On erikoista:
*Helvetillä varoitellaan, ja taivaasta muistutetaan jotta ihmiset uskoisivat.
*Uskonnon kerrotaan tuovan moraalin, koska se on Jumalasta
Kuitenkin näiden tulisi tuottaa uskoa vain jos niihin uskoo jo valmiiksi. Helvetillä ja moraalilla perustellaan uskontoa, mutta ne rakennetaan siten että ne eivät ole uskottavia ennen kuin taustalla on jo valmiiksi se uskonto. Et mieti miten pelastua Helvetillä ennen kuin uskot Helvettiin, joka taas on kristinuskon dogma.
Usko näihin uskontoperusteluihin on mitenkään järkevä vasta jos uskoo.
Ilmankos ihmiset eroavat kirkosta ja vieraantuvat uskosta kun sen nimessä esitetään vakavalla naamalla tuollaisia asioita. Uskon nimissä typerehtiminen tavalla, joka on ulkopuolisesta typerää, vaikka kenties uskovasta vaikuttaa niinkin fiksulta, ei ole paras keino hankkia suosiota.
Uskonkin että uskovaiset tai vähintään heidän järjestönsä jollain tasolla tietävät että "pelastuksella" tälläistä typerihtimistä ei voi perustella. Pelastusta voisi tuoda enemmän jo se, että tuon tason toimijat pysyisivät kotona.
Luulenkin, että uskovaiset käännyttävät lähinnä itseään, he uhraavat aikaansa uskonnolle ja tämän jälkeen he ovat kuin WinCapitan uhrit: He ovat uhranneet vaivaa, ja väärässä olemisen tunnustaminen tarkoittaisi sitä että tunnustaisi itselleen että on huijattu, tyhmä ja epärationaalinen.
tiistai 24. helmikuuta 2009
maanantai 23. helmikuuta 2009
Uskonto on satu?
Usein ateistit vertaavat uskontoja satuihin. "Raamattu on satukirja" -lause kaikuu. Tämä on kuitenkin olennaisesti väärä vertaus.
Onhan satukirjoilla toki monia samanlaisia ominaisuuksia kuin uskonnooilla. Esimerkiksi:
*Ne sisältävät kertomusmuotoista aineistoa. Uskonnot kertovat asioita tarinoiden kautta, samoin sadut.
*Opetukset. Tarina Jeesuksesta marssimassa Jerusalemiin sisältää sanoman samaan tapaan eettisiä kannanottoja kuin monet kansansadut.
*Molemmissa on yliluonnollisia elementtejä. Puhuvia eläimiä, suuria luonnonmullistuksia, taikuutta, noituutta.
*Molemmissa voidaan viitata oikeisiin paikkoihin tai henkilöihin. Itämaiden ihmeet voivat tapahtua vaikkapa muinaisessa Persiassa lentävällä matolla, tai Jerusalemissa vetten päällä kävellen.
*Molempien todenperäisyys on "tieteen ulottumattomissa", "kyseenalaista", "epäuskottavaa" tai "varmasti epätotta".
Mutta erojakin on:
*Kukaan ei ole käyttänyt satuja, kuten punahilkkaa, sotien oikeutuksena.
*Uskonnon puolesta kuollaan vapaaehtoiseksi ja tullaan tätä kautta "marttyyriksi" kun taas sadun puolesta kuollaan harvemmin, ja tällöin tätä kutsutaan "itsemurhaksi" tai "tyhmyydeksi".
*Kukaan ei häiritse toisia ihmisiä massoina kaduilla vain siksi että hän pitää erittäin paljon jostain sadusta.
*Jos fanitat jotain satua oikein kovasti, et silti yritä käännyttää muita etkä loukkaannu jos joku toinen ei pidä sadusta vaan lukee vaikka toisia satuja.
*Jos joku satu on mieleinen ja joku väittää että se ei ole totta, ei siitä yleensä hermostuta ja suututa.
*Satukerhot eivät järjestäydy samaan tapaan aikaansaaden toimijoita jotka pyrkivät vaikuttamaan politiikkaan - siis myös eisadunlukijoiden elämään - laittamalla sinne esimerkiksi joitain rajoituksia vain koska ne ovat jossain sadussa.
*Yhdestä sadusta pitäminen ei estä pitämästä muista saduista.
*Satujen lukijat harvemmin kulkevat ympäri maailmaa herjaamassa kuinka ne jotka eivät lue satuja ovat pahoja ja moraalittomia.
*Vielä vähemmän he kutsuvat tekosyiden keksimisiä tuolle herjaamiseksi teologian tai etiikan kaltaisiksi tieteiksi ja pistä niitä yliopistoon.
*Ateistitkin voivat lukea satuja lapsilleen. Raamattu ilmestyy harvemmin kuvioihin.
*Satukirjoissa on suuremmat tekstit, ja kivemmat kuvat. Raamattujen paperikin on yleensä harmittavan ohutta, mikä tekee sen käsittelyn vaikeaksi eikä sen kanssa voi viettää jo lukumukavuuden vuoksi laatuaikaa lasten kanssa.
*Satukirja ei kiinnostavimmissa vaiheissa, kuten taistelukohtausten jälkeen, muutu luetteloksi siitä kuka on sukua kenellekin ja kerro siitä onko rapuja oikein syödä vai ei.
Raamatun kutsuminen satukirjaksi on Raamatun tarpeetonta kehumista. Uskontoja ei siksi ole sopivaa kutsua saduiksi. Se loukkaa satuja.
Onhan satukirjoilla toki monia samanlaisia ominaisuuksia kuin uskonnooilla. Esimerkiksi:
*Ne sisältävät kertomusmuotoista aineistoa. Uskonnot kertovat asioita tarinoiden kautta, samoin sadut.
*Opetukset. Tarina Jeesuksesta marssimassa Jerusalemiin sisältää sanoman samaan tapaan eettisiä kannanottoja kuin monet kansansadut.
*Molemmissa on yliluonnollisia elementtejä. Puhuvia eläimiä, suuria luonnonmullistuksia, taikuutta, noituutta.
*Molemmissa voidaan viitata oikeisiin paikkoihin tai henkilöihin. Itämaiden ihmeet voivat tapahtua vaikkapa muinaisessa Persiassa lentävällä matolla, tai Jerusalemissa vetten päällä kävellen.
*Molempien todenperäisyys on "tieteen ulottumattomissa", "kyseenalaista", "epäuskottavaa" tai "varmasti epätotta".
Mutta erojakin on:
*Kukaan ei ole käyttänyt satuja, kuten punahilkkaa, sotien oikeutuksena.
*Uskonnon puolesta kuollaan vapaaehtoiseksi ja tullaan tätä kautta "marttyyriksi" kun taas sadun puolesta kuollaan harvemmin, ja tällöin tätä kutsutaan "itsemurhaksi" tai "tyhmyydeksi".
*Kukaan ei häiritse toisia ihmisiä massoina kaduilla vain siksi että hän pitää erittäin paljon jostain sadusta.
*Jos fanitat jotain satua oikein kovasti, et silti yritä käännyttää muita etkä loukkaannu jos joku toinen ei pidä sadusta vaan lukee vaikka toisia satuja.
*Jos joku satu on mieleinen ja joku väittää että se ei ole totta, ei siitä yleensä hermostuta ja suututa.
*Satukerhot eivät järjestäydy samaan tapaan aikaansaaden toimijoita jotka pyrkivät vaikuttamaan politiikkaan - siis myös eisadunlukijoiden elämään - laittamalla sinne esimerkiksi joitain rajoituksia vain koska ne ovat jossain sadussa.
*Yhdestä sadusta pitäminen ei estä pitämästä muista saduista.
*Satujen lukijat harvemmin kulkevat ympäri maailmaa herjaamassa kuinka ne jotka eivät lue satuja ovat pahoja ja moraalittomia.
*Vielä vähemmän he kutsuvat tekosyiden keksimisiä tuolle herjaamiseksi teologian tai etiikan kaltaisiksi tieteiksi ja pistä niitä yliopistoon.
*Ateistitkin voivat lukea satuja lapsilleen. Raamattu ilmestyy harvemmin kuvioihin.
*Satukirjoissa on suuremmat tekstit, ja kivemmat kuvat. Raamattujen paperikin on yleensä harmittavan ohutta, mikä tekee sen käsittelyn vaikeaksi eikä sen kanssa voi viettää jo lukumukavuuden vuoksi laatuaikaa lasten kanssa.
*Satukirja ei kiinnostavimmissa vaiheissa, kuten taistelukohtausten jälkeen, muutu luetteloksi siitä kuka on sukua kenellekin ja kerro siitä onko rapuja oikein syödä vai ei.
Raamatun kutsuminen satukirjaksi on Raamatun tarpeetonta kehumista. Uskontoja ei siksi ole sopivaa kutsua saduiksi. Se loukkaa satuja.
sunnuntai 22. helmikuuta 2009
Kristillinen oikeisto.
Fundamentalistit ovat tunnetusti oikeistolaisia. Toisin sanoen konservatiiviset arvot, joissa korostuu markkinatalous. Oikeistolaiskristitty kannattaa teollisuutta, ja ennen kaikkea veroja tulee pienentää.
Tämä on sinänsä erikoista, koska meilläpäin kristillisyyteen liitetään sellaisia ajatuksia kuin "heikompien huomioiminen". Uskon pehmeitä arvoja korostetaan. Kuinka Jeesus on köyhien puolella. Sen sijaan USA:laiset vaikutteet tuovat tännekin maistiaisia kristillisestä itsekkyydestä, jossa on kovat arvot. Kilpailua. USAssahan tätä korostetaan oikeiston puolella. Jumalan seuraaminen tuo menestystä. Myös taloudellisuutta. Verot ovat ikäviä, koska niitä maksavahan joutuu itse luopumaan jostain.
Tälläinen kristillisyys on saamista, ei antamista. Jeesuksen tuoma pelastuskin on kuin voittoa viivan alla.
En siis sano että oikeistolainen politiikka tai kaupallisuus olisi paha asia. Tosin olen melko varma siitä, että rahan kierto on hyväksi taloudelle, ja köyhille syydetty raha palaa kiertoon ja rikkaiden verovähennys taas menee tilille lojumaan. (En usko että Bill Gates tai muut todella rikkaat viettää sellaista elämää että tuhlaisivat kaiken sen mitä saavat.) Kuitenkin myös opiskelua ja yrittämistä pitää tietysti tukea, eli pelkälle jakamislinjalle ei oikein voida mennä. En siis ole mikään vasemmistolainen korpikommari joka moittii menestyneempiä kulakeiksi.
Sen sijaan ihmettelen juuri sitä, miten paljon oikeistokristillinen aatemaailma kovuudessaan eroaa siitä kristillisyydestä, jota minulle on mainostettu lapsuudessa. Siinä Jeesus oli lähes kommari, jakamassa köyhille, tukemassa köyhiä. Näissä tarinoissa Jeesus ei miettinyt että tuleeko almu takaisin ja mitä hän saa siitä viivan alle bonusta.
Tämä on sinänsä erikoista, koska meilläpäin kristillisyyteen liitetään sellaisia ajatuksia kuin "heikompien huomioiminen". Uskon pehmeitä arvoja korostetaan. Kuinka Jeesus on köyhien puolella. Sen sijaan USA:laiset vaikutteet tuovat tännekin maistiaisia kristillisestä itsekkyydestä, jossa on kovat arvot. Kilpailua. USAssahan tätä korostetaan oikeiston puolella. Jumalan seuraaminen tuo menestystä. Myös taloudellisuutta. Verot ovat ikäviä, koska niitä maksavahan joutuu itse luopumaan jostain.
Tälläinen kristillisyys on saamista, ei antamista. Jeesuksen tuoma pelastuskin on kuin voittoa viivan alla.
En siis sano että oikeistolainen politiikka tai kaupallisuus olisi paha asia. Tosin olen melko varma siitä, että rahan kierto on hyväksi taloudelle, ja köyhille syydetty raha palaa kiertoon ja rikkaiden verovähennys taas menee tilille lojumaan. (En usko että Bill Gates tai muut todella rikkaat viettää sellaista elämää että tuhlaisivat kaiken sen mitä saavat.) Kuitenkin myös opiskelua ja yrittämistä pitää tietysti tukea, eli pelkälle jakamislinjalle ei oikein voida mennä. En siis ole mikään vasemmistolainen korpikommari joka moittii menestyneempiä kulakeiksi.
Sen sijaan ihmettelen juuri sitä, miten paljon oikeistokristillinen aatemaailma kovuudessaan eroaa siitä kristillisyydestä, jota minulle on mainostettu lapsuudessa. Siinä Jeesus oli lähes kommari, jakamassa köyhille, tukemassa köyhiä. Näissä tarinoissa Jeesus ei miettinyt että tuleeko almu takaisin ja mitä hän saa siitä viivan alle bonusta.
Viikkogallup: Koulu.
Koulu on ihmisistä yleissivistävä, mutta ei kunnioitusta opettava paikka. Arvosanat ja nippelitieto tuntuvat korostuvan. Tottelukeskeisyys on harvasta koulun juttuja.
tiistai 17. helmikuuta 2009
Ota Selvää Uskon Tieteestä!
Ateisteille kerrotaan että Jumala ei ole luonnontieteen asia. Sitä ei saa testata. Jos lepakkolajista tai Loch Nessin hirviöstä vaaditaan todisteita, Jumala ei ole tälläinen eläinlaji. UFO -uskovaiset ovat typeriä, kun uskovat lentäviin lautasiin ilman että ampuvat alas yhtään. Mutta Jumala on sitten ihan eri asia. Sillä Jumala ei ole tieteen asia.
Kuitenkin sitten, kun katsotaan tilannetta:
Suomassa on pappeja, teologeja, rabbeja ja kasvava määrä Islaminuskon mestareita. On pastoria, katujulistajia, saarnamiehiä ja Jumalasta kirjoja kirjoittavia akateemisia kirjoittajia. Heistä osa on maksettuja asiantuntijoita joita on koulittu tuohon hommaan. Ateistitkin kuulemma eivät osaa teologiaa, eivätkä osaa sitä kaikkea hienoa tietoa jota Jumalasta on päätelty. Että usko onkin yht'äkkiä rationaalista. Mikä taas tarkoittaa sitä että esimerkiksi papit voivat toimia Jumalatiedon välittäjinä tavallisille kansalaisille. On joku, jolla on professuuri ja sitten kirjoittaa kirjan jota kadunmies komppaa Totuutena. Niissä on väitteitä Jumalan luonteesta, mitä hän on tehnyt milloinkin ja mistäkin, väitteitä siitä onko Jumala tehnyt asioita evoluutiolla vai ei. Lisäksi näissä kannanotoissa on tietoa siitä mitä Jumala ajattelee mistäkin asiasta, kuten abortista tai alkoholista.
Toisin sanoen näillä rationaalisiksi kutsutuilla tahoilla on uskomattoman tarkkoja tietoja ja informaatiota tästä näkymättömästä tahosta. He esittävät että heillä on tietoa asiasta, koska sitä levittävät. He eivät kutsu itseään satuilijoiksi, valehtelijoiksi tai asioiden keksijöiksi. He eivät sano että keksin asioita omasta päästäni, ja minusta ne on kivoja. Ei. He kutsuvat tätä rationaaliseksi. Tämä tieto Jumalan luonteesta on heistä vieläpä ratkaisevaa ja tärkeää.
Mutta sitten kun ateisti pyytää Jumalasta tieteellistä todistetta, joka osoittaisi että kyseessä ei ole pelkkä logiikkaleikkiminen, saivartelu ja satuilu. Niin. Siinä vaiheessa muistutetaan että Jumala on yliluonnollinen = Siitä ei voida tietää. Muistutetaan että on typerää vaatia tietoa Jumalasta, koska Jumala "ei ole sellainen".
Ja tämän jälkeen tietenkin muistutetaan että ateistin ei ole fiksua hylätä tätä papin sanomista vaan hänen pitäisi ottaa selvää asioista. Miten ihmeessä sitä muka voi ottaa selvää, jos selvitystyötä ei voi tehdä? Miten ihmeessä kristittykin voi hylätä hindulaisuuden miljoonat Jumalat tutustumatta ensin niihin jokaiseen vuosia? Ovathan nekin vuosituhansia vanhoja, ja niilläkin on viisaita ja oppineita miehiä jotka ovat omistautuneet mestareiksi omalla alallaan. Mutta silti Brahma ja muut ovat sellaisia että ne saadaan hylätä. Ja ateisti ei olekaan enää vain henkilö, joka vetää tämän saman skeptismin yhtä Jumalaa pidemmälle, vaan jotain luonteeltaan aivan erilaista.
Kuitenkin sitten, kun katsotaan tilannetta:
Suomassa on pappeja, teologeja, rabbeja ja kasvava määrä Islaminuskon mestareita. On pastoria, katujulistajia, saarnamiehiä ja Jumalasta kirjoja kirjoittavia akateemisia kirjoittajia. Heistä osa on maksettuja asiantuntijoita joita on koulittu tuohon hommaan. Ateistitkin kuulemma eivät osaa teologiaa, eivätkä osaa sitä kaikkea hienoa tietoa jota Jumalasta on päätelty. Että usko onkin yht'äkkiä rationaalista. Mikä taas tarkoittaa sitä että esimerkiksi papit voivat toimia Jumalatiedon välittäjinä tavallisille kansalaisille. On joku, jolla on professuuri ja sitten kirjoittaa kirjan jota kadunmies komppaa Totuutena. Niissä on väitteitä Jumalan luonteesta, mitä hän on tehnyt milloinkin ja mistäkin, väitteitä siitä onko Jumala tehnyt asioita evoluutiolla vai ei. Lisäksi näissä kannanotoissa on tietoa siitä mitä Jumala ajattelee mistäkin asiasta, kuten abortista tai alkoholista.
Toisin sanoen näillä rationaalisiksi kutsutuilla tahoilla on uskomattoman tarkkoja tietoja ja informaatiota tästä näkymättömästä tahosta. He esittävät että heillä on tietoa asiasta, koska sitä levittävät. He eivät kutsu itseään satuilijoiksi, valehtelijoiksi tai asioiden keksijöiksi. He eivät sano että keksin asioita omasta päästäni, ja minusta ne on kivoja. Ei. He kutsuvat tätä rationaaliseksi. Tämä tieto Jumalan luonteesta on heistä vieläpä ratkaisevaa ja tärkeää.
Mutta sitten kun ateisti pyytää Jumalasta tieteellistä todistetta, joka osoittaisi että kyseessä ei ole pelkkä logiikkaleikkiminen, saivartelu ja satuilu. Niin. Siinä vaiheessa muistutetaan että Jumala on yliluonnollinen = Siitä ei voida tietää. Muistutetaan että on typerää vaatia tietoa Jumalasta, koska Jumala "ei ole sellainen".
Ja tämän jälkeen tietenkin muistutetaan että ateistin ei ole fiksua hylätä tätä papin sanomista vaan hänen pitäisi ottaa selvää asioista. Miten ihmeessä sitä muka voi ottaa selvää, jos selvitystyötä ei voi tehdä? Miten ihmeessä kristittykin voi hylätä hindulaisuuden miljoonat Jumalat tutustumatta ensin niihin jokaiseen vuosia? Ovathan nekin vuosituhansia vanhoja, ja niilläkin on viisaita ja oppineita miehiä jotka ovat omistautuneet mestareiksi omalla alallaan. Mutta silti Brahma ja muut ovat sellaisia että ne saadaan hylätä. Ja ateisti ei olekaan enää vain henkilö, joka vetää tämän saman skeptismin yhtä Jumalaa pidemmälle, vaan jotain luonteeltaan aivan erilaista.
lauantai 14. helmikuuta 2009
You Decide.
Hihhulit, kuten kreationistit, ovat aina muistuttamassa sitä miten valinnanvapautta karsivaa esimerkiksi evoluutio on. Valinnanvapaus, sananvapaus, uskonnonvapaus toistuvat näissä. Lasten ja nuorten ja aikuisten tulee saada itse päättää. Sama koskee naispappeutta ja muita kysymyksiä. Jos kirkko sallii naispapit, se vainoaa niitä jotka eivät naisten kanssa halua tehdä töitä pappina. Ja tämä taas sotii aatetta vastaan, se kieltää aatteita.
Mutta sitten kun aiheeseen tulee ateismin oikeutus, kelkka kääntyy. Kyseessä ei olekaan enää mikään uskonnon, sanan tai mielipiteenvapaus. Ateisti on määritelty. Paha. Itsekäs. Itse asiassa jo se, että joku sanoo olevansa ateisti johtaa siihen, että uskovainen tämän yhden piirteen pohjalta vetää yhteenvedon lähes kaikesta mitä mieltä ateisti muka on. Kuitenkin unohtuu, että määritelty ateismi sellaisenaan puuttuu. Se on määritelmällisesti VAIN kannanotto Jumala(i)n olemassaoloon.
Ja tämä näkyy; Jumalanpilkka on kielletty, mutta ateisteja saa pilkata. Ateismi ei siis ole vakaumus? Se ei voi pitää asioita "pyhänä", koska ainut määritelmä "pyhälle" joka kristittyjen määritelmissä on sallittu liittyy vain ja ainoastaan yliluonnolliseen papparaiseen? Entä jos ateisti rajaa pyhänsä eri tavalla?
Ja siksi esimerkiksi Suomen uskonnonvapauden historia on mitä on;
*Kristinusko ~ vuosi 1000.
* Pakkokäännytys alkoi: 1. ristiretki, 1155.
* 1634 uskontopakko; Jos ei ollut luterilainen, tuli karkoittaa maasta.
* 1741 ulkomaalaiset saivat erityisoikeuden joka ei koskenut suomalaisia: He saivat luvan harjoittaa muuta uskoa kuin evankelis-luterilaista. Mutta luterilaista heidänkin piti harjoittaa. Valinnanvapauden määrän voi siis suorastaan aistia heidänkin kohdallaan.
* 1869 kirkkolaki salli kirkosta eroamisen. Se ei kuitenkaan ollut mahdollista koska kirkko oli ainut joka piti väestörekisteriä, eikä esimerkiksi naimisiin päässyt kuin papin edessä. Laillinen avioliitto vaati tietyn uskon.
* 1923 sallittiin myös eiluterilaiset ja eikristilliset opit. Uskonnosta eroaminen tuli myös käytännössä mahdolliseksi. Lapset kastettiin isänsä uskontokuntaan; Vanhemmilla ei ollut tässä kohden sananvaltaa muuta kuin kirkosta eroamisen kautta. Jos olit jäsen, se riitti. Lapsesi liitettiin kirkkoon, halusit sinä vanhempana sitä vai et
* 2003 uskonnonvapauslaku muutti edellisen. Vanhemmat saavat päättää lasten kirkkoon liittämisestä. Alle 12 -vuotiaalla ei ole lain silmissä mitään sananvaltaa. Vanhemmat päättävät ja tarkemmin: Jos sopua ei saada, kirkon jäsenyys on äidin päätös. Uskonnonvapautta emme ole saavuttaneet vielä tuhannenkaan kristinuskon vuoden jälkeen Herran vuonna 2008. Lapsilta se nimittäin puuttuu yhä täysin: Vasta 18-vuotiaana saa päättää, haluaako kuulua uskontoon. 15 -vuotias tarvitsee vanhemmiltaan kirjallisen suostumuksen. Ja kaikki vanhemmat eivät tätä suostu kirjoittamaan. (Muutenhan tätä lainkohtaa ei tarvittaisi, ja jos sitä ei kukaan haluaisi, ei se kirjoihin asti olisi päässyt.) 12 vuotias saa valita että liitetäänkö hänet samaan uskontoon kuin vanhempansa, jos vanhemmat vaihtavat uskontoa. Myös erottaminen onnistuu vain omalla suostumuksella.
Yleisimmin lapsestä kirkon jäsen vauvana. Lapsen tietoa, ymmärrystä tai suostumusta ei pyydetä. Kasteessa lapsi yksilönä tekee muka liiton ja sopimuksen Jumalan kanssa. Kun tässä on mukana ihminen, joka ei ymmärrä teon seurauksia, on selitys hoopo. Kaste on minusta hyväksyttävissä vain sitä kautta, että siinä vanhemmat symbolisesti ilmoittavat olevansa luterilaisia. Kaste ei tässä kohden merkitse lapsen kannalta yhtään mitään. Se ei ole sitoumus tai side kirkkoon. Kastetoimitus on vanhempien uskontunnustus. Tai sitten se on kirkon virallinen kannanotto sille, että lasten ja imeväisten mielipiteet ja ajatukset Jumalasta ovat merkityksettömiä. Lapset saavat ilmeisesti Jumalan armon ei oman uskonsa, vaan vanhempiensa uskon kautta. Tiettyyn rajaan asti he ovat niin tyhmiä, että Jumalan armo tai tuomio välittyy heille vain vanhempien aatteen kautta.
Kuitenkin tällä minunkin näkemyksellä on ongelmia : On mahdollista nuori on työssä ja maksaa kirkollisveroa vaikka ei haluaisi olla missään tekemisissä kirkon kanssa koska ei usko. (Kyseessä ei siis ole mikään "JUGI -stylen" porvari, joka laskee paljonko hänen 100 000 vuosituloista menee pappien palkkoihin ja sanoo sitten että "Jeesuksen on oltava ilmainen. Jeesuksen on oltava ilmainen".) Jos tätä perustellaan sillä että "kaikki vanhemmat sallivat 15 -vuotiaan erota, jokainen vanhempi ilolla lapun kirjoittaa", ja että tätä kautta eettistä ongelmaa ei ole, koska kaikki kristityt vanhemmat ilman ainuttakaan poikkeusta aina ja kaikkialla kyllä kirjoittavat lapun. Niin muistutan että laissa tätä ei ole pakotettu. Jos asia on todella näin, niin arvon uskovaiset saisivat näyttää vapaaehtoisuutensa vaikuttamalla em. lakipykälään ja vaatisivat sen poistoa. "I'm not holding my breath." Koska tiedän, että tämä on vain kiemurtelua. Todellisuus on eri kuin PR.
Sen takia ainutkaan kreationisti ei tue ateistien oikeuksia. Ei salli ateistien toiminnan järjestämisen tukemista. Päin vastoin, ateismi edustaa heille vain ja ainoastaan jotain tahoa jota tulee häiritä, jotain jota ei tule sallia. Jotain jonka toimintaa pitää saada ohjailla lailla; Esimerkiksi asioita pitäisi kieltää vain sen takia että uskovaisten vakaumus kieltää sen eivätkä he tekisi asiaa vaikka se olisi laillista. Ja siksi ihmiset, jotka sitä eivät pahana pidä, eivät saisi tehdä. Siksi ateismi on vain kritisoinnin kohde. Ateistit ovat pahoja ja väärässä. Ja "darwinistit". Tämä kertoo sen, mistä näissä puheissa on oikeasti kyse. Kyse ei ole sananvapaudesta, muutenhan sitä tuettaisiin kaikkien vakaumuksen kohdalla.
Mielestäni parasta olisi se, että lasta ei liitettäisi kirkkoon. Vanhemmat toki voisivat viedä lasta kirkkoon, mutta lapsi liitettäisiin jäseneksi vasta sinä päivänä kun hän saa siihen vapaasti liittyä tai siitä erota. Lapsi voitaisiin viedä kasteelle ja vanhemmat saisivat kertoa näkemyksistään. Mutta lasta ei saisi liittää kirkkoon kukaan muu kuin henkilö itse.
Mutta sitten kun aiheeseen tulee ateismin oikeutus, kelkka kääntyy. Kyseessä ei olekaan enää mikään uskonnon, sanan tai mielipiteenvapaus. Ateisti on määritelty. Paha. Itsekäs. Itse asiassa jo se, että joku sanoo olevansa ateisti johtaa siihen, että uskovainen tämän yhden piirteen pohjalta vetää yhteenvedon lähes kaikesta mitä mieltä ateisti muka on. Kuitenkin unohtuu, että määritelty ateismi sellaisenaan puuttuu. Se on määritelmällisesti VAIN kannanotto Jumala(i)n olemassaoloon.
Ja tämä näkyy; Jumalanpilkka on kielletty, mutta ateisteja saa pilkata. Ateismi ei siis ole vakaumus? Se ei voi pitää asioita "pyhänä", koska ainut määritelmä "pyhälle" joka kristittyjen määritelmissä on sallittu liittyy vain ja ainoastaan yliluonnolliseen papparaiseen? Entä jos ateisti rajaa pyhänsä eri tavalla?
Ja siksi esimerkiksi Suomen uskonnonvapauden historia on mitä on;
*Kristinusko ~ vuosi 1000.
* Pakkokäännytys alkoi: 1. ristiretki, 1155.
* 1634 uskontopakko; Jos ei ollut luterilainen, tuli karkoittaa maasta.
* 1741 ulkomaalaiset saivat erityisoikeuden joka ei koskenut suomalaisia: He saivat luvan harjoittaa muuta uskoa kuin evankelis-luterilaista. Mutta luterilaista heidänkin piti harjoittaa. Valinnanvapauden määrän voi siis suorastaan aistia heidänkin kohdallaan.
* 1869 kirkkolaki salli kirkosta eroamisen. Se ei kuitenkaan ollut mahdollista koska kirkko oli ainut joka piti väestörekisteriä, eikä esimerkiksi naimisiin päässyt kuin papin edessä. Laillinen avioliitto vaati tietyn uskon.
* 1923 sallittiin myös eiluterilaiset ja eikristilliset opit. Uskonnosta eroaminen tuli myös käytännössä mahdolliseksi. Lapset kastettiin isänsä uskontokuntaan; Vanhemmilla ei ollut tässä kohden sananvaltaa muuta kuin kirkosta eroamisen kautta. Jos olit jäsen, se riitti. Lapsesi liitettiin kirkkoon, halusit sinä vanhempana sitä vai et
* 2003 uskonnonvapauslaku muutti edellisen. Vanhemmat saavat päättää lasten kirkkoon liittämisestä. Alle 12 -vuotiaalla ei ole lain silmissä mitään sananvaltaa. Vanhemmat päättävät ja tarkemmin: Jos sopua ei saada, kirkon jäsenyys on äidin päätös. Uskonnonvapautta emme ole saavuttaneet vielä tuhannenkaan kristinuskon vuoden jälkeen Herran vuonna 2008. Lapsilta se nimittäin puuttuu yhä täysin: Vasta 18-vuotiaana saa päättää, haluaako kuulua uskontoon. 15 -vuotias tarvitsee vanhemmiltaan kirjallisen suostumuksen. Ja kaikki vanhemmat eivät tätä suostu kirjoittamaan. (Muutenhan tätä lainkohtaa ei tarvittaisi, ja jos sitä ei kukaan haluaisi, ei se kirjoihin asti olisi päässyt.) 12 vuotias saa valita että liitetäänkö hänet samaan uskontoon kuin vanhempansa, jos vanhemmat vaihtavat uskontoa. Myös erottaminen onnistuu vain omalla suostumuksella.
Yleisimmin lapsestä kirkon jäsen vauvana. Lapsen tietoa, ymmärrystä tai suostumusta ei pyydetä. Kasteessa lapsi yksilönä tekee muka liiton ja sopimuksen Jumalan kanssa. Kun tässä on mukana ihminen, joka ei ymmärrä teon seurauksia, on selitys hoopo. Kaste on minusta hyväksyttävissä vain sitä kautta, että siinä vanhemmat symbolisesti ilmoittavat olevansa luterilaisia. Kaste ei tässä kohden merkitse lapsen kannalta yhtään mitään. Se ei ole sitoumus tai side kirkkoon. Kastetoimitus on vanhempien uskontunnustus. Tai sitten se on kirkon virallinen kannanotto sille, että lasten ja imeväisten mielipiteet ja ajatukset Jumalasta ovat merkityksettömiä. Lapset saavat ilmeisesti Jumalan armon ei oman uskonsa, vaan vanhempiensa uskon kautta. Tiettyyn rajaan asti he ovat niin tyhmiä, että Jumalan armo tai tuomio välittyy heille vain vanhempien aatteen kautta.
Kuitenkin tällä minunkin näkemyksellä on ongelmia : On mahdollista nuori on työssä ja maksaa kirkollisveroa vaikka ei haluaisi olla missään tekemisissä kirkon kanssa koska ei usko. (Kyseessä ei siis ole mikään "JUGI -stylen" porvari, joka laskee paljonko hänen 100 000 vuosituloista menee pappien palkkoihin ja sanoo sitten että "Jeesuksen on oltava ilmainen. Jeesuksen on oltava ilmainen".) Jos tätä perustellaan sillä että "kaikki vanhemmat sallivat 15 -vuotiaan erota, jokainen vanhempi ilolla lapun kirjoittaa", ja että tätä kautta eettistä ongelmaa ei ole, koska kaikki kristityt vanhemmat ilman ainuttakaan poikkeusta aina ja kaikkialla kyllä kirjoittavat lapun. Niin muistutan että laissa tätä ei ole pakotettu. Jos asia on todella näin, niin arvon uskovaiset saisivat näyttää vapaaehtoisuutensa vaikuttamalla em. lakipykälään ja vaatisivat sen poistoa. "I'm not holding my breath." Koska tiedän, että tämä on vain kiemurtelua. Todellisuus on eri kuin PR.
Sen takia ainutkaan kreationisti ei tue ateistien oikeuksia. Ei salli ateistien toiminnan järjestämisen tukemista. Päin vastoin, ateismi edustaa heille vain ja ainoastaan jotain tahoa jota tulee häiritä, jotain jota ei tule sallia. Jotain jonka toimintaa pitää saada ohjailla lailla; Esimerkiksi asioita pitäisi kieltää vain sen takia että uskovaisten vakaumus kieltää sen eivätkä he tekisi asiaa vaikka se olisi laillista. Ja siksi ihmiset, jotka sitä eivät pahana pidä, eivät saisi tehdä. Siksi ateismi on vain kritisoinnin kohde. Ateistit ovat pahoja ja väärässä. Ja "darwinistit". Tämä kertoo sen, mistä näissä puheissa on oikeasti kyse. Kyse ei ole sananvapaudesta, muutenhan sitä tuettaisiin kaikkien vakaumuksen kohdalla.
Mielestäni parasta olisi se, että lasta ei liitettäisi kirkkoon. Vanhemmat toki voisivat viedä lasta kirkkoon, mutta lapsi liitettäisiin jäseneksi vasta sinä päivänä kun hän saa siihen vapaasti liittyä tai siitä erota. Lapsi voitaisiin viedä kasteelle ja vanhemmat saisivat kertoa näkemyksistään. Mutta lasta ei saisi liittää kirkkoon kukaan muu kuin henkilö itse.
torstai 12. helmikuuta 2009
Hyväntekeväisyyttä.
Uskonnon sanotaan olevan moraalin lähde. Osalle ihmisistä se taitaa olla heidän moraalin selitys. Osa selittää moraalinsa muulla tavoin.
Tutkimusten mukaan ateistit ja uskovaiset käyttäytyvät samalla tavalla; Ainut ero on hyväntekeväisyydessä: Uskovaiset antavat hieman enemmän avustuksia kuin muut, mutta toisaalta he panostavat eri tavalla: Jos avustuksen kohteeksi katsotaan köyhät ja hädänalaiset, tutkimus näytti että uskovaiset antavat jopa vähemmän rahaa kuin eiuskovaiset. Toisin sanoen uskovaisten hyväntekeväisyytensä kohde on useammin kirkko tai siihen verrattavissa oleva taho.
Tästä päästäänkin näppärästi muutenkin hihhulihyvään. Hehän aina korostavat sitä miten he auttavat. Puheissa pyörivät alkoholistit ja vastaavat. Kuitenkin suurin osa heidän toiminnasta näyttää olevan:
1: Sisäistä ryhmätoimintaa. Tässä on niitä "ihmeparanemisia" joissa uskovaiset tarinoidensa mukaan parantavat toisia uskovaisia kuin liukuhihnalla.
2: Ulkoista lapunjakotoimintaa.
Toisin sanoen, juopot ovat vain käännytyksen kohde. Ja kun joukkoon kuulumisessa pistetään juoppo seuraamaan normeja tai sitten "ei olla porukassa", uskovaiset saavat win-win -tilanteen. Jos juoppo lopettaa alkoholinkäytön, siitä tulee heille hyvä propaganda -ase. Ja jos ei lopeta, hän ei vain ollutkaan "oikeasti uskossa". Tämän vuoksi uskonto ei välttämättä edes pelasta juoppoja. En itse asiassa ole nähnyt ainuttakaan todistetta siitä että uskovaiset saisivat juoppoja kääntymään oikeasti enemmän kuin muunlainen toiminta; On vain yksittäistapauksiin perustuvia tarinoita, joiden varaan ei ole fiksua rakentaa perusteluja;
Tilannetta voi verrata siihen, että ottaisi ison porukan ihmisiä, jotka tekisivät niin että aina kun he lähtisivät merille, he rukoilisi vuohia. Ja aina kun joku sitten pelastuu hukkumasta, hän muistaa rakentaa vuohelle paalun verran paaluaitaa. Ajan kanssa tästä muodostuisi pitkä aita. Tämä ei tarkoittaisi että vuohen rukoilu pelastaisi hukkumiselta. Ja jos vuohiuskonto pistäisi henkilöt myös aina kantamaan pelastusliivejä, itse asiassa useampi kuin muu heistä pelastuisi hukkumiselta. Mutta tämäkään ei olisi vuohen vaikutusta, vaan pelastusliivien pukemisen ansiota.
Kaiken kaikkiaan näyttää siltä että uskonnot ovat helposti sisäänpäinlämpiäviä. Miellyttävän poikkeuksen tekee lähes aatteeton valtionkirkkomme: Se kun ei varsinaisesti ota kantaa lähes mihinkään, esimerkiksi naispappeuteen. Sen ansioksi voi kuitenkin lukea sen, että se tekee "ulkopuolisillekin avoimia" juttuja joissa ei keskitytä käännyttämiseen. Lähetystyössäkin on muutakin kuin käännytystyötä. Toki tämä voi lisätä positiivista suhtautumista kirkkoa kohtaan ja tätä kautta heillä voi olla hieman "ketunhäntää kainalossa".
Mutta jos tälläiseen tiehen lähtee, kukaan ei voisi koskaan tehdä mitään kun esimerkiksi minun hyvä teko olisi aina tulkittavissa "ateistiPR:äksi" ja en olisikaan hyvää tarkoittava henkilö, vaan ahnas sosiopaatti jota kiinnostaa vain aatteenlevitys.
Toki puhdas julistaminen ja oman hännännosto, jota hihhulit harjoittavat, on oma lukunsa.
Tutkimusten mukaan ateistit ja uskovaiset käyttäytyvät samalla tavalla; Ainut ero on hyväntekeväisyydessä: Uskovaiset antavat hieman enemmän avustuksia kuin muut, mutta toisaalta he panostavat eri tavalla: Jos avustuksen kohteeksi katsotaan köyhät ja hädänalaiset, tutkimus näytti että uskovaiset antavat jopa vähemmän rahaa kuin eiuskovaiset. Toisin sanoen uskovaisten hyväntekeväisyytensä kohde on useammin kirkko tai siihen verrattavissa oleva taho.
Tästä päästäänkin näppärästi muutenkin hihhulihyvään. Hehän aina korostavat sitä miten he auttavat. Puheissa pyörivät alkoholistit ja vastaavat. Kuitenkin suurin osa heidän toiminnasta näyttää olevan:
1: Sisäistä ryhmätoimintaa. Tässä on niitä "ihmeparanemisia" joissa uskovaiset tarinoidensa mukaan parantavat toisia uskovaisia kuin liukuhihnalla.
2: Ulkoista lapunjakotoimintaa.
Toisin sanoen, juopot ovat vain käännytyksen kohde. Ja kun joukkoon kuulumisessa pistetään juoppo seuraamaan normeja tai sitten "ei olla porukassa", uskovaiset saavat win-win -tilanteen. Jos juoppo lopettaa alkoholinkäytön, siitä tulee heille hyvä propaganda -ase. Ja jos ei lopeta, hän ei vain ollutkaan "oikeasti uskossa". Tämän vuoksi uskonto ei välttämättä edes pelasta juoppoja. En itse asiassa ole nähnyt ainuttakaan todistetta siitä että uskovaiset saisivat juoppoja kääntymään oikeasti enemmän kuin muunlainen toiminta; On vain yksittäistapauksiin perustuvia tarinoita, joiden varaan ei ole fiksua rakentaa perusteluja;
Tilannetta voi verrata siihen, että ottaisi ison porukan ihmisiä, jotka tekisivät niin että aina kun he lähtisivät merille, he rukoilisi vuohia. Ja aina kun joku sitten pelastuu hukkumasta, hän muistaa rakentaa vuohelle paalun verran paaluaitaa. Ajan kanssa tästä muodostuisi pitkä aita. Tämä ei tarkoittaisi että vuohen rukoilu pelastaisi hukkumiselta. Ja jos vuohiuskonto pistäisi henkilöt myös aina kantamaan pelastusliivejä, itse asiassa useampi kuin muu heistä pelastuisi hukkumiselta. Mutta tämäkään ei olisi vuohen vaikutusta, vaan pelastusliivien pukemisen ansiota.
Kaiken kaikkiaan näyttää siltä että uskonnot ovat helposti sisäänpäinlämpiäviä. Miellyttävän poikkeuksen tekee lähes aatteeton valtionkirkkomme: Se kun ei varsinaisesti ota kantaa lähes mihinkään, esimerkiksi naispappeuteen. Sen ansioksi voi kuitenkin lukea sen, että se tekee "ulkopuolisillekin avoimia" juttuja joissa ei keskitytä käännyttämiseen. Lähetystyössäkin on muutakin kuin käännytystyötä. Toki tämä voi lisätä positiivista suhtautumista kirkkoa kohtaan ja tätä kautta heillä voi olla hieman "ketunhäntää kainalossa".
Mutta jos tälläiseen tiehen lähtee, kukaan ei voisi koskaan tehdä mitään kun esimerkiksi minun hyvä teko olisi aina tulkittavissa "ateistiPR:äksi" ja en olisikaan hyvää tarkoittava henkilö, vaan ahnas sosiopaatti jota kiinnostaa vain aatteenlevitys.
Toki puhdas julistaminen ja oman hännännosto, jota hihhulit harjoittavat, on oma lukunsa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
