapuitteista saa selville sen, että Jeesuksella oli pakosti pienet aivot.

Ja hänellä oli erimittaiset kädet. Kädet on laitettu sukuelimiä peittämään. Alaston Jeesus kun olisi "polttanut" kaikenlaisia asioita joita ei haluttu ihmisten silmille. Tosin tekijä on tehnyt virheen: Kädet eivät oikeastaan suojaa sukuelimiä kunnolla. Toinen käsi on liian sivussa ja lyhyempi käsi on liian korkealla. Silti genitaalit eivät näy.

Asettelu on sinänsä kiinnostavaa koska Juutalainen tapahan ei ollut kääriä käsiä suojaamaan sukuelimiä hautauksen yhteydessä. Liinassa näin on tehty. Käärinliinan tuijottajien ongelmana on siis tavallaan sekin, että he eivät näe taivaallisen ilostuttavaa polttojälkeä.

Kaiken kaikkiaan Jeesus on joko tehty lakanaan huijauksena, tai sitten hän oli todella kummallisen näköinen. Se ehkä selittää miksi hän tarinoiden mukaan eli elämänsä neitsyenä.

Ei kommentteja: