keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Raamatun jätit ja UFO:t

Exotheology on mielenkiintoinen aihe, siinä uskonnot katsotaan avaruusolentojen vierailujen seurauksiksi. Toinen tulkinta aiheesta on tietenkin se,että UFO:t ovat joko Saatanan juoni tai sitten vierailijat ovatkin toisesta ulottuvuudesta, jossa esimerkiksi Jumala ja tuonpuoleisuus on.

On toki mielenkiintoista miten uskovaiset eivät ole osoittaneet että miten heidän Jumalansa oikeasti ja testatusti eroasi tietojen mukaan avaruusolennoista. Tätä voisi kuitenkin pitää "minimiasiana". Jos Jumala on avaruuden matkalainen, mitä hittoa se etiikka ja kirkossakäynti ja rukoilu muka liittyy mihinkään? Jos me käytäisiin kuussa, ja siellä olisi kuumiehiä, tuskin se hirveästi auttaisi kuumiehiä. Mutta astronautteja naurattaisi. Sillä tottakai meillä on tietoa Jumalasta. Oikein kokeellista. Sen verran todistettuksi sitä usein esitetään. Niin todistettuna että ateismikin on aina vain tyhmyyttä ja puupäisyyttä.

Minun on kuitenkin vaikea uskoa näkemyksiin joissa avaruusolentoja pidetään ikään kuin todistettuna ilmiönä joka ylipäätään vaatii mitään selittämistä. Mutta ehkä takana onkin vain se, että UFO ja uskovaisuus ovat hyvinkin samanlaisia ilmiöitä, ja niiden todistelut ovat niin samanlaisia että kun uskova ottaa yhden, on vain johtonmukaista ottaa toisetkin vakavasti. Ja kun "pienet vihreät miehet" yhdistetään Raamatun Nefileihin ja vaimoksiottamisiin, on yhteys tietenkin siinä. Minun in esimerkiksi vaikeaa nähdä miten tämä eroaa muista Raamatun kertomusten tulkinnasta. Ei Jeesuksen ristiinnaulitsemistakaan osoiteta yliluonnolliseksi, vaan riittää joku historiallinen referenssi ja päälle sidottu todistamaton satu, väite silminnäkijöistä. Joiden kertomuksen oikeudellisuutta ei voida mitenkään tarkistaa.

Sama koskenee vastustuksen kohdalla myös ateisteja.

Ei kommentteja: